Tämä ei ole ensimmäinen susiretkeni. Etsin jälkiä jo helmikuun 25. päivä lumisissa maisemissa läntisen Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajamailla olevalla susireviirillä.

Suden jälkiä ei löydy. Muiden eläinten lumijälkiä näkyy kuin nimiä vieraskirjassa: kauriiden ja hirvien lisäksi liikkeellä ovat olleet metso, näätä, kettu, kärppä ja saukko. Hanki paljastaa näkymättömät kulkijat.

Kotkat ja varislinnut herättävät uteliaisuuteni. Pienellä alueella kiertelee kaksi nuorta maakotkaa ja kaksi merikotkaa sekä useita variksia ja korppeja. Onko jossain lähellä suden tai muun pedon tappama eläin? Tutkin kallioisen mäen, jonka tuntumassa linnut pyörivät. Haaskaa ei kuitenkaan löydy.

Maaliskuun kuudentena päivänä yritän kuunnella susia juuri pimeän laskeuduttua. Tuulta on vähän liikaa ja yritys tuntuu toivottomalta. Kylän koirien lisäksi kuulen vain lehtopöllön.

30. maaliskuuta olen taas susien jäljillä. Sulavesien pehmentämiltä sorateiltä voisi löytyä jälkiä. Kävelen puomilla suljettua metsäautotietä kevätillan kirpeydessä. Tutkin kaikki vastaantulevat jäljet, mutta löydän vain kauriiden ja hirvien sorkkien painaumia.

Karvat ja luunsirut paljastavat suden jätöksen. Kuva: Heikki Eriksson

Paluumatkalla huomioni kiinnittyy isohkoon jätökseen, joka näyttää seisoneen tien poskessa jo tovin. Se on varmasti koiran, sillä tiellä näkyi kengänpohjan painaumia. Otan jätöksistä kuitenkin kuvan ennen kuin hajotan kasan varovasti oksanpätkällä. Pökäleet ovatkin lähinnä karvaa ja luun siruja.

Hetkinen. Ei näytä ihan perusmustin ruoalta. Tässä on ollut susi!

Halusin kuitenkin enemmän, nähdä jälkiä tai jopa kuulla suden ulvonnan. Syksyn tullen aika käy vähiin, eikä lunta ole.

Pyydän apua Jarmo Markkaselta. Hän on kuusikymppinen jäljittäjäkonkari ja aktiivisesti mukana suden suojelussa.

Markkanen on seurannut ja jäljittänyt susia jo vuosikymmeniä. Nykyisin hän kerää näytteitä Luonnonvarakeskukselle suden dna:han perustuvaa kannanarviota varten ja kuvaa susia riistakameroiden avulla. Markkasen seuraama lauma asuu Raaseporin ja Kiskon rajamailla, samoilla seudulla kuin hän itsekin.

Lauman ydin on lisääntyvä alfapari. Uroksen syntypaikkaa ei tunneta, naaras syntyi Köyliössä vuonna 2013. Ne pariutuivat talvella 2014–2015, jonka jälkeen ne saivat ensimmäisen pentueen keväällä 2015. Pennuista yksi naaras elää nykyään Raaseporin ja Inkoon alueella. Kaksi pentua on ammuttu. Muiden kohtaloista ei ole tietoa.

Jarmo Markkanen on susien asiantuntija ja suojelija.

Jarmo Markkanen seuraa susien liikkeitä. Kuva: Heikki Eriksson

Riistakamera tallentaa metsissä kulkevat sudet

Aurinko laskee vajaan tunnin kuluttua. Tapaan Markkasen sovitussa tienristeyksessä. Olemme keskellä erästä Etelä-Suomen erämaisinta metsäaluetta Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajalla. Täällä asuvat vielä metsot ja hömötiaiset.

Ensin on tarkoitus hakea yksi Markkasen riistakameroista pois maastosta. Pimeän laskeutuessa yritämme kuunnella, josko susi olisi lähimailla ulvomassa.

Metsä on kumpuilevaa ja kallioista. Syksyisen kostea ilma tekee sammalista ja jäkälistä liukkaita. Kallioita ylittäessä saa olla tarkkana.

”Kamera on ollut paikalla parisen kuukautta”, Markkanen kertoo. Hän yrittää valikoida sopivan paikan eläinten kulkureitiltä, ja antaa kameran olla siinä pitkään. ”Pitää vain odottaa kärsivällisesti.”

Saavumme kameralle, joka on hakkuuaukon lähellä, pienen aukean laidassa. Markkanen avaa kamerakotelon. Sen sisällä on pitkät rivit pattereita ja pieni näyttö, josta hän alkaa selata kuvia.

Tuoreimmissa kuvissa näemme itsemme lähestymässä kameraa. Kameran akuissa oli siis vielä virtaa jäljellä, eikä muistikorttikaan ollut täynnä.

Valkohäntäkauris, toinen, kolmas,… Kuvia on paljon. Sitten metsäjänis, ja paljon lisää kauriita. Selaamme kuvia jännittyneinä. Sitten Markkanen pysähtyy yhden kuvan kohdalle.

”Mikäs siinä on?”

Hetkinen… Ei kai se voi olla. Lumella seisoo pitkähäntäinen, keskikokoinen otus. Koiraeläin, mutta ei kettu, vaan isompi ja harmaa. Voiko se olla… susi!

Alfauros on kulkenut kameran ohi 26. lokakuuta kello 12.34, siis alle kaksi viikkoa sitten. Kuvassa maan peittää tuore, äskettäin satanut lumi. Nyt lumet ovat jo sulaneet.

”Ei se yleensä näin mene tämä homma”, Markkanen sanoo. ”Te saatte ihan väärän kuvan.” Suden kuvaaminen edes riistakameralla ei ole helppoa. Meillä kävi onni.

Riistakameran näytöllä valokuva sudesta

Riistakamera paljasti alfauroksen ohikulkumatkalla. Kuva: Heikki Eriksson

Pesä kalliokolon suojassa

Markkanen panee riistakameran reppuunsa. Jatkamme matkaa, ja saavumme pian kallioiselle ylängölle harvaan männikköön. Täällä jääkausi ei ole hionut kalliota sileäksi, vaan rosoisten lohkareiden reunat törröttävät terävinä.

Ylängön etelälaidalla on pieni, useita metrejä pitkä ja reilun metrin syvyinen lohkareiden, kuntan ja parin puun valtaama suuri halkeama.

”Nyt olemme lähellä paikkaa, missä viimeisin pentue syntyi”, Markkanen sanoo. ”Tämä on suden vaihtopesä.”

Kesällä 2016 tässä telmi kuusi sudenpentua. Pennut syntyivät jossakin suojaisassa paikassa lähiseudulla, ehkä kuusen alla. Ne viettivät synnyinpesässään noin viikon. Uros kävi oksentamassa naaraalle ruokaa, kun se imetti pentuja.

Sen jälkeen naaras kantoi pennut tähän uuteen pesään eli vaihtopesään, yksi kerrallaan. Vaikka aikaa on kulunut reilusti yli vuosi siitä, kun pennut asuivat täällä, maastossa erottuvat edelleen niiden polut, nyt osittain syksyn lehtien peittäminä.

Markkanen löysi pesäpaikan pentujen ääntelyn perusteella. Hän oli lähistöllä kuuntelemassa, kun alfanaaras ja pentueen lastenvahtina ollut toinen aikuinen susi ulvoivat. Sitten hän kuuli, kun pennut alkoivat rähistä. Ne eivät vielä osanneet ulvoa.

”Lähdin pois vähin äänin ja palasin seuraavan kerran vasta heinäkuussa.” Silloin sudet olivat jo vaihtaneet uuteen pesä­paikkaan.

Oli toukokuu, mutta jo kuukautta aikaisemmin Markkanen arveli, että jonnekin lähistölle on syntynyt pentue.

”Keräsimme pesältä pentujen ulosteet dna-tutkimuksia varten”, hän kertoo. Samalla he siivosivat myös saalistähteet ja pennuista irronneet karvat, jotta pesäpaikka ei paljastuisi. Vaikka sudet käyttävät harvoin samaa pesäkoloa uudelleen, ne saavat varmemmin tulevaisuudessakin viettää perhe-elämäänsä rauhassa häiriöiltä.

suden vanha pesä kallionkolossa

Suden vaihtopesä on huomaamaton kolo. Kuva: Heikki Eriksson

Poikkeuslupa suden ampumiseen

Lauman vastoinkäymiset alkoivat syksyllä 2016. Yksi pentu jäi auton alle syyskuun lopussa Tenholassa.

Myöhemmin lauman alueella yksin liikkunut koira joutui raadelluksi, mutta se selvisi hengissä. Tuli toinenkin tapaus, jossa koira katosi. Paine sudenmetsästykseen kasvoi.

Lopulta alkuvuodesta 2017 lauman yhdelle sudelle myönnettiin kaatolupa. Luvassa suositeltiin nuoren suden ampumista. Seitsemäs helmikuuta poikkeusluvalla ammutuksi joutui kuitenkin alfanaaras.

Ampumisen jälkeen lauman muut sudet ulvoivat pitkään kahtena peräkkäisenä iltana. Yksi jäsen oli kadonnut.

”Luulen, että ne yrittivät kutsua tapettua naarasta”, Markkanen sanoo. ”Niin kauan ne eivät ole koskaan ulvoneet.”

Pennut viettivät vielä talven alfauroksen kanssa. Maaliskuussa 2017 yksi pentu jäi auton alle Nurmijärvellä, toinen omaa reviiriään etsimään lähtenyt pentu ammuttiin poliisin luvalla Liedossa. Dna:n perusteella tiedetään, että yksi pentu muutti Vaasaan. Nyt muutkin ovat omillaan, ja urossusi elää yksin.

Pimenevän illan äänet

Ilta alkaa hämärtyä, joten ajamme paikkaan, jossa yritämme kuunnella onko alfauros äänessä.

”Sudet ulvovat usein hämärän laskeutuessa, ennen kuin ne lähtevät liikkeelle”, Markkanen kertoo. Seuraavan kerran ne voivat olla äänessä ehkä puolen yön maissa tai aamuyöstä.

”Kun astumme ulos autosta, älkää paiskatko ovia kiinni, vaan sulkekaa ne ihan hiljaa.”

Tältä näyttää suden jälki

Suden jäljen muoto on helpoin nähdä sivulta tulevassa valossa.

Kuulostelemme maisemaa. Koirien haukunta kuuluu tyynellä ilmalla kauas. Lähimpiin kyliin on matkaa parisen kilometriä, mutta haukunta kuuluu selvästi. Sitten kuulemme lentokoneen, seuraavaksi äänessä on kaukainen auto.

Kuuntelun tehostamiseksi meillä on mukana nauhuri ja mik­rofoni. Mikrofoni on kiinnitetty puolipallon muotoisen kuvun eli paraboloidin keskelle, jotta ääniä voi kuunnella tarkasti tietystä suunnasta. Nauhuri voimistaa heikotkin äänet. Sutta ei kuitenkaan kuulu.

Lähdemme kävelemään tietä pitkin ja etsimme pehmeästä hiekasta suden jälkiä. Kokemattoman ei ole helppo tunnistaa jälkiä taskulampun valossa.

”Jäljen muoto on helpoin nähdä, kun sitä valaisee sivulta, läheltä tien pintaa”, Markkanen neuvoo. Tiellä on paljon jälkiä. Suurin osa niistä kuuluu kauriille ja hirville. Olemme alueella, missä valkohäntäkauriskanta on yksi tiheimmistä maassamme. Myös hirviä on runsaasti.

Löydämme paikan, jossa hirvi on tallonut tien täyteen jälkiä muutaman metrin matkalla. Hirvi tai ehkä hirvet ovat pyörineet siinä kiivaasti.

”Susi on ehkä kierrellyt hirven ympärillä, ja testannut missä kunnossa se on”, Markkanen kertoo. Jos hirvi vaikuttaa heikolta tai sairaalta, se voi päätyä suden saaliiksi.

Sitten löydämme tieltä suden jäljet. Tassun painauma on osittain koivunlehtien peitossa. Markkanen poistaa lehdet varovaisesti muovipinseteillä.

”Jos paljain käsin yrittää siirtää niitä, niin äkkiä sotkee vahingossa koko jäljen.”

Susi on kulkenut tietä pitkin. Tutkimme mistä jäljet tulevat. Niitä on vähän matkan päässä lisää. Luultavasti yksilö on sama, jolle ensimmäisetkin jäljet kuuluivat. Ne kulkevat samassa linjassa samaan suuntaan. Aikaisemman retken perusteella Markkanen tietää, että jäljet ovat alle viikon vanhat.

Löydämme jälkijonon vielä kolmannen kerran reilun 50 metrin päässä. Tässä jäljet näkyvät parhaiten, kauniissa parijonossa.

”Etummainen jälki on takatassusta, ja etutassu on sen takana.” Etu- ja takatassut tunnistaa polkuanturan muodon perusteella. Etutassun polkuanturan takareuna on kovera, kun taas takatassussa se on kupera.

Suden jäljet Linnun­radan alla luovat ikiaikaisen tunnelman. Kuva: Heikki Eriksson

Alfauroksen epävarma tulevaisuus

Pimeys on laskeutunut ja tähtitaivas loistaa kirkkaana. Ihastelemme Linnunrataa. Alfaurosta ei kuulu. Se saattaa olla missä tahansa reviirinsä kolkassa. Luonnonvarakeskuksen dna-tutkimuksen mukaan sen reviiri on noin 770 neliökilometrin laajuinen.

Markkanen käy reviirillä pari kolme kertaa viikossa.

”Kuulen alfauroksen ulvovan noin joka 20. kerta, kun olen täällä”, hän sanoo. Tarvitsisimme siis melkoisen onnenkantamoisen, että kuulisimme sen juuri tänään.

”Viime syksynä tilanne oli aivan toinen.” Sudet ulvoivat silloin aktiivisemmin, ja Markkanen kuuli ne noin joka toinen viikko.

Viime vuonna alfauros ei ollut yksin, vaan sillä oli pennut ja naaras mukanaan. Lisäksi laumaan kuului yksi tai kaksi ylivuotista pentua, ”lastenvahtia”. Ne kaitsivat pentuja alfaparin pyytäessä ruokaa.

Paluumatkalla metsäautotien varresta löytyy vielä jätös. Se on koiran kakan kokoluokkaa, mutta siinä on paljon karvoja ja luun kappaleita. Sekin on suden. Markkanen ei kerää sitä dna-tutkimuksia varten, sillä se on liian vanha.

Muita merkkejä emme tällä kertaa sudesta saa. Riistakamerakuvan ja Markkasen seuraamien jälkien perusteella tiedämme, että alfauros oli täällä useampana päivänä noin viikko sitten.

Sen tulevaisuus on epävarma. Kaikki on muuttunut, koska alfanaaras ammuttiin. Uros saattaa hylätä reviirinsä ja lähteä etsimään kumppania muualta.

Susi

Canis lupus

Levinneisyys: Susikanta on tihein Itä- ja Lounais-Suomessa. EU:n alueella susia tavataan eniten Karpaattien vuoristossa, Adrianmeren itä­puolella, Balkanilla ja Iberian niemimaan luoteisosissa.

Ravinto: Saalistaa pääosin sorkkaeläimiä, kuten hirviä. Voi syödä myös pikkunisäkkäitä, lintuja ja haaskoja.

Lisääntyminen: Susi­lauma on perhe, jossa vain alfapari lisääntyy. Ylivuotinen pentu voi jäädä yhdeksi kesäksi lapsenvahdiksi.

Uhanalaisuus: Erittäin uhanalainen. Maaliskuussa 2017 Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa elää 150–180 sutta. Susi rauhoitettiin Suomessa vuonna 1973.

Tiesitkö? Nuoret sudet harjoittelevat alku­syksyllä saalistusta myyriä pyytämällä.

petovihapoikkeuslupariistakamerasuden jäljetsuden pennutsusi

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!