Meri on jättänyt rannan. Vesi lainehtii satojen metrien päässä kukkulan takana, ja muinaisesta rannasta on jäljellä vain pyöristynyt kivikko, jalkojen alla kolahteleva.

Ensisilmäyksellä ei välttämättä tule mieleen, että mukelikko on ennen ollut merenrantaa. Sitä oli vaikea kuvitella myös entis­ajan ihmisen, joka keksi muinaisrantakivikon synnylle oman selityksensä: kivet oli viskonut paikalleen piru. Toisen tarinan mukaan piru halusi tehdä kaiken vastoin Jumalan tahtoa ja valitsi siksi viljelymaakseen savimaan sijaan louhikon. Siitä sitten tuli pirulle pelto, pirunpelto.

Vastoin muinaisia uskomuksia pirunpelto ei ole pirun vaan rantavoimien aikaansaama. Pirunpelto on muinaisranta, joka koostuu huuhtoutuneesta kivikosta ja on pinnaltaan melko tasainen. Se on yksi näyttävimmistä ranta­voimien muokkaamista maastonmuodoista.

Pirunpelto on saanut alkunsa mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta sekalaisen kokoisesta aineksesta eli moreenista, jossa on ollut mukana suuria lohkareita. Maan kohotessa moreeni on joutunut aallokon armoille, jolloin tyrskyt ovat huuhtoneet hienojakoisen aineksen pois. Jäljelle on jäänyt lohkareikko. Aaltojen ja jäiden pyörityksessä kivet ovat hioutuneet toisiaan vasten ja pyöristyneet.

Muistoja jääkaudelta

Pirunpeltoja on syntynyt Itämeren ja sen muinaisten vaiheiden aikaisille rannoille. Pirunpeltoja on myös mannerjäätikön patoamien muinaisten paikallisten jääjärvien kuten Ilomantsin, Saimaa-Säämingin, Pielisen ja Sotkamon jääjärvien rannoilla. Lisäksi niitä on muodostunut sisämaan isojen järvien kuroutuessa Itämerestä.

Muinaisrantakivikot ovat syntyneet noin 2000–12 000 vuotta sitten. Vanhimmat ovat peräisin jääkauden lopulta, Baltian jääjärven ajalta, jolloin vain Salpausselkien eteläpuolinen alue oli jäästä vapaana. Nuorimmat ovat muodostuneet Itämeren nykyisen vaiheen aikana.

Kivien koko pirunpellossa vaihtelee nyrkinkokoisista mukuloista metrisiin lohkareisiin. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla Lauhanvuoren kansallispuiston mukelikossa on etenkin hiekkakiveä ja Turun Nunnavuoren pirunpellolla punertavaa kakolangraniittia. Jäätikkö kuljetti moreenia usein kallioperäalueelta toiselle, joten aineksessa, josta myöhemmin muodostui pirunpelto, saattaa olla mukana monia kivilajeja.

Aavan meren tuolla puolen

Pirunpeltoja esiintyy rannikon tuntumasta pitkälle sisämaahan, veden koskemattoman eli supra-akvaattisen maan rajalle. Pirunpellot levittäytyvät yleensä mäkien lakiosissa tai loivilla rinteillä. Niitä on syntynyt etenkin alueille, joilla on lajittuneita hiekka- ja soravaltaisia maalajeja.

Kivikoiden koko vaihtelee muutamista aareista useisiin hehtaareihin. Lauhanvuoren kansallispuistossa levittäytyy noin 800 metriä pitkä Kivijata – Pohjanmaalla käytetään pirunpellosta sanaa jata. Komeimmat pellot ovat syntyneet paikoille, jotka olivat ulapan ympäröimiä saaria.

Pirunpeltoja uhkaavat kaivannaisten ottaminen ja metsänhoito.

Samaan vedenpinnan tasoon eli samoihin aikoihin syntyneet muinaisrantakivikot sijaitsevat eri osissa Suomea eri korkeudella merenpinnan nykytasoon nähden. Tämä johtuu siitä, että maankohoaminen etenee eri nopeuksilla eri osissa maata. Esimerkiksi Ancylusjärven aikana syntyneet pirunpellot ovat nykyään Kaakkois-Suomessa noin 40 metriä merenpinnan yläpuolella mutta Etelä-Lapissa yli 200 metrin korkeudessa. Ylimmät pirunpellot ovat vaarojen rinteillä Kemijokilaaksossa Rovaniemen ja Tervolan seuduilla, yli 210 metriä merenpinnan nykytason yläpuolella.

Muinaisrantakivikoita nuorempia entisiä rantakivikoita kutsutaan maankohoamisrantakivikoiksi. Ne ovat syntyneet nykyisen merivaiheen aikana satoja vuosia tai enintään parituhatta vuotta sitten. Maankohoamisrantakivikot yltävät vain parinkymmenen metrin korkeustasolle ja ovat kasvillisuudeltaan mereisempiä kuin muinaisrantakivikot.

Vaatimattomien maa

Monet maaeläimet eivät viihdy pirunpelloilla, sillä niiden on hankala liikkua isojen kivien keskellä. Retkeilijä pystyy kuitenkin suhteellisen helposti asettamaan askeleensa kiveltä toiselle, kunhan varoo mahdollisesti pyörähtäviä lohkareita.

Pirunpeltojen kasvillisuuteen vaikuttavat kivilaji, kivikon koko ja avoimuus. Pirunpellot ovat yleensä niukkaravinteisia ja myös kuivia, sillä vesi valuu kivikon läpi. Esimerkiksi Nunnavuoren pirunpellossa Turussa kivimassa on enimmillään jopa kolme metriä paksu, joten kasvien on vaikea saada juurensijaa. Laajat kivikot ovat kasvupaikkoina paisteisia, sillä aluskasvillisuutta on vähän, eivätkä varjostavat puut viihdy alueella kovin hyvin.

Kuiva, niukkaravinteinen ja paisteinen ympäristö sopii mainiosti jäkälille, joiden laji- ja yksilömäärät voivat pirunpelloilla olla suuria. Kivet ovat usein karttajäkälien kirjomia, ja myös kaarrekarvetta on paljon. Runsaita ovat myös napajäkälät ja rupijäkälät. Paisteisilla paikoilla menestyvät muun muassa paasisuolikarve ja mustaröyhelö, isoimmilla lohkareilla louhikkotorvijäkälä.

Pirunpellon kuivassa ja paahteisessa ympäristössä jäkälät pääsevät kukoistamaan. Kuva: Mia Rönkä

Kivien välisissä painanteissa kasvaa karujen paikkojen sammalia kuten isokorallisammalta, kalliokarstasammalta, kivikynsisammalta ja kivisammalia. Karikkeisille kohdille leviää varvikkolaikkuja.

Länsi-Suomen pirunpelloilla on havaittu alueellisesti uhanalaisista lajeista rakkaluppoa, tunturikarvetta, pikkukorallijäkälää ja lapalumijäkälää. Sisämaassa pirunpeltojen läheisyydessä voi tähyillä muinaisrannoilla jäänteinä eli relikteinä esiintyviä tähkätädykettä, ruoholaukkaa ja keltamaitetta.

Pirunpeltojen luontoarvojen arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, sillä kivikkoluonto tunnetaan Suomessa heikosti moneen muuhun luontotyyppiryhmään verrattuna. Sen suojelemiseksi ei ole laadittu omaa suojeluohjelmaa.

Osa pirunpelloista sijaitsee luonnonsuojelualueilla, mutta suojelupäätökset on tehty pääosin muilla perusteilla kuin kivikkoluonnon arvojen vuoksi.

Luontotyyppien uhanalaisluokituksessa muinaisrantakivikot on Pohjois-Suomessa merkitty säilyviksi mutta koko maassa ja Etelä-Suomessa silmälläpidettäviksi.

Pirunpeltoa kyntämässä

Muinaisrantakivikoita uhkaavat etenkin kaivannaisten ottaminen sekä metsänhoito. Pirunpeltojen kiviainesta on käytetty muun muassa rakentamiseen. Käyttöpaineet saattavat tulevaisuudessa kasvaa. Myös maastoajoreitit voivat uhata muinaisrantojen pienikivisiä rantavalleja. Huomaavainen retkeily ei pirunpeltoa kuluta, kunhan varoo kääntelemästä kiviä ja vahingoittamasta niillä kasvavaa lajistoa.

Moniin pirunpeltoihin on kaiveltu kuoppia, tai kiviä on ladottu keoiksi. Vanhimmat kasautumat voivat olla pronssikautisia hautoja ja kaivannot niin sanottuja jätin jääkaappeja, joissa aiemmin säilytettiin elintarvikkeita kesäaikaan. Pienet latomukset saattavat olla myös muinaishistoriallisia tai sitä nuorempia rajapyykkejä. Itsessään pirunpellot ovat luonnonmuodostumia eivätkä muinaisjäännöksiä. Niitä on kuitenkin listattu muinaisjäännösrekisterissä, pääosin siksi, ettei niitä luultaisi hautaröykkiöiksi.

Pirunpeltoja kaivelevat myös nykyihmiset. Turussa Nunnavuoren pirunpellolle oli käydä kalpaten, kun eräs harrastajatutkija arveli sen alta mahdollisesti löytyvän jättimäisen hiidenkirnun ja järjesti paikalle kaivinkoneen. Koneella ehdittiin kuitenkin avata lähinnä lyhyt tieura, joka myöhemmin ennallistettiin kaivelijoiden laskuun. Nykyään kyseinen pirunpelto on luonnonsuojelualuetta.

Nunnavuoren pirunpelto Turussa oli joutua kynnetyksi vuonna 1982, kun eräs harrastajatutkija alkoi kaivinkoneella etsiä kivien alta hiidenkirnua.
Kuva: S. Rytkönen / Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin arkisto

Meren muisti

Merkittävä pirunpellon vihollinen on aika. Ajan myötä pirunpelloille alkaa kertyä maa-ainesta, johon kasvit pystyvät juurtumaan. Lopulta muinaisten vesien rannat kasvavat metsää, ellei ihminen puutu asiaan.

Kovin helposti ei aika kuitenkaan saa otetta pirun kivisestä pellosta – monelta muulta osin luonto muuttuu paljon nopeammin. Pirunpellolla voikin aikamatkata tuhansien vuosien taakse ja kuvitella seisovansa saarella, aaltojen lyödessä jalkojen juureen. Silloin voi hetken ajan ehkä nähdä vilaukselta saman meren kuin esi-isämme.

kivikivikkomoreenimuinaisrantapirunpelto

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!