Kesällä nurmikon leikkaajaa voi ihmetyttää säännöllinen kehäkuvio, joka kasvaa muuta nurmea vihreämpänä. Kehän sisäreunalta nurmi puolestaan kuolee.

Syynä voi olla jättimalikka, jonka rihmasto elää nurmen alla mutta joka ei vielä ole pukannut maailmaan itiöemiä. Elokuun mittaan ne alkavat usein putkahdella.

Jättimalikka on harvinainen, lakin halkaisijaltaan jopa ruokalautasta suuremmaksi kasvava sieni. Se on helppo tunnistaa. Lähinnä sen voi sekoittaa isomalikkaan, jonka jalka on kuitenkin korkeampi ja lakin reuna säännöllisen pyöreä. Jättimalikan lakin reuna aaltoilee.

Jättimalikka on niin sanottu kalkinsuosija, ja se selittää osaltaan lajin viihtymiseen nurmikoilla.

”Se ei kasva kovin happamalla maalla, esimerkiksi kangasmetsässä. Yleensä nurmikkomullassa on kuitenkin sen verran kalkkilisää, että se kasvaa hyvin”, kertoo suojelusuunnittelija Tea von Bonsdorff Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Lähilaji isomalikka, jota löytyy lehtometsistä, on suoranainen kalkinvaatija. Sekin tekee noidankehiä, kuten myös nurminahikkaat, tarha-akansienet ja monet muut lajit.

Noidankehiä muodostavat sienet ovat tavallisesti karikkeen lahottajia. Kehä syntyy, kun sienirihmasto leviää yhdestä pisteestä säteittäisesti ulospäin, vapauttaa maaperän ravinteita ja saa nurmen kasvun hullaantumaan. Ringin sisäsyrjällä, itiöemien viimevuotisella kasvupaikalla, nurmi ei kasva, koska ravinteet on kulutettu. Kehä kuitenkin laajenee vuosi vuodelta.

”Siitä on mukava kerätä satoa, samalta paikalta kuin viime vuonna”, von Bonsdorff sanoo.

Vinkki! Tea von Bonsdorff julkaisi kirjan Ruokasienet Suomen luonnossa (Otava 7/2020). Siinä hän merkitsi jättimalikan kolmen tähden ruokasieneksi. Lyhyt ryöppäys liuottaa ärsyttävät aineet. Useiden minuuttien keittämistä ei tarvita.