Maanantaina 20.5.2013 Helsingin Mätäjokeen valui läheisen maaliyhtiö Teknoksen tuotantolaitoksesta arvioiden mukaan 500-1000 litraa liuotinta.

Suomen Luonto kävi paikan päällä tiistaina 21.5. Haastattelimme jokea puhdistavan yrityksen H. Eerola Oy:n  työpäällikkö Antero Villbergiä puhdistusoperaatiosta.

Joen varrella useassa kohdassa oli silmin havaittavia öljynomaisia läikkiä ja liuottimen haju alueella oli ajoittain hyvin voimakas. Joen alajuoksulla kuolleita taimenia ja särkikaloja oli ajatunut rantatörmälle sadoittain. Mätäjoki laskee Isoon Huopalahteen. Myös lahden suulla kuolleita kaloja oli runsaasti.

Mätäjokeen on istutettu taimenia ja jokea on pyritty kunnostamaan kutupaikaksi uhanalaiselle meritaimenelle.  Kalakuolemien lisäksi vuodolla on vaikutusta myös joen muihin eliöihin.

Maaliyhtiö Teknoksen mukaan kyseessä on inhimillinen erehdys, jonka seurauksena myrkyllistä liuotinta pumpattiin sadevesiviemäriin, josta se päätyi jokeen. Maanantaina aikana Teknos tiedotti, että jokeen päässyt aine on Shellsol A 100 -liuotetta. Se on kevytaromaattinen, ympäristölle vaarallinen liuotinbensiini.

Pelastuslaitos laittoi jokeen öljypuomeja maanantaina illalla. Poliisi epäilee tapauksessa rikosta ja jatkaa asian tutkintaa.

 Katso valokuvia Mätäjoelta >>

kalaliuotinmätäjokivuoto

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.