Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija – Åke Lindmanin ohjaaman televisiosarjan tunnusmelodia – on jäänyt soimaan pysyvästi. Se on muokannut maaperää myönteiselle saaristosuhteelle yli kaksi vuosikymmentä.

Myrskyluodon Maija elää ja voi hyvin lukemattomina sovituksina. Säveltäjälle Maija on hänen tuotantonsa kiistattomia lippulaivoja.

”Ikoni, toden totta”, Mårtenson tuumii. ”Maija on tavallaan Maria, vahva äitihahmo. Myrskyluoto-tuotannon kautta saaristokuvani vahveni, salaisesta kirkostani tuli julkinen. Elämääni syntyi vahva oksa, johon voin yhä tukea.”

Sipoon kesät

Mårtensonin suhde saaristoon syntyi varhain. Hänen syntymävuotenaan 1934 perheelle hankittiin kesäpaikka Sipoon saaristosta.

”Lapsuuden ja nuoruuden kesät kuluivat veden äärellä. Pula-aikaa kun elettiin, ei ollut bensaa ja moottorivenettä. Liikuttiin soutamalla, kalastettiin, viljeltiin maata – tehtiin paikallisten kalastajien kanssa vaihtokauppaa.”

Taustaltaan Mårtenson on kuitenkin paljasjalkainen Rööperin kundi ja stadilaisena hän aikoinaan television läpimurron myötä nousi myös julkisuuteen. Hänen saaristosuhteensa kuoriutui julki vähitellen, melkein huomaamatta, kunnes mies puki Maijan säveliksi.

”Siihen asti saaristo oli salainen kirkkoni.”

Vuonna 1974 saatu Georg Malmstenin säätiön stipendi saaristolaisrunouden säveltämisestä vauhditti osaltaan salaisuuden paljastumista. Tuolloin hänen reviirinsä oli jo siirtynyt huomattavasti Sipoosta länteen: Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle, ja taival taittui tuulivoimalla.

”Jo pikkupoikana soudin tervatulla veneellä, nostin airon lavan tuulta vasten ja annoin tuulen kuljettaa. Yhä uudelleen ja uudelleen. Jo silloin teki mieli käydä katsomassa, mitä tuon niemen takana on, ja seuraavan…”

Dramatiikkaa

Saariston maisema ja luonnon monimuotoisuus on Mårtensonille ehtymätön elämysten aarteisto.

”Ylettömän rikas topografia. Ja tietysti dramatiikka, joka liittyy vuodanaikojen vaihdoksiin. Maalis–huhtikuun lintujen tulva ja taas ne hienot hetket, jolloin saaristo tyhjenee linnuista.”

Samat paikat eri vuorokaudenaikaan ja vuodenaikaan, eri suunnista lähestyttäessä, eri sääoloissa ja tunnelmissa lisäävät hämmästyttävää monimuotoisuutta, joka on kietonut lumoihinsa monta miestä ja naista.

”Olen ollut erikoisasemassa, minulla on ollut aikaa kuljettaa venettäni saaristossa. En ole ollut kellonaikaan tai päivyriin sidottu. Olen voinut kulkea sään ja mielihalujeni mukaan. Laiskana miehenä olen aika harvoin luovinut, olen mennyt sinne minne tuuli mukavimmin kuljettaa.”

Saaristolaisia

Alkuperäisasukkaiden tapaaminen on tuonut lisää ulottuvuuksia pitkiin purjehduksiin. Esimerkillään Mårtenson on halunnut osoittaa, että saaristolaiset eivät pure, kun heitä lähestyy heidän ehdoillaan. Nöyrästi ja asiallisesti, ymmärtäen.

”Nykyään valitettavasti saa joka kesä kuulla uutisia, kuka taas on poistunut ruodusta. Tosin aivan viime vuosina on herännyt myös uutta toivoa, kun nuoria perheitä on asettunut saaristoon.”

Saaristolaisista huokuu rauha. Sää voi saada kaupunkilaisen paniikin valtaan, mutta saaristolaiselle se on luonnollinen asia. Saaristolaiset eivät ole suurieleisiä, mutta ihailtavan osaavia – iästä ja sukupuolesta riippumatta.

”Lomasaaristolaisilla on kalliit pelit ja lyhyet lomat, jotka yritetään hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Se stressaa. Loman ajaksi veneeseen siirretty olohuone ja ajan tiukka ohjelmointi tahtovat merkitä sitä, että lomallakin eletään samassa oravanpyörässä kuin muulloinkin.”

Riitasointuja

Mårtenson ei lakkaa ihastelemasta saaristolaisystäviensä moninaisia taitoja.

”Jurmossa asuvan Per Mattssonin valokuvakansio on kaunista katseltavaa. Vänössä asuneen, nyt jo kuolleen Ruben Isakssonin lyijykynällä ruutupaperille kirjoittamat runot ovat tavattoman tarkkasilmäisiä kertomuksia. Puhumattakaan Borstö-Lassen verkkojen käsittelystä.”

Hän myöntää, että uusien sukupolvien otteessa voi olla ristiriitaa perinteisen saaristolaiselämän kanssa. Nuori ja modernin tekniikan hallitseva nykysaaristolainen ei ehkä tyydy perinteiseen pienimuotoisuuteen.

Teolliset tuotantomuodot ja muu suureellinen yritteliäisyys muuttavat väistämättä saaristonkin kuvaa. Onko meillä oikeutta vaatia, että saariston pitää pysyä herttaisena ulkomuseona, sellaisena kuin me sen haluamme?

”Kompromissin löytäminen on vaikeaa”, Mårtenson sanoo. ”Aina yksi polkee toisen varpaille. Yhtä lailla pitäisi harkita lomaveneilyn roolia: kalusto on nykyään hurjaa, potkurivoimat ylisuuria, veneitä liikaa. Mutta veneilykin on jokaisen oikeus.”

Paratiisiin on luikerrellut myös muita käärmeitä. Laidunnetut saaret kasvavat umpeen autioitumisen vaikutuksesta. Vedet ovat rehevöityneet.

”Todennäköisesti olen viimeistä sukupolvea, joka on nähnyt kirkasta vettä Sköldvikin edustalla ja Sipoon saaristossa. Viime kesänä tuli lapsuus mieleen Korppoon Vidskärin vesillä. Oikein hätkähdin, kun näin täysin kirkasta vettä ja massoittain rakkolevää.”

Tämän kesän ensimmäisellä reissullaan Nauvon Gullkronaan Mårtenson tuskaili yhdessä ystävänsä Gunvald Erikssonin kanssa kampeloiden kohtaloa.

”Eivät maistu enää miltään ja ovat laihoja. Hiekkapohjilla elävien kampeloiden elinpiiriä peittää paksu levämatto. Kalat nälkiintyvät, niiden kutukin tukahtuu. Itämeren ja saariston vesien tilasta on ruvettu puhumaan vakavasti. Jo on aikakin, jotain heräämistä todella tarvitaan… muutosta.”

Onnistumisia

Mårtenson sanoo, ettei hänellä ole asiantuntemusta saariston ongelmien ratkaisuun. Hän on tehnyt musiikkia, jossa saaristo elää saaristolaisten ehdoilla. Se on hänen panoksensa.

”Olen tehnyt musiikkia saaristolaisille heidän pyynnöstään. Heille sävellettäessä pitää unohtaa turha musikaalisuus, tekniikka, osaaminen. Heille tehdään heidän ehdoillaan. Paristi olen onnistunut.”

Legendaarisen mestaripelimannin Aspö-Erikin kotisaari on saanut Mårtensonilta nimikkovalssinsa, josta tekijä itsekin pitää aivan erityisesti. Toinen on Jurmo-hymni, jo edesmenneen Agda Mattsonin pyynnöstä tehty työ, joka kypsyi säveltäjän mielessä kaksi vuotta.

Hymni punoo säveliksi 1920-luvun runon, jonka on kirjoittanut Åbo Akademin dosentti Ole Eklund, saariston kasviston tuntija; hänen uraa uurtava työnsä on perusta nykyiselle saaristoluonnon muutoksen seurannalle.

”Mutta nyt en mieti musiikkia vähään aikaan”, Lasse Mårtenson sanoo. Työhuoneessa soi valmis työ, elokuvamusiikkia Åke Lindmanin Lapin kullan kimallukseen.

 
Artikkeli julkaistiin alun perin Suomen Luonnossa 7/1999.