Helmikuinen metsä on pakkas­aamuna hiljainen. Ken­kien alla rapsahtava hanki peittää alleen tiaisparven hennot äänet. Samassa metsän hiljaisuuden rikkoo voimakas huutosarja ”kjak-kjak-kjak”.

Alkukantainen ääni kaikuu korvissa vielä pitkään huudon tauottua. Kanahaukka on palannut tuttuun metsäänsä ja ilmoittaa olevansa valmis uuteen pesimäkauteen.

Sama huutosarja on raikunut Suomen salomailla jo tuhansia vuosia, mutta tällä kertaa näyttämönä on helsinkiläinen lähiömetsä, missä koirien ulkoiluttajat kulkevat haukanpesän alta ja lähimpään kerrostaloon on matkaa muutama kymmenen metriä. Onnekkaimmat kaupunkilaiset näkevät omalta parvekkeeltaan suoraan haukan pesään!

Kanahaukan kaupunkilaistuminen on yksi viime vuosikymmenten pienistä ihmeistä linnustossamme. Itse tutkin kanahaukkoja 1970- ja 1980-luvuilla Kirkkonummella ja Siuntiossa aikana, jolloin haukka oli arka ja ihmistä vieroksuva takametsien laji.

Jos joku tuolloin olisi ennustanut kanahaukkojen kohta pesivän yleisesti Helsingin puistoissa, kukaan ei olisi uskonut. Toki jo tuolloin oli viitteitä kanahaukan kaupungistumisesta Saksassa ja Hollannissa, mutta meillä Suomessa…

Puisto on korvannut ikimetsän pesäpaikkana. Kuva: Dick Forsman

Muutosta ilmassa

Tutkimusalueeni Kirkkonummen perinteiset metsähaukat taantuivat voimakkaasti jo 1980-luvulle tultaessa. Pesimätulos osoitti vuosi vuodelta tasaisesti laskevaa suuntausta, mikä oli suorassa yhteydessä voimakkaasti lisääntyneisiin metsänhakkuisiin. Sekä haukkojen pesimäpaikat että saalistusmaastot hävisivät. Metsien nuorennusleikkauksen myötä myös muu metsälinnusto muuttui. Kanahaukan saaliskokoa edustavat suuremmat linnut vähenivät ja pikkulinnut lisääntyivät. Etenkin talvinen toimeentulo vaikeutui kanalintujen huvettua. Alle vuosikymmenessä useimmat tutkimusalueeni reviireistä autioituivat.

Ensimmäisen pesivän cityhaukkani löysin jo vuonna 1972 Vantaalta, reilusti Kehä kolmosen sisäpuolelta ja vain 200 metrin päässä tiheään rakennetun lä­hiön korkeista kivitaloista. Jo tätä ennen yhden haukkaparin tiedettiin pesivän Helsingin keskuspuistossa, mutta tapausta pidettiin lähinnä erikoisena poikkeuksena. Jälkiviisaasti ajatellen muutoksen tuulet olivat jo tuolloin ilmassa ja urbanisoitumisen siemenet oli kylvetty. Kesti kuitenkin kolme vuosikymmentä, ennen kuin kanahaukan kaupungistuminen pääsi kunnolla vauhtiin. Vasta 2000-luvulle tultaessa cityhaukat lopulta valloittivat lähiömetsät.

Kymmenen vuoden aikana Helsingin haukkakanta on jopa kymmenkertaistunut, arvioi pääkaupunkiseudun kanahaukkoja pitkään tutkinut Tapio Solonen.

Cityhaukoille kivikaupungin sisäpiha käy salomaasta. Kuva: Dick Forsman

Vanhan metsän asukas

Kanahaukka on tyypillinen vanhan metsän asukas, joka saalistaa metsässä ja sen reunoilla. Jyhkeässä metsässä haukan on helppo saalistaa harvan puuston lomassa, missä on hyvä näkyvyys.

Avohakkuu luo haukalle uudet saalistusmaastot, mutta vain ohimenevästi. Jo muutamassa vuodessa vesakoituminen tekee saalistuksen mahdottomaksi. Tilalle kasvava sankka sekametsä estää haukan saalistamisen vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. Kanahaukka onkin vähentynyt vanhojen metsien häviämisen myötä. Ennen elinvoimainen laji taantui viime vuosina silmälläpidettäväksi.

Pesänsä kanahaukka rakentaa mieluiten järeään metsään. Sama asumus voi olla käytössä vuosikymmeniä, ja ajan mittaan pesä voi kasvaa huomattavan suureksi. Painoa risulinnalle voi kertyä jopa tonni. Tällaisen massiivisen rydön kannattamiseen tarvitaan järeitä puita, ja niitä nykymetsissä on yhä harvemmassa. Heikko-oksainen puu voi sortua kesken pesinnän.

Miksi kaupunkiin?

Pohjimmiltaan kanahaukan kaupungistumisen taustalla ovat samat syyt kuin ihmisten maaltapaolla. Kaupungissa on yksinkertaisesti paremmat toimeentulon mahdollisuudet kuin maaseudulla. Ravinnoksi kelpaavaa saalistettavaa, kesykyyhkyjä, variksia ja sinisorsia, on runsaasti. Luonnonmetsiin verrattuna saalista on saatavilla myös talvella, joka perinteisesti on ollut kanahaukalle vuoden kriittisintä aikaa.

Ravinnon lisäksi Helsingin metropolialue tarjoaa, yllättävää kyllä, vertaansa vailla olevia pesimäympäristöjä. Suojelualueita lukuun ottamatta tuskin missään luonnossa enää törmää sellaiseen puustoon kuin pääkaupungin viher­alueilla. Metsä on saanut kasvaa rauhassa, ja monin paikoin maaperä on hyvin rehevää. Tämä on mahdollistanut pienialaisten vanhojen metsien synnyn. Jyhkeä puusto edustaa juuri sitä, mitä kanahaukka pesimäpaikaltaan hakee, siksi pienikin metsälaikku kelpuutetaan asuinpaikaksi.

Meidän vastuullamme on lähimetsien pelastaminen tuleville polville.

Kanahaukan urbanisoitumista on epäilemättä edistänyt myös vainon väheneminen. Toistasataa vuotta jatkunut petoviha tapporahoineen teki kanahaukoista ihmisarkoja.

Vielä 1970-luvulle tultaessa Suomessa arvioitiin tapettavan jopa viitisen tuhatta kanahaukkaa vuodessa. Hengissä säilyivät vain arimmat yksilöt. Aikaa myöten haulikkovalinta seuloi esiin metsäkanahaukan sellaisena kuin me sen tunnemme – arkana, hiljaisena ja kaikin tavoin ihmistä välttelevänä.

Tilanne parani vasta kun kanahaukka rauhoitettiin 1970-luvun lopulla ja haukkojen suhtautuminen ihmisiin alkoi hitaasti muuttua. Enää ihmistä ei tarvinnut silmittömästi pelätä ja vähä vähältä luottamus lisääntyi uusien haukkasukupolvien myötä. Nuoret kanahaukat, joita on kautta aikain saalistellut Suur-Helsingin alueella talvisin, asettuivat ensimmäisenä pesimään pääkaupunkiseudun lähiömetsiin, mistä ne sukupolvi toisensa jälkeen ovat siirtyneet lähemmäksi kaupungin ydinkeskustaa.

Kaupunkilaisuus jää veriin

Kun kaupungistuminen kerran alkoi, uudet sukupolvet jatkavat vanhempiensa viitoittamalla tiellä. Poikaset leimautuvat pesässä kaupunkiympäristöön, eivätkä oudoksu ihmisten tasaista virtaa pesäpuun alta.

Luonnonoloissa kanahaukat valitsevat pesäpaikkansa tavallisesti läheltä synnyinpaikkaansa, minkä perusteella voi olettaa nuorten cityhaukkojen jatkavan vanhempiensa perinteitä. Kun ruokaa on riittävästi ja pesäpaikaksi kelpaava metsäkin löytyy, ihmisten liikkumisella tai asutuksen läheisyydellä ei näytä olevan mitään merkitystä. Vaikka monet cityhaukat hakevat ruokansa puistoista ja pihoilta, pesän ympäristö on kuitenkin upeaa vanhaa metsää. Tästä vaatimuksestaan linnut eivät tingi.

Ruokalistalla pyy on vaihtunut rottaan. Kuva: Dick Forsman

Kaupunkiasumisen hyvät ja huonot puolet

Kaupunkiasumisessa on monia hyviä puolia, sen osoittavat jo haukkojen pesimätilastot. Kaupunkihaukat aloittavat pesimisen maalaisserkkujaan aikaisemmin, jolloin poikasille jää enemmän aikaa valmistautua itsenäiseen elämään ennen talven tuloa. Kaupunkihaukat myös saavat keskimäärin enemmän poikasia kuin metsähaukat, mikä ilmeisesti johtuu helpommin saatavilla olevasta saaliista. Kaupunkihaukkojen ruokalista onkin selvästi erilainen kuin metsähaukkojen.

Kaupunkilaistumisella on myös varjopuolensa. Vauhdikkaina saalistajina kanahaukat ovat alttiita törmäyksille, usein kohtalokkain seurauksin. Kaupunkiympäristössä riskejä riittää. On liikennettä, ilmajohtoja ja heijastavia lasipintoja, kaikki potentiaalisia surmanloukkuja metsäympäristöön sopeutuneelle täsmäohjukselle. Suurin uhka kohdistuu nuoriin ja kokemattomiin, elämänsä alkutaipaleella seikkaile­viin haukkoihin. Moni nuori kanahaukka menettääkin henkensä jo ensimmäisenä syksynään juuri itsenäisen elämänsä kynnyksellä.

Saalistava kanahaukka on nykyään tavallinen näky jopa Helsingin ydinkeskustassa. Tässä taustalla on Olympiastadionin katsomo. Kuva: Dick Forsman

Cityhaukkojen tulevaisuus

Oman arvioni mukaan Helsingin seudun haukkakanta kasvaa tällä hetkellä noin 10 prosentin vuosivauhtia, mikä tarkoittaa kannan vankistumista entisestään.

Lupaavista näkymistä huolimatta huolenaiheitakin on. Saksassa, missä cityhaukkoja on tutkittu jo pitkään, kaupunkihaukoissa on todettu kohonneita ympäristömyrkkypitoisuuksia, kun niitä verrataan ympäröivällä maaseudulla pesiviin haukkoihin.

Lisäksi Hampurin cityhaukkojen keskuudessa on todettu sisäsiittoisuutta, jonka seurauksena osa poikasista kuoriutuu vakavasti kehitysvammaisina. Molemmat ongelmat saattavat vaivata meidänkin haukkojamme.

Helsingin seudulla oman huolensa herättää jatkuva lisärakentaminen, joka uhkaa jo ennestään pirstottuja haukkametsiä. Meidän vastuullamme on lähimetsien pelastaminen tuleville polville, ei pelkästään haukkojen vuoksi, vaan lähivirkistysalueina ja elävinä esimerkkeinä eteläsuomalaisesta metsäluonnosta.

Tulevaisuuden osittain synkistä näkymistä huolimatta kanahaukka on jo osoittanut sopeutumiskykynsä, ja alkuvoimaiset huutosarjat raikuvat varmasti jatkossakin pääkaupunkiseudun kymmeniltä haukkareviireiltä.

cityhaukkakanahaukkakaupunkilinnutkaupunkiluontopetolinnut

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!