Oli huhtikuun alkupuoli, ja rannan tervalepikon kantavaa jääpeitettä pitkin oli kiva kävellä. Äkkiä vähän matkan päässä edessäni lepän latvustosta leijui alas yksittäinen höyhen. Koska puu ei itsestään höyheniä tiputtele, menin tarkistamaan lähteen.

Kun ehdin puun alle, havaitsin äänettömänä latvuksessa liikkuvan pyrstötiaisparin ja tervalepässä noin kymmenen metrin korkeudella pyrstötiaisen pesän. Sisustusvaihe näytti olevan menossa.

Olen pyrstötiaisfani! Laji on kaunis, söpö, eloisa, vähän salaperäinen ja erikoinen tavoiltaan.

Aloin toden teolla panostaa lajin kuvaamiseen runsaat viisitoista vuotta sitten. Kun oikein keskittyy hakemaan jotain tiettyä lajia, se yleensä paljastuu paljon yleisemmäksi kuin on satunnaishavaintojen perusteella luullut. Niin tässäkin tapauksessa. Parhaana keväänä löysin toistakymmentä pesää.