Tuhoutumisen syyt.

Poikkeusvuoden mahdollisuus

Tuhoutumisen syitä tarkasteltaessa on ehkä hyvä ensiksi eliminoida se mahdolli­suus, että inventoinnin vuosi 1958 olisi on­nettomaksi sattumaksi ollut jalohaukan pesi­misessä poikkeusvuosi, että linnut olisivat väliaikaisesti luopuneet pesimisestä ja ehkä myös pesäpaikoille saapumisesta. Ajatuskin on hypoteettinen, mitään tällaiseen mahdolli­suuteen viittaavaa ei jalohaukasta tiettä­västi tunneta. Sitä vastaan puhuu myös yhdistelmä, jossa 1950-luvulta tarkasti ajoite­tut tiedot pesimisestä on jaoiteltu vuosit­tain.Ratkaisevan selviä huippu- tai aallonpohjavuosia ei siis ainakaan 1930-luvulla ole ollut: havaitaan vain tilastollisesti luonnol­lista pikku vaihtelua.

Sen sijaan tästäkin yhdistelmästä on luettavissa tämän vuosikymmenen äkillinen taantuminen: perustuuhan vuoden 1957 ja 1956 numeroista suuri osa sellaisten ei-ornitologien viimeiseen kyselyyn antamiin tietoihin, joilla ei ole säännöllisiä muistiin­panoja ja jotka yleensä muistavat ja ilmoit­tavat tarkkoja havaintoja korkeintaan pa­rilta kyselyä edeltäneeltä vuodelta. Siitä huolimatta numerot osoittavat jopa pientä laskua — vertaa taulukon n:o 1 näennäiseen voimakkaaseen noususuuntaukseen.