Iso pää ja suuri suu, siinä härkäsimpun näkyvät tuntomerkit. Rannikkovesissämme ja kymmenissä syvissä järvissämme elävä laji kuuluu simppujen heimoon. Kala lienee saanut komean nimensä meressä elävän simpun päälakea koristavista neljästä luukyhmystä. Sisävesien härkäsimpuilta nämä ”sarvet” puuttuvat. Härkäsimpun tieteellisen nimen Myoxocephalus quadricornis loppuosa tarkoittaakin nelisarvista. Kalan etukiduskannessa on monta terävää piikkiä.Tätä vedenelävää katsoessa tulevat mieleen muinaisten karttojen laidoille piirretyt merihirviöt.

Härkäsimppua tavataan Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa sekä Grönlannissa. Euroopassa sitä esiintyy meressä vain Norjassa, Itämeren pohjoisosissa ja Venäjällä Nordkappin itäpuolella. Suomessa sitä on paitsi rannikolla myös reliktinä eli jäänteenä syvissä järvissämme.

Härkäsimpun arvellaan saapuneen vesiimme jokireittejä myöten Barentsinmerestä jääkauden loppuvaiheessa. Siitä tuli tällä alueella vähitellen paremmin sisävesiin kuin meriveteen sopeutunut kala.

Luontokuvaus

Kaikki Suomen kalat

Härkäsimpun merikannoissa on ollut selvä notkahdus 1940-luvulla sekä 1970-luvulla. Molempina ajanjaksoina Itämeren suolapitoisuus oli tavanomaista korkeampi. Sekin kertoo lajin mieltymyksestä vähäsuolaiseen veteen. Suolapulssien ansiosta turska runsastuu, ja se verottaa osaltaan härkäsimppukantaa joko poikasvaiheessa tai vanhempana. Viime vuosina härkäsimppu on runsastunut myös merialueilla.

Härkäsimppujen kutukarkelot ovat parhaillaan käynnissä. Täysikasvuinen härkäsimppu on järvessä noin 15 sentin, meressä 20–30 sentin pituinen. Rannikkovesien kalat ovat sukukypsiä jo kahden–kolmen vuoden ikäisinä, noin 15-sentti­sinä. Suurimmat merestä pyydetyt simput ovat painaneet suunnilleen kilon.

Koiras osallistuu perheenlisäykseen kaivamalla pohjaan matalan kuopan 10–20 metrin syvyyteen, ja naaras laskee siihen hedelmöityneen mätimöykyn. Seuraavat kolme kuukautta koiras vartioi mätiä turskan ja toisten härkäsimppujen ahnailta kidoilta.

Härkäsimppu on pohjakala ja niinpä sen ravintokin löytyy pohjaeläimistä.

Pohjalla elämisestä kertoo myös uimarakon puuttuminen. Kala ei tarvitse rakkoa tasapainottamaan kellumista, sillä se nököttää pohjassa silloin, kun ei ui. Härkäsimpulla onkin nahassaan mainio ruskeanharmaan vihreä suojaväri sekä suuret kirjavat evät.

Kun härkäsimppu saa lisää kokoa, se syö muita kaloja. Syvemmissä murtovesissä elävät härkäsimput napsivat myös kilkkejä ja katkoja.

Härkäsimppu on kylmän veden asukas, eikä se siedä yli kymmenasteista vettä. Merellä elävät simput siirtyvät keväällä matalasta vedestä syvään ja syksyllä takaisin juuri sopivan viileän veden perässä.

Härkäsimpun suurirakeinen mäti on vihertävää. Kuva: Jouni Tikkanen

Muita vesistöissämme eläviä simppuja härkäsimpun lisäksi ovat isosimppu, kirjoeväsimppu, kivisimppu ja piikkisimppu. Näistä härkäsimppu on paras ruokakala. Saaristossa härkäsimppua on popsittu keittokalana. Luisevassa kalassa ei ole paljon lihaa, mutta siitä saa sitäkin voimakkaamman liemen. Myös isokokoiset, halkaisijaltaan noin kahden ja puolen millin mätimunat ovat herkkua, jota alettiin kerätä 1980-luvulla Perämereltä ravintoloiden käyttöön. Mädin väri vaihtelee kalojen ravinnosta johtuen merellä elävien härkäsimppujen vihertävästä järvissä asustavien lajitoverien oranssinpunaiseen mätiin.

Kannan tila: Elinvoimainen (LC).

Koko: Sisävesissä 10–15 sentin, merialueilla 20–30 sentin pituisia. Suurin merestä pyydetty kala painoi noin kilon.

Ulkomuoto: Tummankirjava, suomuton nahka, kookkaat rintaevät, iso pää, suuri suu, silmät lähes päälaella. Meressä elävillä yksilöillä neljä luukyhmyä päälaella.

Kutu: Joulu–helmikuussa. Koiras kaivaa 10–20 metrin syvyyteen pohjaan kuopan tai kolon, johon naaras laskee hedelmöitetyn mätimöykyn.

Ravinto: Kalat, esimerkiksi silakat ja kivinilkat, äyriäiset, esimerkiksi kilkit ja katkat, mäti.

Elinympäristö: Itämeren rannikolla ja Keski-Suomen järvialueella
noin 30 järvessä.

Kalastus: Härkäsimppu on ollut saaristossa arvostettu keittokala. Kalan värikäs ja isokokoinen mäti on erinomaista.

Tiesitkö? Suomenlahden itäosissa härkäsimppua kutsutaan merihäräksi.

Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 2/2014.