Keski-Suomen erämaisin kolkka löytyy maakunnan pohjoisnurkalta, Pihtiputaan ja Kinnulan rajalta. Metsien, soiden ja rakkakivikoiden kirjoma sydänmaa henkii hiljaisuutta myös tutkitusti, sillä alue on Keski-Suomen 36 hiljaisesta alueesta suurin. Suurijärven rannalla uinuva autiotupa on kuin tehty joulunalusretkelle.

Pysäköin autoni tien sivuun keskellä metsää, Nasakkalassa, osapuilleen Kinnulan ja Pihtiputaan Alvajärven puolivälissä. Opastetaulu vahvistaa, että olen oikeassa paikassa. Hanki ulottuu puolisääreen, traktori ei ole vielä ehtinyt aurata syrjäistä tietä. Lumi on kuitenkin kevyttä pakkaslunta, ja ura läpi metsien aukenee helposti. Suomenselkä onkin lumivarmaa vedenjakajaa, jossa lunta on yleensä ympäristöä enemmän.

Suurijärven reitti on merkitty keltaisin maalimerkein.

Asettelen sivakat jalkaan ja punnerran rinkan selkään. Kolmen ja puolen kilometrin matka Suurijärven autiotuvalle sujuu hiihtäen. Alkumatka taittuu metsäautotietä. Sitä on hyvä sivakoida, mutta tien päässä vastaan tulee hakkuuaukea. Lunta on niin vähän, että kengilläkin juuri ja juuri pärjäisi, mutta sukset jalassa lumen alla piilottelevat kivenkolot ylittyvät helpommin. Kiviä ja koloja täällä näet riittää.

Seuraan polkua ja keltaisia merkkejä. Tällä kohtaa reitillä pysyy ihan hyvin, mutta osa 30 kilometrin Suurijärven reitistöstä kaipaisi kohennusta. Luonto ottaa omansa nopeasti takaisin, merkinnät rapistuvat ja pitkokset lahoavat. Toive on toteutumassa, sillä Pihtiputaalla on alkamassa hanke, jossa reittejä uusitaan ja kunnostetaan.

Suurijärven rannalla oleva autiotupa on oiva paikka viettää joulua.

Punainen tupa

Ilta hämärtää jo, kun järven rannalla uinuvan kämpän punainen seinä tulee näkyviin. Kopistelen lumet saappaista ja astun sisään. Sukset jäävät nojaamaan kämpän seinään.

Talviaikaan melko vähällä käytöllä olevan autiotuvan ummehtunut tuoksu ja tunnelma muuttuvat kodikkaiksi, kun tuli kohisee kamiinassa, enimmät myyränpapanat on siivottu pöydältä ja kynttilät valaisevat vanhan savottakämpän hirsiseiniä. Tuvassa olisi tilaa kuuden kulkijan oikaista, mutta olen yksin.

Kynttilän valossa on tunnelmallista.

Pihtiputaan kunnan ylläpitämän tuvan pihalla on myös aitta, mutta se on talvipakkasilla melko ankea yöpaikka, sillä siellä ei ole lämmityslaitetta.

Rannan arvokkaasti harmaantunut hirsisauna kutsuisi joulusaunaan, mutta päätän säästää polttopuita ja jätän saunan lämmittämättä. Kesällä sauna on testattu ja hyväksi havaittu.

Vuoden pisin yö

Talvipäivänseisaus on aamuyöstä samaan aikaan kun kömmin makuupussin lämpimään.
Nukun makoisat unet ja heräilen hiljalleen päivän valkenemisen myötä. Tosin auringonnousua ei hämärästä juuri erota, yön pimeys vain vaihtuu hiljalleen pilvisen päivän rauhalliseen harmauteen.
Eletään vuoden pimeintä aikaa, onhan päivä nyt lyhyimmillään. Suurijärven päivän pituus on neljä ja puoli tuntia, aurinko nousee kymmeneltä ja painuu taas mailleen puoli kolmelta. Lapissa vallitsee kaamos. Mutta huomenna päivä on jo minuutin pitempi, talvi taittuu.

Tunnelmointia

Hiljaisuuden tuvalla

Katselen lumista maisemaa. Erämaajärven tunnelma on pysähtynyt, odottava. Ahma ei laukkaa eikä metsäpeura juokse, saati maakotka lennä järven poikki, mutta mahdollista se olisi. Menneisyyden ihmistäkään ei näy hiihtämässä. Ne kaikki kuuluvat Suomenselän ja Suurijärvenkin asukkaisiin. Ovat kuuluneet ”aina”, vaikka nykyiset ahmat ja peurat ovat tuontitavaraa, palautettu entisille kotikonnuilleen siirtoistutuksin, metsäpeurat parin kivenheiton päähän Salamajärven kansallispuistoon 1970–1980-lukujen taitteessa ja ahmat 1990-luvulla.

Autiotupa lämpiää kamiinalla.

Ihmisen läsnäolosta on merkkejä kivikaudelta lähtien. Kämpän edustan saaresta on löydetty viikinkiaikainen nuolenkärkikin. Keski-Suomen pohjoisnurkka on ollut eränkäyntialuetta ammoisista ajoista. Siitä kertovat Pihtiputaan vaakunan kaksi hopeista nuolenkärkeäkin.

Metsäpeurasta taas muistuttaa kämpän pihapiirissä seisovaan reittiviittaan kuvattu sarvipää. Se on perua jo edesmenneestä Lapin Sormi -eräretkeilyreitistä, jonka tunnus metsäpeura oli. Lapin retkireittien, jos ei haastajaksi niin vaihtoehdoksi suunniteltu 250 kilometrin reittikokonaisuus rakennettiin pohjoiseen Keski-Suomeen 1980-luvulla.

Keski-Suomen erämaa

Karua, soiden ja rakkakivikoiden pirstomaa aluetta on verrattu Lappiin iät ajat ja markkinoitukin Lapin korvikkeena, mutta samaa suosiota se ei ole saanut. Se on ymmärrettävää, sillä täältä puuttuvat suuret nähtävyydet ja korkeat tunturit, mutta kämpän pöydän ääressä kahvia nauttiessani en ole rauhasta ollenkaan pahoillani.

Ulkona päivä lipuu hiljalleen illan siniseen hetkeen.

Ihan hyvin tämä käy pienestä erämaasta. Tunnelmassa on paljon samaa, rauha on rikkumaton. Elämykset ovat pienemmässä, kodikkaassa paketissa: tuli rätisee kamiinassa, kynttilä valaisee juuri sen verran, että kirjan tekstiä näkee lukea, mutta tuvan nurkat jäävät jo taikapiirin ulkopuolelle. Ulkona päivä lipuu hiljalleen illan siniseen hetkeen.

Rauha on taattu, sillä Seläntauksen seutu on Keski-Suomen pinta-alaltaan laajin hiljainen alue, Keski-Suomen erämaa. Hiljaisuus ei kuitenkaan tarkoita äänettömyyttä: korppi ronkkuu ohi lentäessään, vesi solisee jokisuulla, pakkaslumi narisee saappaiden alla. Mikään ääni ei riitele ympäröivän maiseman kanssa. Edes lentokone ei satu lentämään ylitse.

Kohennusta reitteihin

Lapin erämaiden tai suurten kansallispuistojen laajaa koskemattomuutta seudulta ei löydä, vaan reiteille osuu hakkuuaukeita ja nuoria metsiä, mutta myös komeita luonnonsuojelualueita ja yksittäisiä kohokohtia, kuten läheinen Harjuntakasen vanhojen metsien suojelualue.

Alueella on tänäkin päivänä pitkiä reittejä. Suurijärven poluilta on pisto naapurimaakuntien, osin Keski-Suomenkin puolella kulkevalle Peuran polulle. Perhosta Reisjärvelle ulottuvalla reitillä on pituutta kaikkine mutkineen yli sata kilometriä. Reitti on yksi Suomen pisimmistä merkityistä vaellusreiteistä.

Nyt Peuran polkua uhkaa Lapin Sormen kohtalo, sillä reittiä ylläpitävässä Metsähallituksessa joudutaan pohtimaan, mihin rajalliset resurssit riittävät, kun pitkien ja vähällä käytöllä olevien reittien ylläpitoon ei ole rahaa. Peuran polkukin on päässyt rapistumaan, eikä Metsähallitus suosittele sitä tällä hetkellä vaelluskohteeksi.

Ainakin Peuran polun pohjoispäätä, Etelä-Sydänmaata ympäristöineen, pidetään jatkossakin kunnossa. Se on hienoa patikointiseutua autiotupineen ja nähtävyyksineen, ja sinne on ollut yhdyspolku Suurijärven poluilta jo yli 10 vuotta.

Siitä ja näistä Suurijärven seudun reiteistä kaavaillaan aiempaa yhtenäisempää kokonaisuutta.

”Toistaiseksi idea on vasta heitetty ilmoille. Rahoituksen haasteeksi voi tulla se, että alueet sijaitsevat eri ELY-keskusten alueella”, sanoo Sini Malminiemi, Pihtiputaan reittien esiselvityshankkeen vetäjä.

”Suurijärven reittejä tullaan joka tapauksessa kohentamaan, kunhan uusi hanke ensi vuoden alussa alkaa”, Malminiemi jatkaa.

Hankkeessa uusitaan reittien merkintöjä ja tehdään kuudesta kahdeksaan kilometrin rengasreittejä. Myös uusi kartta on tulossa.

Yksi päivä jouluun

Päivä vaihtuu iltaan samalla tavalla, kuin valkenikin, vähitellen, vaivihkaa. Kahden jälkeen alkaa hämärtyä, pari tuntia myöhemmin on jo pimeää. Lumi valaisee sen verran, ettei ole kuitenkaan säkkipimeää.

Radion jouluohjelmassa kehotetaan hellittämään, hiljentymään, pysähtymään joulukiireiden keskellä. Arkikiireesi jo heitä.

Kämppäretki on hyvä retriitti ja laskeutuminen joulunviettoon.

Täällä se onnistuu. Kämppäretki on hyvä retriitti, laskeutuminen arjen tohinoista joulunviettoon, jolta palaa paremmissa voimissa takaisin maaliky­lien kiireisiin.

Yllätyn, kun koillisesta alkaa kuulua isojen lintujen trumpettien pauhua. Yhdeksän lumivalkoista laulujoutsenta lentää matalalla kohti länttä. Pakkanen kuroo järvien sulapaikkoja umpeen, joten on aika lähteä. Toivotan linnuille hyvää matkaa ja onnea uuden sulan etsintään.

Pakkaan rinkan ja suuntaan takaisin tien varteen, kylille joululahjaostoksille. Omani olen jo saanut.