Kainuun vedet kuuluvat valtaosin yli 20 000 neliökilometrin laajuiseen Oulujoen vesistöön. Se on maamme tehokkaimmin säännöstelty vesistö, jossa veden virtausta säätelee 18 voimalaa sekä 14 säännöstelyjärveä tai -allasta. Koko Hyrynsalmen reitti ja Sotkamon reittikin aina Kuhmon kirkonkylään asti on valjastettu voimatalouden palvelukseen.

Kesällä pohjoisen Suomen säännöstelyjärvien pintaa nostetaan yleensä 0,5-2 metriä varastotilavuuden kasvattamiseksi. Talvella, kun sähköä tarvitaan eniten, vettä juoksutetaan niin paljon, että järven pinta laskee huomattavasti luonnonmukaista alemmaksi, joskus jopa useita metrejä. Suurimmillaan säännöstelyväli kasvaa jopa seitsemään metriin. Useimmiten vedenpinnan vaihtelu on kolme-neljä metriä, sekin jo kaksinkertainen luonnontilaiseen järveen verrattuna. Luonnontilaisen järven ranta on rikas elinympäristö. Kainuun suurista järvistä Lentua on ainut, jota ei säännöstellä.

Kevään tulvahuippu puuttuu säännöstelyjärvistä kokonaan tai on siirtynyt lievänä keskikesälle. Tulvasuojelun ja voimatalouden edut ovat siis sangen yhteneväiset.

Ontojärven säännöstelyväli on yli neljä metriä, Vuokkijärven kuusi, Kiantajärven neljä ja Oulujärven lähes kolme metriä. Oulujärveä säännöstellään eri tavalla kuin muita Kainuun järviä: talvisin sen vesi lasketaan hyvin alas kuten muillakin säännöstelyjärvillä, mutta myös kesällä vedenpinta jää latvavesien säännöstelyn myötä luontaista alemmaksi.

Ranta on järven rikkain osa

Ranta vyöhyke, veden ja maan raja, on järven tuottavin osa, jossa viihtyy monimuotoinen eliöstö. Vaihtelevat ja nopeasti muuttuvat olot vaativat eliöiltä suurta sopeutumiskykyä, mutta toisaalta valon, veden, ravinteiden ja hapen paljous mahdollistaa suuren tuotannon.

Luonnontilaisella rannalla on ylimpänä yleensä sarojen ja heinien hallitsema tulvavyöhyke, rantaniitty tai luhta. Kevättulvan aikaan alue toimii vastakuoriutuneiden siian ja muikun poikasten lastenkamarina. Suojainen ympäristö, runsaat ravinteet ja nopeasti lämpenevä vesi käynnistävät voimakkaan eläinplanktontuotannon, josta riittää syötävää kalanpoikasille. Tästä vyöhykkeestä kulkeutuu ravinteita ja eloperäistä ainesta myös rannan syvempään osaan.

Seuraavaa vyöhykettä leimaavat ilmaversoiset kasvit kuten järviruoko ja järvikorte,
jotka seisovat kesälläkin juuret vedessä. Tämä on hauen , ahvenen ja muiden kevätkutuisten kalojen lisääntymisaluetta, mutta tärkeä elinpaikka myös aikuisille kaloille. Kainuussa yhtenäisiä ruovikoita ja kortteikkoja on vain suojaisilla rannoilla.

Uloimpana on pohjaruusukekasvien – lahnanruohojen ja nuottaruohon – sekä pohjalevästön kattama vyö, jossa voi kasvaa myös kellus- ja uposlehtisiä kasveja kuten ulpukoita, lumpeita, palpakoita ja vitoja. Vyöhyke on tärkeä siian ja muiden pohjaeläimiä syövien kalojen ruokailu- ja kutualue.

Säännöstely syö rantaa

Rantavyöhyke on muotoutunut vuosikymmenien ja -satojen kuluessa vedenpinnan tason, avoimuuden ja maaperän määrittelemään tasapainotilaan.

Kun vedenpintaa kesällä nostetaan, rannan kuluminen voimistuu. Varsinkin hiekkarannat syöpyvät jyrkiksi, alati sortuviksi törmiksi. Järviruoko, järvikaisla ja järvikorte häviävät ja koko rantavyöhyke kaventuu: vesi näyttää rajoittuvan suoraan metsään. Varsinainen tulvavyöhyke puuttuu lukuunottamatta suojaisia turverantoja, joille saattaa kehittyä laajojakin reheväkasvuisia saraikkoja.

Kevättalvella pohjaan laskeutuva jää karsii voimakkaasti eliöstöä siinä vyöhykkeessä,
missä myös pohja-aines jäätyy. Tumma tahnanruoho ja nuottaruoho, jotka ovat monivuotisia pohjaruusukekasveja, häviävät miltei tyystin, samoin kuolevat lumpeiden ja ulpukoiden juurakot. Syvemmällä, missä jää ainoastaan puristaa sulana pysyvää pohjaa, vauriot ovat vähäisempiä.

Säännöstelyjärvissä monivuotiset, kilpailua kestävät lajit jäävät tappiolle, kun taas tehokkaasti lisääntyvät pienikokoiset lajit valtaavat elintilaa. Rantaleinikki ja hapsiluikka korvaavat tummalahnanruohon ja nuottaruohon, jouhi- ja rentovihvilä järviruo’on ja järvikaislan.

Ajan myötä eroosio vähenee rantavyöhykkeen muotoutuessa uudelleen, mutta jään aiheuttamat muutokset säilyvät kasvistossa niin kauan kuin säännöstely pysyy entisellään.

Oulujärvessä on käynyt osaksi toisin. Järvialtaan kallistumisesta johtunut vedenpinnan nousu altaan itäpäässä aiheutti jatkuvaa eroosiota. Säännöstely laski kesäveden pintaa ja rantojen kuluminen pieneni merkittävästi. Oulujärven laakeat rannat tarjoavat kuitenkin hyvän kasvualustan ranta- ja vesikasvillisuudelle, ja nyt ongelmana onkin voimakas umpeenkasvu ja suorastaan soistuminen. Vähävetisinä kesinä Oulujärven vedenpinta jää alas, jolloin rantojen virkistyskäyttö vaikeutuu ja umpeenkasvu kiihtyy.

Vastoin yleistä käsitystä säännöstely huonontaa varsin vähän veden laatua. Haitat rajoittuvat useimmiten säännöstelyn alkuvuosiin, jolloin rannoilta huuhtoutuu orgaanista ainesta ja ravinteita. Sellaisia vedenlaatuongelmia kuin tekoaltaissa ei säännöstelyjärvissä ole koskaan havaittu.

Pohjaeläimistö köyhtyy

Myös pohjaeläimistö kärsii säännöstelystä. Vesiperhostoukat ja muut suuret kaloille
tärkeät pohjaeläinlajit taantuvat ja korvautuvat pienillä surviaissääskien toukilla.
Luonnontilaisten hiekkarantojen matalimmassa vyöhykkeessä pohjaeläimiä on jopa
viisi kertaa enemmän kuin avoimilla säännöstelyrannoilla. Kivikkorannoilla, joilla kivet
tarjoavat suojan laskeutuvia jäitä vastaan, erot eivät ole niin suuria.

Kalat ovat mestareita vaihtamaan ravintonsa pohjaeläimistä eläinplanktoniin, eikä köyhtynyt ruokapöytä välttämättä näy kalojen kasvussa.

Kutupaikat muutoksen kourissa

Myös kutupaikkojen ja kalanpoikasten kasvualueiden muuttuminen heijastuu kalastoon. Etenkin matalille kovapohjaisille alueille kutevan siian määrät ovat romahtaneet
säännöstelyjärvissä, kun pohjan jäätyminen on tuhonnut suurimman osan mädistä. Syvemmälle kuteva muikku kestää säännöstelyä paremmin. Säännöstelyjärven rantavyöhykkeellä muikunpoikaset ovat kuitenkin vailla suojaa ja myös eläinplanktonia on vähemmän kuin luonnontilaisissa vesissä. Tämä voi pienentää muikkukantoja, jos kalastus on tehokasta.

Säännöstely huonontaa myös kevätkutuisten kalojen kutuoloja. Vesi on jäiden lähdön aikaan alhaalla ja sopivia kasvillisuusrantoja on vaikea löytää. Silti kalojen suuri lisääntymiskyky takaa yleensä riittävän poikasmäärän, koska kevätkutuisten kalojen kannat eivät ole yleensä romahtaneet. Kutukalojen pyynti on kuitenkin huomattavasti aikaisempaa hankalampaa, koska vanhat kutualueet ovat peruuttamattomasti muuttuneet.

Virtakutuisille harjuksille ja taimenille on säännöstelyjärvissä käynyt huonosti, jos lisääntymisalueet ovat olleet padotuissa koskissa.

Kalastukselle aiheutuneet haitat on säännöstelijä useimmiten joutunut korvaamaan velvoiteistutuksin. Joskus jopa niin hyvin, että tilanne on luonnontilaista parempi. Oulujärven taimenkanta on viime vuosina ollut vahvempi kuin koskaan; se lieneekin nyt maan paras taimenjärvi! Toisaalta monet istutukset ovat epäonnistuneet ja liialliset istutustiheydet ovat tehokkaan kalastuksen puuttuessa johtaneet siian kääpiöitymiseen.