Kävelen toisinaan tutulle hiekkamontulle, joka on jätetty omaan yksinäisyyteensä. Hiekkaa ei enää kaiveta. Paikkaa hallitsevat lupiinit, vadelmat ja pihoilta villiintyneet angervot. Hiekkamontun reunamilla, kivikasojen ja paljaiden puunjuurakoiden suojissa on pieniä luolia, joiden uumenissa asustaa kettuja ja supikoiria. Sen sisälle kasvanut sammal kertoo, että luolan asukki on levännyt avoimessa haudassaan jo pitkään. Vuodenajat ovat vaihtuneet, yöt kääntyneet päiviksi. Montun pohjalle kuumasti porottava aurinko on muuttunut kylmäksi kuun kajastukseksi. Julman kauniin kallon vieressä lojuu selkänikamia ja puhtaaksi kaluttuja kylkikaaria.