Veden turkoosi väri ja vaaleat rannat kielivät jostain trooppisesta. Kylmä pohjoistuuli, vuoristomaisema ja pinnan alla polskivat raudut ja taimenet paljastavat todellisuuden.

Välimeren sijaan olemme norjalaisen tunturijärven, Altevatnetin rannalla.

Lomatunnelmien sijaan järven kalat ovat pinteessä. Siinä missä rantavyöhyke ennen kuhisi elämää kirkkaan vihreiden levämattojen peittäessä kiviä ja hyönteisten toukkien vipeltäessä pohjamudassa, on se nyt autiomaa. Karu ja vailla elämää. Rannan ennen niin hyvät lisääntymisalueet ovat raudun ja taimenen ulottumattomissa ja pienet saaliskalat tyystin kadonneet.

Syyllistä muutoksen ei tarvitse etsiä kaukaa vaan se löytyy järven luusuasta. Sinne on ilmestynyt vesivoimayhtiön rakentama pato.

Vesivoiman kysyntä on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti kasvussa. Sen etu muihin uusiutuvan energian lähteisiin verrattuna on usein hyvä säädeltävyys. Siinä missä tuuli puhaltaa koska tahtoo ja aurinko porottaa oman aikataulunsa mukaan, voidaan vesivoiman tuotantoa säädellä sähköntarpeen mukaan.

Suomessa noin neljännes sähkön kokonaistuotannosta koostuu vesivoimasta. Ruotsissa vastaava luku on kaksinkertainen ja Norjassa jopa huimat yli 90 prosenttia. Kyse ei siis ole aivan pienestä bisneksestä.

Vesivoimaa rakennetaan Pohjoismaissa yhä

Siinä missä suurin osa Suomen vesivoimaloista rakennettiin sotien jälkeen, Norjassa vesivoiman kehitys on ollut viime vuosina merkittävää, ja maahan on avattu uusia voimaloita reippaaseen tahtiin 2000 luvun alkupuolella. Norjassa vesivoiman suuren suosion taustalla ovat vuoristoista johtuvat huimat korkeusvaihtelut, meri-ilmaston mukanaan tuomat runsaat sateet ja sulamisvesien ruokkimien jokien suuri määrä. Maailmanlaajuisesti Norja olikin vuonna 2021 seitsemänneksi suurin vesivoiman tuottaja.

Vaikka Suomessa vesivoiman tuotanto onkin pienempää verrattuna länsinaapureihimme, ovat vesivoiman vaikutukset selvästi nähtävillä myös meillä. Suurin osa maamme virtavesistä on padottu, ja suurjoista vapaana virtaavat enää Ounasjoki ja Simojoki sekä Lapin Teno-, Näätämö- ja Torniojoki.

Vesivoiman ympäristöhaitoista puhuttaessa monille nouseekin ensimmäisenä mieleen juuri padotut joet ja niiden kovaonniset lohikalat. Virtavedet eivät kuitenkaan ole ainoita vesivoiman uhreja vaan usein vaikutukset ulottuvat pidemmälle vesistöihin.

Erityisesti Norjassa ja Ruotsissa on yleistä, että vesivoimatuotannon yhteydessä jokien suulla sijaitseviin järviin rakennetaan pato, jolla järven vedenpintaa ja siitä laskujokeen virtaavan veden määrää säädellään.

Suomessa isot järvet säännösteltyjä

Myös Suomessa vastaavia tapauksia esiintyy.

”Suomen järvistä säännösteltyinä on kappaleina vajaa prosentti. Säännöstellyt järvet ovat kuitenkin yleensä keskimääräistä selkeästi suurempia, joten Suomen järvipinta-alasta peräti noin kolmannes on säännöstelyn piirissä”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Kimmo Tolonen.

Tämä tekee ongelmasta merkittävän.

Esimerkiksi Kainuun merenä tunnettu Oulujärvi, Tampereen seudun Pyhäjärvi ja Näsijärvi sekä Vuoksen vesistön lukuisat järvet ympäri Itä-Suomea ovat säännösteltyjä. Monien yllätykseksi tutun mökkijärven pintaa voidaan säädellä satojen kilometrien päässä energiayhtiön valvomossa.

Mihin järvien säännöstelyllä pyritään?

Säännöstelyn tavoitteena on tehostaa alapuolisen joen sähköntuotantoa. Kun jokeen lasketaan lisää vettä, pyörivät voimalan turbiinit nopeammin tuottaen enemmän sähköä. Toisaalta kysynnän laskiessa voidaan padon luukut laittaa kiinni ja säästää vesi parempaa hetkeä varten. Järvet toimivat ikään kuin isoina akkuina, joista vettä lasketaan jokeen energiankysynnän mukaan.

Säännöstelyn tuoma joustavuus pitää sähkön hinnan kuluttajalle kohtuullisena, mutta järven ympäristöolot ja eliöt ovat haitankärsijöinä – kustannukset sälytetään ympäristölle.

Lue myös

Arkiston aarteita: Raju säännöstely riuduttaa rannan

Tärkeä rantavyöhykkeen lajisto kuluu ja autioituu

Säännöstellyssä järvessä vedenpinta voi vaihdella useita metrejä vuodessa. Suomessa vedenpinta vaihtelee enimmillään seitsemän metriä vuodessa, kun taas Norjassa vaihteluväli voi olla kymmenistä jopa yli sataan metriin. Tuloksena on usein pahasti kulunut rantavyöhyke, jossa vedenpinnan vaihtelut ja pohjan jäätyminen kuluttavat rantaa pyyhkien pois kasvillisuuden ja pohjan hyönteiset. Järvissä vedenpinta vaihtelee myös luontaisesti, mutta säännöstelyn yhteydessä ongelmia aiheuttaa vaihtelun luonnoton nopeus ja suuruus.

Kuivunut ja kulunut ranta ei ole sopiva paikka elämälle ja aiemmin hyönteisten toukkia, äyriäisiä ja pikku kaloja kuhissut 1–3 metrin syvyinen rantavyöhyke muuttuu autiomaaksi.

Pelkästään veden samentumisella voi olla kauaskantoiset vaikutukset järven ekologiaan. Kun vilkaisee säännöstellyn järven pohjaan, ensimmäisenä silmään pistävät kivet. Luonnontilaisessa järvessä ne ovat pehmeiden levä- ja sammalmattojen peittämät, mutta säännöstellyissä järvissä olemme usein huomanneet kuinka kivet ovat täysin paljaita. Sameassa vedessä valo ei yllä pohjaan asti, mikä estää levien ja sammaleen kasvun.

Pohjalevät ovat useille selkärangattomille, kuten kotiloille tärkeä ravintokohde ja monen tunturi- ja vuoristojärven ravintoverkon perusta. Tämän perustan järkkyessä kärsii samalla koko järvi ja sen eliöstö.

Säännöstelyn vaikutukset voivat näkyä myös suoraan kalakannoissa. Norjan ja Ruotsin tunturi- ja vuoristojärvissä yleisesti elävä taimen luottaa saalistaessaan pitkälti näköaistiin. Veden samentuessa saalista on vaikeampi huomata, ja ruoka voi uida sivu suun.

Kun olen tutkinut kalojen vatsoja, olen hyvin huomannut, kuinka rantavyöhykkeen pohjaeläimet kuten katkat ja vesiperhosten toukat sekä rannan tuntumassa viihtyvät pikkukalat ovat taimenelle tärkeitä ravintokohteita. Tämän tietää myös moni kokenut perhokalastaja.

Säännöstellyistä järvistä nämä rannan ravintokohteet kuitenkin usein puuttuvat. Tämä pakottaa taimenen kilpailemaan muiden kalalajien, kuten raudun kanssa ulapan eläinplanktonista. Lisääntynyt kilpailu vaikeuttaa myös raudun elämää, kun ennen vapaasti saalistettavat herkut pitää jakaa kilpailevan lajin kanssa.

Tolosen mukaan myös Suomessa järvien säännöstelyn vaikutukset näkyvät selvimmin juuri rannan pohjaeläinten vähenemisenä. Tämä puolestaan vaikuttaa negatiivisesti niitä saalistaviin kaloihin, kuten mutuun, kirjoeväsimppuun ja kivennuoliaiseen.

Vaikutuksia koko ekosysteemiin

Naapurimaastamme Norjasta ääriesimerkkejä löytyy runsaasti. Yksi maan yli tuhannesta säännöstellystä järvestä, Altevatnet, sijaitsee aivan Ruotsin rajan tuntumassa, vaeltajien suosiossa olevan Abiskon kansallispuiston kupeessa ja on monelle vapaa-ajan kalastajalle ja vaeltajalle tuttu kohde.

Vaikka Altevatnetin vedenpinta vaihteleekin norjalaisittain ”kohtuulliset” 16,2 metriä vuodessa, on sen kalastossa nähty jo säännöstelyn tuomia muutoksia. Rannan tuntumassa viihtyvät hauki ja ahven ovat lähes kadonneet, ja niiden tilalle on istutettu mutua.

Istutetut vieraslajit ovatkin yksi suurimpia säännösteltyjen järvien negatiivisista sivuvaikutuksista. Kun raudun ja taimenen luontaiset ravintokohteet vähenevät rantojen autioituessa, vahinkoja koitetaan kompensoida lisäämällä järveen pieniä saaliskaloja ja äyriäisiä.

Useimmiten vaikutukset ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin toivotunlaiset ja pahimmillaan koko järven ravintoverkko ja eliöyhteisö heittävät kuperkeikkaa kilpailu- ja saalistussuhteiden muuttuessa.

Kutupaikat vaarassa

Säännöstelyn vaikutukset ulottuvat myös ravintoa pidemmälle. Sen lisäksi että rantavyöhyke tarjoaa kaloille ruokaa, on se niille myös tärkeä lisääntymisalue. Suomen ympäristökeskuksen johtavan tutkijan Seppo Hellstenin mukaan säännöstellyissä järvissä kalojen lisääntymismenestys on selvästi heikompi kuin säännöstelemättömissä.

Sekä Norjassa että Suomessa järven vedenpinnan suurin alenema tapahtuu usein kevättalvesta jään vielä peittäessä järven selkää. Vaikka vedenpinta laskee ihmiskatseilta suojassa, sillä on kuteville kaloille hyvin näkyvä vaikutus. Talvialenema vaikuttaa erityisesti syyskutuisten kalojen, kuten muikun ja siian mädin selviytymiseen.

Säännöstellyissä järvissä kalojen lisääntymismenestys on heikompi kuin säännöstelemättömissä.

”Erityisesti matalalle kuteva siika kärsii säännöstelystä, mutta myös muikun vastakuoriutuneet poikaset kärsivät kevään matalasta vedenkorkeudesta, kun ne eivät pääse rantavyöhykkeen suojaan”, kertoo Hellsten.

Myös järven pohjakasvillisuus voi kärsiä vedenpinnan talvialenemasta. Pohjan eroosio ja jäätyminen harventavat voimakkaasti erityisesti isoja pohjalehtisiä kasveja kuten lahnaruohoja. Kasvillisuuden vähenemisen lisäksi vedenkorkeuden muutoksilla voi olla myös päinvastaisia vaikutuksia. Hellstenin mukaan kevään alhaiset vedenkorkeudet voivat osassa järviä muuttaa ilmaversoisen vesikasvillisuuden vyöhykkeisyyttä mikä pahimmillaan johtaa koko rantavyöhykkeen umpeen kasvamiseen.

Sekä Hellstenin että Kimmo Tolosen mielestä järvien säännöstelyn seuranta ei ole Suomessa riittävällä tasolla ja esimerkiksi alan velvoitetarkkailu on vielä lastenkengissä. Tolosen mukaan järvien säännöstelyn seurannassa olisi hyvä huomioida luonto kokonaisuutena.

”Pelkkiin yksittäisiin säännösteltyihin järviin keskittymällä ei kaikkia vesivoimaan liittyviä vaikutuksia pystytä välttämättä ymmärtämään”, kertoo Tolonen.

Tolosen mukaan tulisikin huomioida koko joki- ja järviverkoston muodostama kokonaisuus sekä parhaimmassa tapauksessa myös niitä ympäröivät valuma-alueet.

Norja ja Ruotsi säännöstelevät myös suomalaisten tarpeisiin

Alan tutkijoiden mukaan laajempi kokonaisuus tulisi huomioida myös Pohjoismaiden tasolla. Vuodesta 2019 vuoteen 2022 sähkön tuonti Norjasta Suomeen yli kaksinkertaistui osittain Ukrainan sodan ja Venäjän tuontikiellon myötä. Suurin osa tästä sähköstä on vesivoimaa. Lisäksi kahdella Suomen suurimmista energiayhtiöistä, Fortumilla ja Vattenfallilla, suurin osa vesivoimasta on yhtiöiden vastuullisuusraporttien mukaan peräisin Ruotsista.

Järvien säännöstelyn negatiiviset vaikutukset Pohjoismaissa ovat alueen yhteinen ongelma.

Mutta mitä ongelmalle voisi tehdä?

Syksyn alussa Suomen hallitus ilmoitti tavoitteesta kaksinkertaistaa kotimainen sähköntuotanto, mikä on mukana jo hallitusohjelmassa. Vaikka suurimmat investoinnit kohdistuvatkin tuuli- ja ydinvoimaan tulee myös vesivoiman kysyntä kasvamaan, sillä tuuli- ja aurinkoenergian lisäksi tarvetta on erityisesti säädeltäville energiamuodoille. Tätä säädeltävyyttä tarjoaa järvien sääntely.

Vaikka kuluttaja onkin vain yksi pieni osa sekä kansallista että globaalia sähkömarkkinaa, kysynnän kasvaessa myös kuluttajan omien valintojen painoarvo nousee.

Fossiilisten polttoaineiden ympäristövaikutukset ovat kiistatta haitalliset, joten uusiutuva energia on aina fossiilista parempi vaihtoehto. Useat energiayhtiöt tarjoavat kuitenkin nykyisin sähkösopimuksia, jotka tuotetaan kokonaan aurinko- tai tuulivoimalla, ja tarjoavat näin varteenotettavan vaihtoehdon vesivoimalle. Yksinkertainen ja kätevä tapa vaikuttaa on myös oman sähkönkulutuksen vähentäminen.

Sähköntuotannon paineen kasvaessa olemme kansakuntana tärkeiden kysymysten äärellä. On aika pohtia mitä kaikkea vesivoimasta ja järvien säännöstelystä seuraa, ja mikä on se hinta, jonka olemme siitä valmiita maksamaan?