Valkoposkihanhea ei tarvitse pelätä. Se on hieno lisä rikastuttamaan kaupunkiluontoa. Ristiriitoja voidaan hoitaa mm. aitauksin ja puistojen istutuksin. Siinä kaupungit ovat olleet aloitteellisia ja jo aika taitaviakin.
Valkoposkihanhi on varsin komea lintu. Kuva: Samuli Haapasalo
Aiemmin valkoposkihanhi pesi varsin vähälukuisena, tavoittamattoman eksoottisena ja vain hyvin kaukana pohjoisella tundralla. Suomenlahdenkin valkoposkihanhi ohitti arkana ja laskeutui muuttomatkallaan vain ulkomerelle.
Nyt kun valkoposkia pesii myös Suomen rannikolla ilahduttamassa ja elävöittämässä maisemaa ja kun ne laiduntavat puistojen ”niityillä”, tai kun ne ovat keskellä kesää sulkasatoisia eivätkä voi silloin lentää, ihmisten keskuudessa on syntynyt pelokkaita, melkein primitiivireaktioita valkoposkihanhea kohtaan.
Mutta sulkasatohan tarkoittaa vain, että esimerkiksi lentämiseen välttämättömät siipisulat saavat uudet tilalle. Silloin monilla linnuilla on joidenkin viikkojen jakso, jolloin ne eivät voi lainkaan lentää. Ne eivät pääse lentämällä väistämään. Ja poikasia luonnostaan suojatessaan ne saattavat vaikuttaa jopa uhkaavilta. Siitä on syntynyt erikoisiakin väärinkäsityksiä.
Mutta valkoposkihanhet ovat kauniita, eloisia lintuja ja saariston uusi rikkaus. Valkoposkihanhia voidaan taiten ohjata aidoin ja puistojen istutuksin. Mitään isompaa ristiriitaa ei synny silloin kun haetaan asiantuntemukseen perustuvia hyviä ratkaisuja myös valkkareiden sovittumiseen kaupunkiluontoon.