1. SOILLA.
    Syksy on kivaa aikaa suoretkeilylle. Suon värimaailma on kaunis, eikä siellä ole enää mäkäriä. Rahkasammalissa on monia värejä, ja ruska värjää varpujen lehdet ja kellastuttaa sarat ja heinät. Haluaisin mennä syysaikaan Pohjanmaalle Levanevan suojelualueelle. Se on ihana paikka, ja olen ollut siellä aiemmin vain keväällä.
  2. SAARISTOSSA.
    Olemme olleet perheen kanssa syyslomalla Seilissä, ja sitä voin kyllä suositella. Yksi haaveeni on loppusyksyn retki saaristoon, esimerkiksi Saaristomerelle Jurmoon. Jotenkin se villi meri vetää puoleensa. Seilistä mieleen jäi hiljaisuus ja pimeys, ja muistan, että nukuin siellä aivan
    äärimmäisen hyvin.
  3. LÄHILUONNOSSA.
    Omassa arjessani lähimetsät ovat tärkeitä. Metsässä voi seurata, kuinka ruskalehdet varisevat ja kasvit muuttuvat hiljalleen talventörröttäjiksi. Millaisia siemenkotia niissä on? Voi myös kuulostella, mitä lintujen ääniä yhä kuuluu. Syksy on kiitollista lintujen havainnointiaikaa, sillä lajeja on vähemmän opeteltavana. Vähän haastetta tuo se, että seassa on nuoria yksilöitä, joiden väritys onkin vähän erilainen.
luonnonkalenterilähiluontoSaaristosuoretkeilySuotsyysretkeily

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.