Kymmenen vuotta sitten Suomessa kohistiin EU-määräysten mielettömyydestä. Valtio oli määräysten mukaisesti palkannut kaksi pyöriäistarkkailijaa valvomaan, jääkö kalanpyydyksiin pyöriäisiä. Tarkkailijoiden työnkuvaan kuului muitakin tehtäviä, mutta vitsi lähti elämään: Mitä seuraavaksi? Kengurutarkkailijoita?

Pyöriäinen

Phocoena phocoena

• Yksi kuudesta pyöriäisten (Phocoenidae) heimoon kuuluvasta hammasvalaasta.
• Yleisväriltään harmaa: selkäpuoli tumma, kyljet vaaleanharmaat ja vatsa valkea. Pituus noin 145–160 cm ja paino 50–60 kg. Naaras on hieman urosta suurempi.
• Esiintyy pohjoisen pallonpuoliskon alle 200 m syvyisillä merialueilla, joiden keskilämpötila on alle 15 °C.
• Maailmanlaajuisesti pyöriäisiä on vähintään 700 000 ja lajin uhanalaisuusluokitus on elinvoimainen. Itämeressä on jäljellä noin 450 yksilöä ja kanta on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

On ehkä ymmärrettävää, ettei pyöriäistä pidetä suomalaiseen luontoon kuuluvana lajina. Suomessa havaintoja tehdään vuosittain vain muutama, eikä laji enää lisäänny meidän aluevesillämme.

Toisinkin voisi olla. Vielä 1800- ja 1900-lukujen taitteessa pyöriäinen oli yleinen lähes kaikkialla Itämeressä ja kannan koko oli jopa 25 000. Nyt jäljellä on arviolta 450 yksilöä ja nekin ovat häviämässä.

Suojelutyö on tietysti vaikeaa, jos kukaan ei tiedä pyöriäisiä edes olevan. Siksi on korkea aika kuvata lajia. Sitä varten on vain mentävä Saksan luoteiskulmalle, jossa on Hannoverin yliopiston villieläininstituutti.

Saksalaiset tuntevat Pohjanmeren rannikolla sijaitsevan Büsumin rantalomakohteena, mutta tänä vuonna kesäkaupungissa sataa ja ukkostaa vähän väliä. Villieläininstituutin johtaja, professori Ursula Siebert, pahoittelee huonoa säätä.

”Turistit värjöttelevät sateenvarjojensa alla. Se on noloa”, hän sanoo ja pitää kiinni kuvitteellisesta sateenvarjosta.

Siebert kertoo pyöriäisseurannan alkuvaiheista Saksassa 1990-luvun alussa. Jopa jotkut rannikkoyliopistojen professorit pitivät hanketta turhana. Heidän mukaansa mitään tutkittavaa ei ollut, koska pyöriäisiä oli niin vähän. Nykyisin instituuttiin kuitenkin tuodaan joka vuosi vähintään 300 Pohjan- ja Itämeren rannoilta löytynyttä pyöriäistä.

Rannikolla on keräyspisteitä, joihin paikalliset metsästäjät säilövät lähistöltä löytyneet kuolleet pyöriäiset. Kuva: Paula Humberg

Ennen tutkimussaliin pääsyä vierailijoiden on katsottava diaesitys turvallisuusohjeista ja sitouduttava ymmärtämään riskit.

Hajusta puhutaan paljon. Se tarttuu herkästi. Pukuhuoneeseen jätettävät vaatteet ja muut tavarat on viisainta pakata tiivisti suljettaviin jätesäkkeihin. Sairaalan työasuja muistuttavat vaihtovaatteet saa sukkia myöten instituutin puolesta. Asu on mankeloitu sileäksi ja pehmeältä tuntuva puuvillakangas on kulunut hailakansiniseksi pyörittyään pesukoneessa lukemattomat kerrat.

Täällä ei suotta kursailla, vaan miehet ja naiset vaihtavat vaatteet samassa tilassa.

Tänään eläimet otetaan sulamaan. Ruumiit on kääritty muoveihin, jotka on sidottu molemmista päistä kuin karkkipaperit. Tutkijat kantavat käärön toisensa jälkeen ikkunoiden eteen. Ne kalahtelevat jäisesti osuessaan laattalattiaan. Muovien sisältä paljastuu harmaita, vaaleanpunertavia ja rusehtavia pötkylöitä. Väri riippuu ruumiin kunnosta.

Instituutissa eläimiä säilytetään pakastehuoneessa. Tutkittavaksi tuodaan myös muita lajeja kuten harmaahylkeitä. Kuva: Paula Humberg

Aikuinen pyöriäinen painaa noin 50–60 kg, joten sulamiseen menee muutama päivä. Kuva: Paula Humberg

Pyöriäinen on yleinen pohjoisen pallonpuoliskon matalilla merialueilla, ja maailmanlaajuisesti yksilöitä arvioidaan olevan vähintään 700 000. Vaikka lajin kansainvälinen uhanalaisluokitus on elinvoimainen, osaa paikallisista populaatioista uhkaa sukupuutto. Pohjanmeressä pyöriäinen on toistaiseksi yleinen, mutta Itämeren populaatio on äärimmäisen uhanalainen ja Tanskan salmienkin kanta pienentynyt.

Pyöriäisten määrä romahti Itämeressä joitakin vuosikymmeniä sitten. Syitä on useita.

Romahdus sai luultavasti alkunsa metsästyksestä, jota harjoitettiin keskiajalta 1900-luvun puoliväliin asti. Ilmeisesti silliparvien perässä vaeltaneiden pyöriäisten metsästys saartamalla oli liiankin tehokasta.

Pyöriäisten rasvasta tehty lamppuöljy on valaissut rannikoiden maalaistaloja.

Kalarosvoina pidetyistä pyöriäisistä maksettiin tapporahaa, ja niistä saatiin lihaa ja rasvaa. Pyöriäisten rasvasta tehty lamppuöljy on joskus valaissut rannikoiden maalaistaloja.

Kun kanta oli pienentynyt metsästyksen takia, poikkeuksellisen kylmät talvet piinasivat Itämerta. Useana vuotena lähes kaikki Itämeren pyöriäiset hukkuivat jään alle.

Jäätalvia seurasivat 1950-luvulta alkaen tehostunut kalastus sekä DDT- ja PCB-ympäristömyrkkyjen kertyminen mereen 1960- ja 1970-luvuilla.

Ennen ruumiinavausta pyöriäiset punnitaan ja mitataan. Yleisvoinnista kertovan rasvakerroksen paksuus tarkistetaan ihoon tehtävistä viilloista. Ulkoiset vammat merkitään lomakkeeseen. Kuva: Paula Humberg

Kahden päivän kuluttua ruumiit ovat sulaneet ja ne voidaan avata. Salissa soi popmusiikki ja espanjalainen tutkija lauleskelee mukana viiltäessään pyöriäisen mahaa auki. Elokuvista tuttua splurtsahdusta ei kuulu, vaan suolet valahtavat ulos äänettömästi. Ilmastointi hurisee.

Yhdestä pyöriäisestä puuttuu isoja kappaleita, ja sen ympärille on kietoutunut sinistä siimaa. Rannalta ruumiin löytänyt henkilö arveli raatelijaksi kettua, mutta tutkijat ovat epäileviä. Saksassa on viime vuosina havaittu tapauksia, joissa harmaahylje on hyökännyt pyöriäisen kimppuun. Myös laivojen propellit silpovat eläimiä.

Samalta rannalta on tuotu pelkkä selkäevä, jota tutkijat sovittavat raadellun yksilön selkään: se on kuin palapelin puuttuva osa.

Kylkeen leikataan ikkuna, josta sisäelimet nähdään ennen kuin ne irrotetaan. Moniosaisesta mahalaukusta tutkitaan ravinto, roskan määrä, loiset ja mahdolliset vauriot.

Avonaisten ikkunoiden edessä on pitkä rivi mädäntyneitä yksilöitä. Jäisinä ruumiit eivät näyttäneet kovin huonokuntoisilta, mutta nyt ne ovat painuneet pullistuneita vatsoja lukuun ottamatta kasaan ja niistä valuu ruskeaa mähnää. Hurja näky saa epäilemään, kiinnostuuko kukaan pyöriäisistä täältä saatavan kuvamateriaalin perusteella.

Alunperin ajatus oli kuvata lähinnä kalastuksen sivusaaliina hukkuneita eläimiä.

Pelkästään Pohjanmeressä kuolee kalaverkkoihin vuosittain noin 5000 pyöriäistä, ja Itämeressä kalastus on suurin yksittäinen uhka. Pyöriäinen hahmottaa ympäristöään delfiinien tapaan kaikuluotaamalla, mutta delfiinit havaitsevat kalaverkot selvästi kauempaa ja ehtivät väistää niitä paremmin. Ero saattaa selittyä pyöriäisen kapeammalla kaikuluotaussäteellä.

Kansainväliset sopimukset sitovat Itämeren ympärysvaltioita suojelemaan pyöriäistä, mutta osa valtioista on jättäytynyt sopimusten ulkopuolelle. Olemassa olevat rajoitukset ovat riittämättömiä, ja jo pelkkä sivusaaliskuolleisuus on Itämeren harvalukuisille pyöriäisille liikaa.

Professori Siebert kertoo, että sivusaaliiksi jäävien pyöriäisten todellisen määrän arviointi on vaikeaa. Kalastajat eivät ilmoita verkkoihin takertuneista eläimistä, koska he pelkäävät mahdollisten poliittisten seurausten hankaloittavan kalastusta.

”Tilanne on hyvin herkkä. Joudumme olemaan todella tarkkoja siitä, mitä kerromme sivusaaliina kuolleista eläimistä julkisuuteen.”

Linjauksen vuoksi kalastajilta peräisin olevien pyöriäisten valokuvaaminen ei Büsumissa onnistu.

Kalastus on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Myös elinympäristöjen tuhoutuminen ja häiriintyminen, ympäristömyrkyt ja ilmastonmuutos uhkaavat pyöriäistä.

Tuulivoima on kasvava huolenaihe, koska se lisää vedenalaista melua ja muuttaa merenpohjaa. Etenkin pitkäaikaisvaikutukset tunnetaan huonosti, ja pyöriäisen lisääntyminen on hidasta: yhden naaraan voi olettaa synnyttävän elinaikanaan enintään neljä tai viisi jälkeläistä.

Sisäelimistä etsitään muun muassa haavaumia ja loisia. Kuva: Paula Humberg

Tutkijat ovat tehokkaita, ja pyöriäiset muuttuvat heidän käsissään pian kasoiksi lihaa, sisäelimiä ja näytteitä. Leikkuulaudalla on vierekkäin kiveksiä ja pieniä tappimaisia hampaita. Hampaat kasvavat kerroksittain, joten iän voi arvioida niiden perusteella. Itämeressä pyöriäiset jäävät alle 10-vuotiaiksi, vaikka lajin on todettu voivan elää noin 24-vuotiaaksi.

Loisista väitöskirjaa tekevän tohtoriopiskelijan kasvoille leviää hymy. Hän esittelee pinseteissä roikkuvaa pitkää matoa ennen kuin sujauttaa sen alkoholilla täytettyyn purkkiin.

Ei tarkalleen tiedetä, miksi pyöriäisissä esiintyy niin runsaasti loisia.

Ei tarkalleen tiedetä, miksi pyöriäisissä esiintyy niin runsaasti loisia. Niitä on usein keuhkoputkissa ja keuhkojen verisuonissa, mutta myös esimerkiksi korvakäytävissä, maksassa, sydämessä ja mahassa. Joskus ne tukkivat keuhkoputket melkein kokonaan ja aiheuttavat keuhkokuumeen.

Tällaiset luonnollisilta vaikuttavat kuolinsyyt voivat pohjimmiltaan johtua ihmistoiminnasta.

Siebert on vakuuttunut siitä, että muun muassa PCB-yhdisteet vaikuttavat pyöriäisiin.

”Uskon niiden alentavan immuunipuolustusta ja altistavan eläimet muille sairauksille. Miekkavalaspopulaation pienentyminen Euroopassa liittyy suoraan PCB-kuormitukseen.”

Ympäristömyrkkyjä löytyy paljon suurempina pitoisuuksina Itämeren pyöriäisistä verrattuna Islannin tai Grönlannin vesissä eläviin. Korkeat myrkkypitoisuudet häiritsevät kilpirauhasen toimintaa, mikä heikentää eläinten yleiskuntoa ja vastustuskykyä esimerkiksi loisille.

Myrkkyjen analysointi on niin kallista, että sitä ei tehdä säännöllisesti. Näytteitä kerätään silti varulta talteen.

Eläimistä leikataan ihonpaloja perinnöllisyysanalyysia varten. Itämeren pyöriäisten on osoitettu eroavan perimältään Tanskan salmien merialueen ja Pohjanmeren kannoista. Kuva: Paula Humberg

Päivän puolivälissä pidetään ruokatauko. Pukuhuoneen tuolit on järjestetty rinkiin ja pöydälle on tuotu kori, johon kaikki ovat jättäneet aamulla eväänsä. Eväsleipien joukossa on yksi kokonaisena savustettu makrilli, jonka kellanruskea ja pullea maha muistuttaa turhan paljon lattialla lojuvien pyöriäisten vatsoja. Salin puolelta pukuhuoneeseen puskeva haju viimeistelee omituisen piknik-kokemuksen.

Iltapäivällä jäljellä on enää huonokuntoisia yksilöitä. Niistä pystytään keräämään vähemmän tietoa, mutta systemaattisuuden nimissä kaikki ruumiit tutkitaan.

Siebert kertoo, että vain hyvin harvoin kuolinsyy jää täysin epäselväksi. Yleisimpiä syitä ovat kalaverkkoihin hukkuminen sekä erilaiset infektiot.

Tutkijoiden – ja pyöriäisten – on vaikeaa pysyä perässä, kun ihmisen vaikutus merissä muuttuu jatkuvasti monimuotoisemmaksi. Jo olemassa olevien haitallisten aineiden lisäksi meret täyttyvät uusista kemikaaleista, roskasta ja melusta. Ongelmien ratkaisuyritykset eivät aina paranna tilannetta. Kalaverkkoihin kiinnitettävät äänekkäät karkottimetkin saattavat vain ajaa pyöräiset pois niiden esiintymisalueilta ja lisätä stressiä.

Jossain tuolla merellä on eläviä pyöriäisiä.

Mitä pyöriäisen suojelemiseksi sitten pitäisi tehdä? Ainakin lajille haitallisinta kalastusmuotoa, pohjaverkkokalastusta, on rajoitettava. Pyöriäiset ja sukeltavat linnut törmäävät helposti pohjaan laskettuihin verkkoihin, joita on paljon Itämeren rannikoilla. Ne tulisi kieltää vähintään pyöriäisen tärkeimmillä lisääntymisalueilla.

Etenkin eri ongelmien yhteisvaikutusten ymmärtämisellä on kiire, mutta se on kallista ja hidasta. Niin on tosin myös virheiden korjaaminen jälkikäteen, jos se edes onnistuu.

”Teemme jonkin pinnallisen ja nopean tutkimuksen ja toimimme ennen kuin ymmärrämme seuraukset. Se on yhteiskunnissa toistuva prosessi”, Siebert huokaa.

Poisheitettävät ruumiinosat viskataan jäteastioihin. Kuva: Paula Humberg

Lopuksi siivotaan. Pöydät ja lattia tyhjennetään viimeisistäkin ruumiinosista ja huuhdotaan vedellä. Tutkijat kerääntyvät pyöreiden pesualtaiden ympärille desinfioimaan tutkimusvälineet, muoviset essut ja kumisaappaat. Kamerajalustakin on pyyhittävä alkoholilla.

Haju tuntuu tarranneen hiuksiin ja seuraa ulkoilmaan astuessa perässä. Turistit parveilevat vähän matkan päässä kävelykadulla. Sade on lakannut, meriharakka kirkuu kimeästi. Jossain tuolla merellä on eläviä pyöriäisiä.