ENSIN ripustetaan haukankuva ja pelotelankoja lapintiirakolonian ylle. Sitten paiskotaan tiiranmunia järveen. Näin toimi eläkeläismies ilta-askareissaan Oulujärvellä, Manamansalon Martinlahden venesataman aallonmurtajalla kevätkesällä 2014.

Ilta-askareiden nimi on luonnonsuojelurikos. Tekijä perusteli rikostaan sillä, että ”ihmiset pelkäävät tiiroja”. Kolonian kaikki pesät tuhottiin myöhemmin, mutta sille ei ollut silminnäkijää. Tälle iskulle oli, ja Oulun käräjäoikeus langetti siitä tuomion viime lokakuussa. Itse rangaistus ei ollut kova, 20 päiväsakkoa, yhteensä 480 euroa, mutta tekijä joutui maksamaan myös kymmenen tuhoamansa lapintiiran munan korvausarvon, yhteensä 840 euroa ja 270 euron todistelukulut. Valtion lasku oli kaikkiaan 1590 euroa, ja oma asianajajansa lienee ojentanut vähintään tonnin laskun.

Yhteensä miehelle koitui ainakin 2600 euron kulut, yli puolentoista kuukauden nettoeläke.
Tuomio onkin tämän tapauksen ainoa erikoinen piirre. Rauhoitettujen lokkien ja tiirojen pesien hävittäminen on yleistä erityisesti venesatamissa, ja selvittämisprosentin laskemiseen riittävät yhden ihmisen sormet.

 
JOULUKUUSSA julkistettu Ympäristörikoskatsaus 2015 kertoo tuona vuonna tehdyn noin 2500 ympäristörikosta. Todennäköisesti piiloon jää kuitenkin paljon. Esimerkiksi Ruotsissa ympäristörikoksia kirjataan vuosittain kymmenen kertaa niin paljon kuin Suomessa, ja silti sielläkin piilorikollisuus arvioidaan suureksi.

Poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista selvitetään noin kolmannes. Ympäristörikoskatsaus ei tätä kerro, mutta todennäköisesti vain ne rikokset selvitetään, joissa epäilty on heti tiedossa.

Vastoin yleistä kuvitelmaa rikoksia eivät estä tehokkaimmin kovat rangaistukset. Ratkaisevaa on kiinnijäämisriski. Ei ole paljon väliä, saako tiiranmunanrikkoja 20 vai 60 päiväsakkoa. Sillä on, että hän joutuu oikeuteen ja tieto tästä leviää. Se toimii pelotteena kaikille muille. Myös taloudellinen seuraamus kirpaisee kipeästi. Paitsi niitä, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan kelkasta, mutta se on toinen tarina.

 
VIRANOMAISET ovat satsanneet viime vuosina ympäristörikosten torjuntaan kiitettävästi, ainakin ylätasolla. Torjuntatoimia koordinoi laaja työryhmä, jossa on edustajia Poliisihallituksesta, syyttäjälaitoksesta, ympäristöviranomaisista ja niin edelleen.

On ymmärretty hyvin, millainen kiusaus ympäristörikos voi olla, jos kiinnijäämisriski on pieni. Kukaan ei halua uusia Lokapoikia.

Pari asiaa kuitenkin kulkee aivan eri suuntaan. Ympäristörikosten paljastuminen ratkaistaan kentällä, jossa ympäristöhallintoa on vuosia ajettu alas.

Rikosten tutkinta kuuluu poliisille, jonka vahvuudesta on lyhyessä ajassa leikattu liki kymmenesosa. Kuka paljastaa ja tutkii ympäristörikokset huomenna?

Palstalla eri kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin trendeihin ja ilmiöihin.