Kesäkuu on alkanut ja puna-ailakki kukkii rehevillä niityillä. Muistatko missä? Sama paikka voi olla hyvä punavarpusen laulun kuunteluun. Lajien elinympäristöissä on nimittäin paljon samaa: rehevät niityt, hakamaat, puistot ja pensaikkoiset rannat ovat punavarpusen maisemaa.

Vielä 1900-luvun alussa punavarpunen oli Suomessa harvinaisehko itäinen laji, mutta se runsastui voimakkaasti aina 1990-luvulle asti. Sitten tapahtui käänne huonompaan: kun lintuja oli parhaimmillaan Suomessa 400 000 paria, nyt niitä on jäljellä noin kolmannes, 100 000–150 000 paria. Vuoden 2019 uhanalaisluokituksessa laji on määritelty silmälläpidettäväksi.

Punavarpunen on piilotteleva laji, joka usein kätkeytyy rehevän elinympäristönsä lehvästöihin, mutta koiras laulaa näkyvällä paikalla, ja sen laulu on hyvin helposti tunnistettava. Laulun kuvailu kirjaimin on toki vaikeaa – sen on väitetty muistuttavan muun muassa säkeitä tsiyy-tsy-pityy tai hiity-hiity-tjyy, tai hyyi-tsyy-pityy. Yksi hyvä muistisääntö on, että punavarpunen viheltää ”Nice to meet you!” Vihellyksessä on todellakin englannin puhujalle ominainen, hyvin voimakas äänenkorkeuden vaihtelu, joka saa sen kuulostamaan noilta sanoilta. Surumielinen ja kirkas koiraan vihellys on joka tapauksessa.

Syyt punavarpusen uhanalaistumiselle ovat mitä ilmeisimmin lajin talvehtimisalueilla trooppisessa Aasiassa, tai jossain muuttoreitin varrella. Suomessa sille riittäisi kyllä sopivia rantoja. Niin harvinainen pesimälintu punavarpunen ei vielä ole, etteikö sen ääntä voisi oikein suunnatulla, aamuisella kävelyretkellä kuulla. Lajia esiintyy varsin yleisenä aina Kuusamon ja Rovaniemen korkeudelle saakka, ja hauskaa on, että se on äärimmäisen paikkauskollinen. Kun yhden laulavan koiraan löytää, sitä voi odottaa ensi vuonna takaisin.

Käy tervehtimässä punavarpusta!