Teeri ja riekko lähinaapureina
Kuulen poikkeuksellisesta kanalintujen pesinnästä Suomussalmella. Teeren ja riekon pesät olisivat aivan vierekkäin. Selvitän pesän sijainnin ja lähden heti katsomaan olisivatko linnut vielä hautomassa. Teerellä kuoriutumisajankohta on jo hyvinkin käsillä. Onhan nyt jo viidestoista kesäkuuta. Riekolla poikaset kuoriutuvat yleensä muutamaa päivää myöhemmin.
Saapuessani pesälle linnut ovat vielä hautomassa, hakkuaukolla katajan alla sijaitsevassa pesässä. Yllättävää on, kun pari riekon poikasta on jo kuoriutunut. Ne viipeltävät piiloon varvikkoon. Teeren munissa näkyy säröjä. Pesissä olevat munat myös sekoittuneet.
Teeren pesässä on yksi riekon muna ja riekon pesässä kolme teeren munaa.

Pienemmät ja kirjaillummat riekon munat ovat menneet suloisestisekaisin vaaleampien ja isompien teeren munien kanssa. Aikaisemmin haudonnan aloittava teeri on voinut omia riekon munia haudottavaksi jo riekon munintavaiheessa. Kuva: Hannu Huttu
Ilmeisesti toisen ollessa ruokailemassa, pesällä ollut on vierittänyt munia omaan pesäänsä. Se saattaa selittää riekon muutaman munan aikaisemman kuoriutumisen. Aikaisemmin haudonnan aloittava teeri on voinut omia riekon munia haudottavaksi jo riekon munintavaiheessa. Ne ovat siten kehittyneet muita nopeammin. Kanalinnut eivät haudo ennen kuin munamäärä on täysi. Siten poikaset kuoriutuvat muutaman tunnin sisällä toisistaan ja ovat valmiita jättämään pesän yhtäaikaa.
Pesinnän ollessa näin herkässä vaiheessa kuvaan pesän ja poistuin nopeasti paikalta.