Katsoin kuusten latvoihin ja näin valtavien käpyryppäiden taivuttavan niitä painollaan. Syksyllä 2021 oravilla oli makoisat oltavat, sillä ruokaa oli runsaasti saatavilla.

Huomasinkin oravan juoksevan pihallamme kätkemässä saaliitaan parempaan säilöön. Pörröhäntä kantoi suussaan käpyä ja kas, jätti sen kukkapenkkiimme. Kävin myöhemmin tutkimassa paikkaa ja löysin kävyn mullan pinnalta, mutta sopivasti kasvillisuuden alta katseilta turvassa. Havaitsin varastoidun kuusenkävyn myös kotipihlajassamme kahden metrin korkeudella oksanhangassa.

Kuuset pudottavat siemenensä pääosin keväthangille, mutta osa siemenistä varisee jo syksyllä. Jos pörröhäntä ei keksi keinoja ravintonsa säilömiseksi, sen maha kurnii talvella ja keväällä maan vielä ollessa jäässä. Varastoimalla ravintoa pörröhäntä säästää maukkaita ja ravitsevia siemeniä myös keväälle ja alkukesälle.

Oravan on havaittu kätkevän käpyjä sammaleeseen, nurmikkoon ja lumeenkin. Kuusen käpyjen yleisin varastointikorkeus on ollut puissa metrin molemmin puolin. Orava säilöö myös sieniä kuivattamalla niitä puiden oksilla. Sienivarastot ovat tyypillisesti sijainneet alle kahdeksan metrin korkeudessa.

Vain oikea metsä tarjoaa oravalle riittävästi ravintoa

Taivallan jatkuvan kasvatuksen koealoilla ohi nuorten koivupuiden kohti jättimäistä kuusta. Ison puun kirjanpainajilta hyvin suojaava iäkäs ja paksu kaarna ihastuttaa minua. Ilahdun kuitenkin vielä enemmän, kun huomaan maassa joukon keltavahveroita eli kantarelleja.

Mitä tiedämme oravien ravinnosta? Tukholman yliopistossa tehdyssä väitöskirjassa tutkittiin aikoinaan Ruotsissa elävien oravien käyttämää ravintoa mahalaukkujen sisällön perusteella. Havaintojen mukaan sienet olivat määrällisesti yhtä tärkeä osa oravan ravintoa kuin kuusen siemenetkin.

Anna hyvän mielen joululahja

Anna hyvän mielen joululahja – tilaa Suomen Luonto!

Uudempien tutkimusten mukaan kuusen käpysadot selittävät oravan alueellista runsaudenvaihtelua ja vuosittaisia eroja oravien kokonaismäärässä. Hyvänä kuusen käpyvuotena orava saa enemmän ja isompia poikueita. Yllättävää kyllä, oravan esiintymistä suhteessa sienisatoihin ei tiettävästi ole tutkittu ainakaan pitkien aikasarjojen avulla. Tutkimusten mukaan avohakkuut ja siemenpuuhakkuut maanmuokkauksineen romahduttavat sienisadot alle kymmenesosaan hakkuita edeltävästä tasosta. Myös oravan suosima mustikka kärsii avohakkuista ja maanmuokkauksesta.

Alle 20 vuotta sitten perustettujen puuviljelmien osuus on kasvanut metsämaalla Suomessa, ja tämä näkyy selvästi käpysadossa, koska kuusi ja mänty alkavat täällä tuottaa siemeniä vasta noin 60 vuoden iässä.

Varastojen löytäminen lumen alta on haastavaa. Kuva: Mika Honkalinna

Missä orava, siellä metsä

Lasken käpyjä pienaukolle säästöpuiksi jätetyistä kuusista. Laskennan jälkeen käyn katsomassa kuusten aluset. On outoa, että aukon keskellä olevien kuusien kävyt eivät ole kelvanneet oraville, vaikka käpyjä on satoja yhtä puuta kohden. Sen sijaan aukon reunassa kasvavien kuusten kävyt ovat maittaneet sitäkin paremmin.

Suomessa metsiä käsitellään käytännössä samanlaisin opein kuin Ruotsissa. Vallitsevana menetelmänä on puuviljelmän perustaminen metsän paikalle avohakkuun jälkeen istuttamalla tai kylvämällä. Metsiä käsitellään myös siemenpuuhakkuilla, joissa metsään jätetään joitakin kymmeniä siemenpuita hehtaarille siementämään uusia puiden taimia. Puustoa muokataan niin, että puita on vain yhdessä kerroksessa ja puuston kasvaessa myös oksiston alaraja kohoaa. Tällainen puusto tarjoaa oravalle otollista ravintoa ja varastointipaikkoja vain rajatun ajan. Kerroksellisuuden puuttuessa esimerkiksi oravan luontainen vihollinen kanahaukka näkee saaliinsa jo kaukaa ja pörröturkin piilopaikat ovat vähissä.

Oravalle ei ole energiataloudellisesti järkevää kiikuttaa sieniä 20 metriin, jos oksia ei ole saatavilla alempana. Paksu lumihankikin on työläämpi käpyjen kätkennässä kuin matalalla oleva oksanhanka. Puuviljelmien kasvattajat kuitenkin sietävät kovin huonosti esimerkiksi pihlajia ja pensaita, joista olisi hyötyä oravalle ruoan varastoimisessa ja pedoilta suojautumisessa.

Oravat ovatkin muuttaneet kaupunkiin. Oravia näkee runsain määrin puistoissa, pihoilla ja puutarhoissa. Siellä on metsää muistuttavaa kerroksellista puustoa ja pensaikkoa. Oravatiheydet ovat kaupungeissa peräti kaksinkertaiset metsiin verrattuna.

Kaupunkipuistojen ja -metsien vaatimaton kokonaispinta-ala kuitenkin aiheuttaa sen, ettei tästä elinympäristöstä ole oravakantojen elvyttäjäksi.

Vanhat puut tarjoavat suojaa ja ruokaa monelle metsän asukkaalle. Kuva: Hannu Hautala

Kerroksellisuutta ja monilajisuutta

Isossa-Britanniassa punaorava on uhanalainen laji. Siellä orava on joutunut väisty­mään Pohjois-Amerikasta 1800-luvulla tuodun harmaaoravan levittäytyessä Englannissa ja Walesissa. On arvioitu, että tällä hetkellä 80 prosenttia saarivaltion oravista elää Skotlannissa. Siksi oravan suojelua onkin tutkittu erityisesti siellä. Skotlannin havumetsissä oravat ovat vielä voineet välttyä harmaaoravien kilpailulta lajien hiukan erilaisten elin­ympäristövaatimusten takia.

Kuten Suomessa, myös Skotlannissa oravan tulevaisuus on vahvasti kytköksissä metsien käsittelyyn.
Edinburghin yliopiston tutkija Peter Lurz kertoo, että Skotlannissa on 18 havupuuvaltaista oravien seurantametsää, joille on luotu erityiset metsänkäsittelyohjeet.

Orava ja sen pesät ovat suojeltuja Skotlannissa.

”Viime vuosina valtion metsäjärjestö Forest and Land Scotland on rahoittanut metsänkäsittelyn ohjeistusta koskevaa tutkimusta”, hän toteaa.

”Varoilla on myös laadittu hakkuusuosituksia orava-alueilla ja toteutettu radioseurantatutkimuksia harvennusten ja avohakkuiden vaikutusten selvittämiseksi.”

Skotlannin oravametsistä monia käsitellään viljelminä eli puita poistetaan avohakkuilla. Avohakkuut lisäävät metsäalueen aukkoisuutta, minkä ei luulisi olevan oravalle edullista. Olen jatkuvan kasvatuksen metsissä oravia tutkiessani huomannut, että oravat karttavat metsäaukioita, joilta puuttuu suojaa antava puusto. Samanlaisia havaintoja on tehty myös Skotlannissa.

”Käytimme laserkeilausta selvittääksemme metsän ja sen latvusten rakenteen”, Peter Lurz toteaa. ”Sitten yhdistimme laserkeilausdatan oravien syöntijälkien esiintymiseen latvuksen aukoissa. Vaikka tutkimus kuvasi selvästi vain yhden vuoden tilannetta, ja oravien uskaltautuminen avoimille alueille on voinut liittyä ruoan saatavuuteen, eli mitä nälkäisempi orava on, sitä enemmän riskiä se ehkä ottaa, havainnot osoittivat, että oravat välttivät avoimia alueita. Oletimme tämän liittyvän vaaraan joutua saalistetuksi.”

Avohakattu metsä on oravalle haasteellinen elinympäristö.

Oravan näkökulmasta metsän aukkoisuus lisää riskiä joutua petojen, kuten kanahaukan tai ketun saaliiksi. Avohakattu metsä on oravalle haasteellinen elinympäristö. Skotlannissa oravat ovat kuitenkin sinnitelleet avohakatuissa metsissä, joihin oli jätetty laajempia puuryhmiä ja metsälaikkuja yhdistäviä puustokäytäviä.

”Mielestäni on liian yksinkertaistavaa tulkita oravan väheneminen vain avohakkuiden aiheuttamaksi.

Radioseurantatutkimuksemme osoittavat, että elin­ympäristön käyttö on oravilla erittäin joustavaa, ja ne liikkuvat käpysatojen mukaan. Se, mikä näytti olevan tärkeämpää oravakannan säilymisen suhteen oli puuston ikärakenne ja puulajiston monimuotoisuus”, toteaa Peter Lurz.

Hänen mukaansa puuston ei tarvitse joka metsälaikulla olla monilajista, mutta elinpiirillä täytyy olla läsnä useita eri puu­lajeja. Monilajisuus takaa oravalle ravinnon silloinkin kun joidenkin puiden siementuotto jää luonnollisen satovaihtelun takia vähäiseksi.

Peter Lurz toteaa, että tämä on erityisen kriittistä Britanniassa, jossa esimerkiksi joidenkin havupuulajien siementuotanto alkaa vasta 25—30 vuoden iässä.

”Tämä yhdistettynä laajoihin yhden puulajin metsiin ja niiden käpysatoihin tarkoittaa sitä, että oravien runsaus on alueellisesti hyvin vaihtelevaa oravien siirtäessä reviirejään kausiluonteisesti ravintotilanteen mukaan. Oravakannan tiheys on näissä metsissä alhainen, mutta orava kuitenkin pärjää täällä, vaikka oravakannan sosiaa­linen rakenne ja elinympäristön käyttötavat ovat hyvin erilaisia kuin jatkuvapeitteisen metsän tai korkealaatuisten lehtimetsien oravakannoissa.”

Kysyn Peter Lurzilta onko oravan tärkeitä ravintokohteita, kuusen siemeniä ja sieniä suosivia vaihtoehtoisia metsänkäsittely­tapoja, kuten poiminta- tai suojuspuuhakkuita kokeiltu oravan suojelussa Skotlannissa tai muualla Euroopassa?

”Nostat esiin erittäin tärkeän asian, sillä vastaus on, että näistä erilaisista metsän­käsittelytavoista ei ole tehty tutkimuksia. Se on kriittinen tietovaje”, Lurz toteaa.

Oravien väheneminen huolestuttaa. Kuva: Mika Honkalinna

Oravan taantuminen on jatkunut jo vuosikymmeniä

Oravan jäljet hangella on helppo oppia tuntemaan. Mikään muu samankokoinen eläin ei hyppele lumen pinnalla niin, että takatassut osuvat isompina eteen ja etutassut pienempinä taakse. Oravan jälkien tunnistamisesta lumella saa aina hymyn poskipieliin.

Oravan jälkiä näkee Suomessakin vähemmän kuin ennen. Mistä oravien väheneminen johtuu? On helppo kuvitella, että täälläkin oravan esiintymiseen vaikuttavat muutokset metsissä. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Andreas Lindén on selvittänyt oravan esiintymistä Suomessa lumijälki­aineistojen perusteella.

”Riistakolmiolaskennat ovat metsäriistan runsauden seurantaohjelma, joka perustuu vapaaehtoisten metsästäjien alkutalvesta tekemiin vakioituihin lumijälkilaskentoihin. Jos oletetaan, että oravien lumijälkiä löytyy suhteessa niiden lukumäärään, on selvää, että orava vähenee metsissämme”, Lindén toteaa.

Oravien määrä on romahtanut vuosikymmenten saatossa. Romahduksen syitä ei vielä täysin tunneta.
Yhteys ilmastonmuutokseen on havaittu, ja pohdintoja metsänkäsittelyn vaikutuksista on myös esitetty. Mutta ovatko syy-yhteydet vain arvai­lua?

”Usein arviot kantojen muutoksista esitetään ikään kuin varmana tietona. Tilastollinen epävarmuus on tyypillisesti suuri lyhyen tarkastelujakson takia, ja se on yhä suurempaa, jos vuosien väliset kannanvaihtelut ovat suuria, kuten oravalla. Itse tulos riippuu myös sovelletusta mallista, esimerkiksi riippuen siitä, oletammeko muutoksen olevan tasaista vai mahdollisesti mutkittelevampaa. Ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa tarkastella muutosnopeutta”, sanoo Andreas Lindén.

Oravien määrä on vähentynyt koko riistakolmiolaskentojen aikakauden eli vuosina 1989-2022. Uhanalaisuuden rajana pidetään 30 prosentin vähenemää kymmenessä vuodessa. Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Ulla-Maija Liukko arvioi viisi vuotta sitten Suomen Luonnolle, että ”Käytännössä luokituksen muuttaminen elinvoimaisesta silmälläpidettäväksi edellyttäisi 10—20 prosentin taantumista tarkastelujaksolla.”

Tiedetäänkö jo varmuudella, että oravat vähenevät vähintään 20 prosentin vauhdilla tarkastelujaksoa kohden?

”Omien laskelmieni mukaan oravan koko maan kanta on riistakolmiolaskentojen saatossa taantunut tasaisesti noin kolme prosenttia vuodessa, ilman viitteitä suunnan muutoksesta”, toteaa Andreas Lindén.

”Jos tätä tasaista taantumista sovelletaan 10 vuoden pituiselle ajanjaksolle, se tarkoittaisi noin 25 prosentin vähenemistä, kuitenkin noin 10 prosenttiyksikön virhemarginaalilla. Vastauksena kysymykseen on siis, että kyllä orava on luultavasti taan­tunut vähintään 20 prosenttia ja varmasti ainakin kymmenen. On myös mahdollista, että väheneminen on yli 30 prosenttia.”

Oravan metsässä täytyy olla vanhoja, hyvin käpyjä tuottavia puita, mutta myös vaihtoehtoisia ravinnonlähteitä. Kuva: Mika Honkalinna

Orava opettaa metsästä paljon

Hiihdän pienaukon läpi ja huomaan oravan kulkeneen aukon poikki pienten joulukuusiksi kelpaavien puiden suojassa. Orava on loikkinut piilossa petojen katseilta. Viereisellä aukolla oravan lumijälkiä ei näy.

Tutkimusten mukaan orava välttää avoimia alueita kuten peltoja ja siemenpuuaukeita. Pörröhännät käyttävät liikkumisessaan ensisijaisesti puustoa, mutta pihojen pensasaidat ja lauta-aidatkin kelpaavat siirtymiin paremmin kuin aukeat alueet. Oikeissa metsissä oravat liikkuvat myös maapuissa ja konkeloissa.

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsämaalle perustettu puuviljelmä ei tuota ensimmäisiin vuosikymmeniin ruokaa oraville. Metsämaalta loistavat tällöin poissaolollaan siemenet, sienet ja mustikat.

Suomalainen talousmetsä kyllä täyttää Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) metsän määritelmän, jonka mukaan metsäksi ymmärretään metsämaa, jolla kasvaa puita niin, että puuston latvuspeitto yltää yli 10 prosentin tai puusto voi joskus saavuttaa kyseisen peiton ja yli viiden metrin pituuden kyseisessä paikassa. Mutta voiko puuviljelmää kutsua metsäksi, jos se ei mahdollista metsän eläimenä tunnetun oravan elämää?

Oravalle metsän tuotto ei ole puukuutioita, vaan siemeniä, sieniä ja marjoja.

Käpyjen huippuvuodet ja voimakas vuosittainen vaihtelu kuuluvat kuusen lisääntymistapaan, sillä havupuu tuottaa isoja käpysatoja keskimäärin vain kerran pari vuosikymmenessä. Huippuvuosina se pystyy tuottamaan kerralla niin paljon käpyjä, että jotkut siemenet säästyvät varmasti syömiseltä ja mahdollistavat uuden puusukupolven syntymisen metsään.

Oravalle metsän tuotto ei ole puukuutioita, vaan siemeniä, sieniä ja marjoja. Puut mahdollistaisivat metsän jatkuvan tuoton, mutta silti ihminen kohtelee metsän pääomaa eli puita kuin pellolta korjattavaa viljaa. Kaikki korjataan pois.

Eläimet ovat oppineet elämään metsän tarjoaman sadon turvin, ja ne ovat sadon jatkuvasta saannista riippuvaisia. Oravalle metsän ravintojatkumo on erityisen tärkeä, mutta valitettavasti tämä jatkumo rikkoontuu yleisimmillä metsänkäsittelyn menetelmillä. Voisimmeko oppia tunnistamaan metsät oravien avulla ja muuttaa toimintaamme uuden ymmärryksen avulla niin, että metsämme säilyisivät metsinä?

Löydän kesällä nurmikolta syödyt kuusen kävyt. Orava on nauttinut kukkapenkkiin ja pihlajan hankaan varastoimansa ravinnon. Varastoille on ollut tarvetta, sillä tänä vuonna kuusen käpysato on ollut heikko ison käpysadon jälkeisenä vuotena. Tällaisina vuosina oravat pudottelevat kuusista kerkkiä, sillä niissä olevat silmut ovat oravalle tärkeää korvikeravintoa käpyjen puuttuessa.

Jään näinä käpykadon aikoina miettimään, miksi tätä metsälajia ei löydy punaisesta kirjasta, vaikka sen määrä vähenee tarkastelujakson aikana arviolta 15—35 prosentin vauhtia.

Orava tuntee elinpiirinsä, ja on oppinut elämään sen tarjoaman sadon turvin. Kuva: Mika Honkalinna