Suomessa elää 55 luonnonvaraista muurahaislajia. Niitä esiintyy meren uloimmilta saarilta tunturipaljakalle asti, ja me kaikki olemme nähneet jonkin niistä kiipeävän säärtämme pitkin jo lapsena. Tässä esittelemme kuusi maamme tavallisinta muurahaista.

1. Tupsukekomuurahainen

Formica aquilonia
Kekomuurahaisiin kuuluva tupsukekomuurahainen on Suomen muurahaislajeista voimakkain kilpailija ja maamme ylivoimaisesti yleisin kekoja rakentava muurahainen. Laji tekee 57 prosenttia kaikista maamme muurahaiskeoista. Sitä tavataan koko maassa mutta levinneisyys painottuu Etelä- ja Keski-Suomeen, mikä ilmeisesti antaa muille lajeille enemmän tilaa Pohjois-Suomessa. Tupsukekomuurahainen rakentaa monikuningattarisen, sisarpesiä muodostavan yhteiskunnan, ja keot ovat suuria. Monista muista lajeista poiketen tupsukekomuurahainen viihtyy hyvin peitteisissä, ravinteikkaalle maalle kohonneissa havumetsissä. Laji on hyötynyt soiden kuivatuksesta. Työläinen on 4–8,5 mm pitkä.

Tupsukekomuurahainen. Kuva: Seppo Parkkinen

2. Pihamauriainen

Lasius niger
Pihamauriainen on toinen kahdesta yhdennäköisesta mauriaisesta, jotka ennen luettiin samaan lajiin: pihamauriainen ja metsämauriainen. Myös pihoilla ja sisätiloissa elävänä lajina se on kaikille suomalaisille tuttu mutta ei välttämättä kovin arvostettu: Näitä ”sokerimuurahaisia” yritetään joskus hävittää erilaisilla ansoilla ja ultraäänellä. Pihamauriainen pitää tosiaan makeasta, ja se saattaa etsiytyä sokerikupille. Työläiset ovat pieni, kooltaan 3–5 milliä, mutta kuningattaret kasvavat jopa 9-millisiksi. Ne myös elävät Suomen muurahaisista selvästi vanhimmiksi; ennätys on peräti 30 vuotta. Yksikuningattarinen laji tekee pesän kivien alle mutta kasaa myös pieniä multakekoja.

Pihamauriainen. Kuva: Seppo Parkkinen

3. Keltiäinen

Lasius flavus
Juurikirvojen makeaa ulostetta syövä keltiäinen elää piilottelevaa elämää maan alla. Sitä näkeekin lähinnä elokuussa, kun koiraiden ja kuningatarten parveiluaika koittaa. Keltiäinen kasaa noin jalkapallon kokoisia multakekoja. Kooltaan se on pieni: työläisellä on mittaa vain 2–5 milliä. Laji on yksikuningattarinen.

Keltiäinen. Kuva: Seppo Parkkinen

4. Siloviholainen

Myrmica rubra
Paitsi muurahaishappoa suihkuttavia kekomuurahaisia myös siloviholaista sanotaan joskus kusiaisiksi. Lajilla on myrkkypistin: säärtä pitkin kiipeävä siloviholainen voi nipistää ihoa ikävästi ja nostattaa paukaman. Lajin työläiset puolustavatkin pesää hyvin aggressiivisesti. Toinen hyvä tuntomerkki on oranssinkeltainen väri, mutta sillä perusteella siloviholaisen voi joskus sekoittaa rauhanomaiseen keltiäiseen. Siloviholainenkin on pieni, 3,5–5 millin kokoinen. Se viihtyy avoimissa niitty-ympäristöissä ja tekee pesänsä maahan kivien alle.

Siloviholainen. Kuva: Seppo Parkkinen

5. Pikkuliekomuurahainen

Temnothorax interruptus
Liekomuurahaiset jäävät usein huomaamatta, koska niiden pesät ovat pienten keppien tai ruohonkorsien sisässä. Sisarlajeistaan poiketen pikkuliekomuurahainen tekee pesänsä paahteiselle paikalle kuivaan turpeeseen tai pienten kivien ja juurten lomaan. Tämä kenties Suomen pienin muurahainen on vain 2–3 millin mittainen. Laji on yksikuningattarinen ja muodostaa pieniä, 50–100 yksilön yhteiskuntia.

Pikkuliekomuurahainen. Kuva: Arnstein Staverløkk/NINA

6. Aitohevosmuurahainen

Camponotus herculeanus
Aitohevosmuurahaisen pesäonteloita huomaa usein palokärjen nakuttamissa puissa: Tämä yksi Suomen suurimmista muurahaislajeista tekee käytäviä havupuihin ja hirsiin, eikä siksi ole kaikkien metsän- ja talonomistajien suosiossa. Kuningattarella voi olla mittaa 1,8 senttiä ja työläiselläkin 1,4 senttiä. Lajia esiintyy koko maassa, ja se on yleensä yksikuningattarinen.

Aitohevosmuurahainen. Kuva: Seppo Parkkinen