Miksi kaikki kevätkukat ovat keltaisia?

Tätä on kysytty useaankin kertaan, ja viimeksi sitä kysyi oululainen radion kuuntelija. Lounaissuomalainen ei tällaista kysymystä tekisikään, koska hänelle tuttuja kevätkasveja ovat valko- ja sinivuokko sekä sinipunaiset kiurunkannukset, näsiät, imikät ja kevätlinnunherneet. Kelta-, valko- ja sinipunakukkaisia lajeja on likimain sama määrä.

Sisämaahan ja pohjoiseen siirryttäessä keltaisen ylivalta tosiaankin kasvaa: leskenlehti, rentukka, kevätleinikki — mutta toisaalta kevätkasvivalikoimakin köyhtyy, ja varsinainen kevätaspekti sellaisena kuin se esimerkiksi Uudenmaan lehdoissa vielä näkyy, jää tyystin pois.

Etelän lehdoissa puut ovat lehdettömiä, kun kevätkasvit kukkivat. Lehdettömässä maisemassa myös siniset ja sinipunaiset värit näkyvät hyvin. Pohjoisempana kevätkasvit kasvavat ehkä keskimäärin varjoisammassa ympäristössä, havumetsissä, ja silloin keltainen väri erottuu paremmin.

Ihmissilmän näkemistä väreistä juuri keltainen houkuttaa voimakkaimmin hyönteisiä. On kuitenkin muistettava, että hyönteiset näkevät myös ultravioletin, ja kevätkasviemme ultraviolettiheijastuksesta minulla on perin vähän tietoa.

Itse asiassa Pohjois-Suomessa ei edes ole kevätkukkia siinä mielessä kuin etelässä: kasveja, jotka kukkisivat ennen varsinaista kasvukautta joko runsaan valon (lehtimetsien lajit kuten kiurunkannukset, vuokot, kevätesikko) tai kevätkosteuden (kangasvuokko, kylmänkukka, kallioketojen pienet kevätkasvit) vuoksi.

Etelässä jää lumen sulamisen ja kasvukauden alkamisen väliin useita viikkoja, jolloin säät ovat liian viileät ja epävakaiset useimpien kasvien kasvuun — ja tämän ajan kevätkasvit käyttävät hyväkseen. Pohjoisessa siirrytään lumen sulamisesta suoraan kasvukauteen, eikä erikoistuneille kevätkasveille jää tilaa.

Julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 5/2000