Jos googlaat Meili-lumivuoret, löydät enimmäkseen kuvia auringonnousun värjäämistä lumihuipuista. Kuvat on otettu Feilaisin näköalatasanteelta, joka on alueen pääturistikohde. Sillä on neljän A:n luokitus.

Kiinassa turismin maisema on järjestetty näköalapaikkoihin, jotka on luokiteltu A kirjaimilla yhdestä viiteen. Nämä paikat perustuvat varsinkin Tang- ja Song-dynastioiden (618–1279) aikana matkustaneen lukeneiston kuuluisiksi tekemiin näköaloihin, mutta nyt valtio on organisoinut ja laajentanut tätä joukkoa. Kun kiinalainen turisti katsoo maisemaa, hän ei odota näkevänsä ”luontoa”, vaan kulttuurillisiin viitteisiin liittyvän maiseman.

Mutta sen sijaan, että vain katselisimme vuoria, kutsun teidät mukaan kävelylle tähän maisemaan, joka on tiibetiläisille pyhä. Astu siis Aman kenkiin, sillä toivoisin sinun havainnoivan maisemaa tiibetiläisestä näkökulmasta samalla kun kävelemme. Tai näkökulman sijaan voitaisiin puhua havaintokulmasta, sillä fenomenologinen kävelymme käyttää myös muita aisteja.

Videot toimivat tutkimuksessani tallenteina, samoin kuin tekstit ja valokuvat. Ne tuovat kuitenkin mukaan moniaistisuutta, kuten kuuloaistin, liikkeen ja käsityksen korkeuden vaihtelusta, joita on sanallisesti vaikea kuvata. Tuoksuja ja ruumiillista kokemusta ne eivät pysty välittämään, mutta ehkä pystytte kuvittelemaan esimerkiksi savun tuoksun. Joissain pätkissä voitte kuulla hengitykseni, sillä korkeuden vuoksi hengittäminenkin on välillä raskasta. Videot tärisevät, koska ne on kuvattu käsivaralla tavallisella kameralla samalla kun kävelen.

Meili-lumivuoret

  • Deqinissä, Diqingin Tiibetiläisten Autonomisessa Prefektuurissa, Yunnanissa lähellä Tiibetin itsehallintoalueen rajaa.
  • Diqing on monietninen. Siellä asuu 11 virallista vähemmistökansallisuutta + enemmistö han-kiinalaisia. Deqin on n. 80 % tiibetiläinen.
  • Kansallispuisto
  • Osa Kolmen rinnakkaisen joen -UNESCOn maailman luonnonperintökohdetta. Koko alue on 1.7 miljoonaa hehtaaria ja se koostuu 15 luonnonsuojelualueesta. Yangtze, Mekong ja Salween laskevat alueen halki 300 km matkan syvissä rinnakkaisissa rotkoissa, joissa korkeuserot voivat olla jopa yli 4500 metriä. Ilmaston ja kasvillisuusvyöhykkeet vaihtelevat subtropiikista tundraan ja jäätiköihin.
  • Monimuotoisuuden keskittymä. Alueella on yli 6000 kasvilajia ja 25 % koko maailman eläinlajeista (yli 50 % Kiinan), joista monet ovat uhanalaisia.

Korkein huipuista, Khawa Karpo (6740 m), oli alun perin hurja soturijumala. Myyttisessä taistelussa Padmasambhava voitti sen ja muutti sen buddhalaisuuden suojelijaksi. Sitä kutsutaan nimityksellä néri (gnas-ri), ja se on pyhiinvaelluskohde, yksi Tiibetin pyhimmistä vuorista.

Perinteen mukaisesti uskotaan, että huipulle kiipeäminen häpäisee vuorijumalan, eikä millekään näistä huipuista ole tiettävästi kiivetty.

Yleensä tiibetiläistä pyhiinvaellusta kutsutaan koraksi (kierros, kiertää). Meili-lumivuorilla on kaksi koraa: sisempi, jonka pääkohde ovat Pyhät vesiputoukset Yubeng-kylän yläpuolella, ja ulompi, joka kiertää koko vuorijonon. Muita nimityksiä pyhiinvaellukselle ovat gnas-skor (kiertää gnas) ja gnas-mjal (kohdata gnas). Tiibetiläinen pyhiinvaellus on siis suuri kierros pyhän ympäri, joka sisältää useita pieniä kierroksia ja erilaisia kohtaamisia pyhän kanssa.

Khawa Karpon lisäksi monet vuorista ovat paikallisesti merkittäviä jumaluuksia, vaikka ne eivät ole pyhiinvaelluskohteita, ja lisäksi tiibetiläiset uskovat koko maiseman olevan henkien asuttamaa.

Suuren koran sijaan vien teidät kuitenkin kävelylle Xidangista Rongzhongiin, jossa sijaitse Bajur-temppeli. Se on paikallisesti merkittävän guru Drakpan kesäasunto, ja sanotaan, että hänen ensimmäinen inkarnaationsa siirtyi ruumiiseen temppelin läheisessä luolassa.

Kävelymme ei ole pyhiinvaellus, mutta silti se sisältää samat elementit ja ilmaisee suhteellisuutta pyhään.

Kävelymme ei siis ole pyhiinvaellus, koska se ei ole koran varrella, mutta silti se sisältää samat elementit kuin pyhiinvaellus ja ilmaisee suhteellisuutta pyhään.

Jos katsot alas Feilaisin näköalatasanteelta, näet nämä kylät ja temppelin alhaalla Mekongin kanjonissa. Talot sijaitsevat pääasiassa päätien varrella. Se kiemurtelee vuoren juurella oikealta ja johtaa ylös Xidangin Kuumille lähteille.

Tähän asti maanviljely ja karjankasvatus ovat olleet kylien pääelinkeinoja, ja turismista on saatu lisätuloja. Rinteiden pengerviljelmillä kyläläiset kasvattavat ylämaan ohraa, vehnää ja maissia, sekä nykyisin enenevässä määrin viiniä. Jokaisella talolla on myös vihannespuutarha omiin tarpeisiin, ja vuorilta he keräävät myytäviksi sieniä, kuten matsutakea, sekä kiinalaisen ja tiibetiläisen lääketieteen yrttejä. Nyt suuret tietyöprojektit, turismi ja viininviljely muuttavat maisemaa.

Lähdemme matkaan meidän taloltamme, joka sijaitsee pääkyliä ylempänä rinteessä. Tervetuloa mukaan!

Gnas (Né)

  • Termi voidaan kääntää pyhäksi paikaksi, mutta sillä on myös merkityksiä kuten ”olla olemassa” ja ”asuttaa”.
  • Luonnonelementti (vuori, järvi, luola, kivi, vesiputous), rakennus tai rakennelma (stupa, luostari, alttari, mani-kivikasa), esine (ikoni) tai tietyt henkilö (dalai lama) voi olla gnas.
  • Termillä siis tarkoitetaan paikkoja, rakennuksia, esineitä ja henkilöitä, jotka ovat pyhiä tai joita asuttaa pyhä.
  • Suhteellisuutta pyhään ilmaistaan näköaistin kautta (esim. suorat havainnot tai maiseman lukeminen ja tulkitseminen), asemoinnilla (esim. kehon suhde paikkaan, kiertäminen, prostraatio-rukoukset), nauttimalla/maistamalla (esim. vettä pyhistä vesiputouksista), keräämällä tai vaihtamalla (korut, rukoushuivit, vaatekappaleet), erilaisin äänin (esim. rukoukset, mantrat, huudahdukset) ja kuuntelemalla.

Alas kylämaisemaan ja karuun laaksoon

Olin jo useita päiviä suunnitellut kävelyretkeä Bajur-temppelille. Aman mukaan tänään, kuukalenterin mukaan 15. päivä, on onnea tuottava päivä vierailulle. Tänään, kuten aina 15. päivä, on eläinten tappaminen kielletty, ja ihmiset suuntaavat temppeleille rukoilemaan. Kulkijat sytyttävät savu-uhreja jumalille matkan varrella sijaitsevissa tulisijoissa.

Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja ylhäällä rinteessä tuulee, kun lähdemme matkaan. Autotien sijaan valitsemme yhden kylälle johtavista oikopoluista. Kävellessämme Ama hymisee mantraa ”Om mani padme hum”.

Kesällä laakso on vihreä keidas karun ruskeassa kanjonissa, kun suuret saksanpähkinäpuut varjostavat sitä, mutta nyt tammikuun lopussa ruskea on maisemaa hallitseva väri.

Valitsemamme polku oli ennen pääreitti, jota pitkin muulikaravaanit vaelsivat aamuisin Kuumille lähteille kuljettamaan turisteja vuorille. Tuolloin autotie päättyi lähteille. Vuonna 2015 Yubengiin johtava polku laajennettiin hiekkatieksi ja muutamaa vuotta myöhemmin muulikuljetukset Xidangista lakkautettiin.

Polku on nyt hiljainen, sillä kahta lukuun ottamatta kaikki kylän muuleista on myyty. Se on edelleen hyvässä kunnossa, koska varsinkin naiset käyttävät sitä kulkiessaan pelloilleen, jotka sijaitsevat eri korkeuksilla kylän ympärillä.

Polkujen lisäksi maisemaa halkoo peltojen kasteluun käytettävien kanavien verkosto. Jotkut pelloista jo vihertävät uudesta ohrasta, mutta monet pysyvät vielä pitkään ruskeina, sillä niille on istutettu viiniköynnöksiä. Nämä polut, kanavat, pellot ja niiden sadot kertovat siitä, miten maisemaa tuotetaan ja kulutetaan.

Kun saavumme kylän läpi kulkevalle päätielle, ilmassa leijuu vahva haju.

”Pthyi!” Ama sylkäisee.

Haju tulee maatalouskemikaalista, jota ruiskutetaan viineille. Aiemmin kyläläiset kutsuivat sitä myrkyksi, mutta heitä ohjeistettiin käyttämään sanaa lääke.

Kävelemme tietä, kunnes tulemme stupalle, jonka vieressä on ensimmäinen uuni savu-uhreja varten.

Oksien päälle Ama ripottelee ohranjyviä ja pirskottelee ne alkoholilla, mutta ei sytytä niitä, vaan jättää sen jäljessämme tulevalle naiselle. Ama sanoo, että kuulemamme linnun laulu ennustaa sadetta.

Jatkamme matkaa tien vierellä olevalle näköalatasanteelle, jolta on hyvät näköalat jokilaaksoon. Tasanteella oleva kyltti kertoo, että olemme 2205 metrin korkeudessa. Kyltin mukaan laaksossa näkyvän tornin rakensivat ehkä Lijiangissa asuneen Mu-klaanin sotajoukot, kun he olivat valloittaneet nämä läntiset alueet Ming-dynastian aikana. Tai sitten työn teki muinaisen Tiibetin kuningaskunta eteläisissä sodissa.

Reittien varrelle sijoitetut kyltit rakentavat käsitystämme maisemasta ja siihen liittyvistä merkityksistä. Ne edustavat puistohallinnon virallista tulkintaa. Huomattavaa kylteissä on, että vain paikkojen nimet on kirjoitettu tiibetiksi, muuten kaikki tekstit ovat kiinaksi ja englanniksi. Tämä kertoo niiden kohdeyleisöstä, samoin kuin jokaisessa kyltissä ilmoitettu korkeus meren pinnasta.

Tasanteen jälkeen poistumme taas tieltä toista pientä polkua myöten. Polku on huonommassa kunnossa kuin aiemmin kävelemämme, vaikka ennen se oli pääreitti alas joelle.

Ohitamme suuren kiven, jonka ohikulkijat ovat vuosien saatossa hakanneet täyteen koloja. Ama sanoo, ettei kylältä löydy lasta, joka ei olisi hakannut koloja kiveen.

Ohitamme myös muutaman mani-kivikasan, jotka tulee kiertää myötäpäivään, niin kuin muutkin pyhät rakenteet. Mani-kivet ovat kiviliuskoja, joihin on kaiverrettu mantra ”Om mani padme hum” tai vain kivikasoja, joihin asetettu kivi edustaa rukousta.

Samalla, kun kävelemme, Ama potkii polulta suurimpia kiviä ja raivaa piikikkäitä oksia, sillä polkujen pitäminen avoimina on osa kävelyä. Tämä polku ei enää ole juurikaan käytössä, ja kun saavumme sen kanssa risteävälle uudelle tielle, hukkaamme polun kokonaan. Ama pättää oikaista jonkun peltojen läpi.

Niin kuin näette, tämä pelto vihertää uudesta ohrasta. Rongzhongin alavammat pellot ovat pääasiassa ruskeita, sillä ne on vuokrattu ulkopuolisille viinintuottajille ja muutettu pelkästään viiniä tuottaviksi viljelmiksi. Valitettavasti tämä oikotie ei tuo meitä takaisin polulle, vaan joudumme laskeutumaan jyrkän rinteen ja kiipeämään peltoa rajaavan muurin yli. Löydämme polun juuri ennen kuin se yhtyy uuteen temppelille johtavaan autotiehen. Jatkamme matkaamme tietä pitkin.

Pyhässä maisemassa

Saavumme joukolle stupia, joista kaksi on suuria ja vanhoja, ja loput selvästi pienempiä. Joukko pyhiinvaeltajia Lhasasta rakensi pienet stupat yksitoista vuotta sitten. Niitä on 108, koska se on pyhä luku ja stupat ovat gnas. Kyltin mukaan olemme nyt 2050 metriä meren pinnan yläpuolella.

Stupien vieressä kalliossa on avaimenreiän muotoinen painauma. Täällä pyhiinvaeltajien tulisi rukoilla saadakseen ”avaimen”, luvan lähestyä pyhiä vuoria.

Rukoukset suoritetaan menemällä ensin polvilleen, sitten maata kosketetaan otsalla, nostetaan yhteen liitetyt kädet pään yläpuolelle ja noustaan takaisin polville. Tämä toistetaan vielä kaksi kertaa.

Stupien alapuolella on Mekongin yli johtava silta ja sen vierellä talon rauniot. Aman isoisä asui talossa, sillä hän vartioi köysiliukua, jota käytettiin joen ylittämiseen ennen kuin silta rakennettiin. Isoisä kuoli, kun Ama oli yhdeksänvuotias, mutta hän muistaa vieläkin sen kalakeiton maun, jota isoisä keitti lapsenlapsilleen joesta onkimistaan pikkukaloista. Yleensä tiibetiläiset eivät syö kalaa, eivät ainakaan siitä joesta, johon he laskevat kuolleiden läheistensä ruumiit.

Liitymme temppeliä kohti käveleviin ryhmiin, joissa ihmiset rupattelevat iloisesti vaihtaen kuulumisia. Täällä maisema on lähinnä hiekkaa ja kiviä; ainoastaan ihmistä pitemmät kaktukset tuovat maisemaan vihreyttä. Silti se on myös värikäs tuhansien rukouslippujen liehuessa tuulessa. Välillä voimme kuulla Mekongin jylyn yli temppeliltä nousevan huudon ”lha rgyal lo!” Voitto jumalille!

Ama näyttää minulle kivessä olevan jalanjäljen, jonka on jättänyt joku vaeltava pyhimys. Temppelin viereiseen puuhun on ripustettu koruja ja muita lahjoja jumalille.

Kierrämme temppelin kolmesti myötäpäivään. Pyöritämme rukousmyllyjä kulkiessamme ja Ama suorittaa rukoukset pyhien patsaiden edessä. Käymme vielä luolassa, jossa guru Drakpan ensimmäisen inkarnaation uskotaan tapahtuneen, sillä luola on gnas. Sitten suuntaamme rantakalliolle.

Mekongin vesi on mutaisen ruskeaa, vaikka se yleensä talvisin muuttuu turkoosin siniseksi. Keväällä, kun sateet alkavat, vesi muuttuu verenpunaiseksi, sillä maa yläjuoksulla on punaista.

Nyt vesi on alhaalla ja voisimme käydä alhaalla hiekkarannassa, mutta suuntaamme sen sijaan kalliolla oleville, joen pyöristämille siirtolohkareille. Kivien välissä on kolo, josta ryömimme läpi. Kivi on vihertävä ja sitä kosketelleiden käsien silottama.

Ama kertoo naisesta, joka meni Pyhille vesiputouksille, muttei kastunut ollenkaan kiertäessään vesipatsaat kolmesti. Sitten nainen yritti ryömiä samanlaisesta kolosta vesiputousten lähellä sijaitsevalla temppelillä, muttei päässyt läpi. Nainen kuoli pian tämän vierailunsa jälkeen.

Suuntaamme kivien muodostamalle kehälle, jonka keskellä on hienoa hiekkaa, ja pyörähdämme hiekassa. Pyöriessä tulisi ajatella, ettei seuraavassa elämässä synny aasiksi, ja näin tulee tapahtumaan.

Kehän vieressä on kivipilari, joka on koristeltu koruin, rukoushuivein ja vaatekappalein. Niitä jätetään pyhille paikoille ”karmisen saasteen” torjumiseksi tai voiman tai parannuksen toivossa.

Ennen lähtöä halaamme vielä suurta kiveä ja nauramme. Tämä on vitsi, sillä kiveä käyvät halaamassa naiset, jotka toivovat tulevansa raskaaksi, eikä kumpikaan meistä ei ole enää lapsentekoiässä.

Viimeiseksi ryömimme vielä yhden kolon läpi. Ryömiessäni näen sydämenmuotoisen kiven ja poimin sen mukaani.

Lähdemme kiipeämään takaisin kotia kohti. Täältä alhaalta katsottuna se näyttää olevan kovin korkealla ja kaukana.

Kun ohitamme taas sillan, Ama kertoo, että myöhään eräänä yönä siltaa ylittäessään hän näki yhden kirkkaan silmän tuijottavan itseään vedestä. Hän ei ole varma, mikä se oli. Ehkä kuun valo vain heijastui jokeen rikotuista pulloista, mutta kerrotaan myös, että joessa asuu olento, jolla on vain yksi silmä. Kuka tietää?

Suhteellisuus maailmaan

Tällainen oli temppelikävelymme. Käveleminen ei ole sama asia kuin pyhiinvaellus, mutta tämä kävelymme sisälsi samat kohtaamiset ja ilmaisi suhteellisuutta paikkaan sekä sitä asuttaviin voimiin.

Koko kävely oli maiseman lukemista, näkemistä ja tulkitsemista. Minä tietenkin luin sitä omasta näkökulmastani ja kiinnitin huomiota siihen, kuinka maisemaa tuotetaan ja kulutetaan. Amalla havaintokulma taas on ihmisen, jolla on syvään juurtunutta ymmärrystä omasta elinympäristöstä.

Ama työskentelee päivittäin pelloillaan; kylvää, kitkee, kastelee, ”lääkitsee”, korjaa sadon. Tämä maisema liittyy myös Aman muistoihin kiveen hakattuina koloina, tarinoina, raunioina ja kalakeiton makuna. Meille tärkeät maisemat ovat osa minuuttamme. Me voimme muuttaa maisemaa, mutta se myös muuttaa meitä.

Tämä maisema sijaitsee vuorijumalan valtakunnassa, jossa ihmisasutus perustuu sopimukselliseen suhteeseen. Sen mukaan ihmisten tulee antaa jumalille kaikki tietyn rajan yläpuolella sijaitsevat resurssit. Tämän rajan alapuolellakin on puiden kaataminen, metsästäminen ja kalastaminen tietyillä alueilla kielletty, sillä paikat ovat pyhiä ja ihmistoiminta voi häiritä ja vihastuttaa maisemaa asuttavia jumaluuksia ja henkiolentoja. Ne rankaisevat syyllisiä sairauksilla, tulvilla, maa- tai lumivyöryillä tai muilla onnettomuuksilla.

Meille tärkeät maisemat ovat osa minuuttamme. Me voimme muuttaa maisemaa, mutta se myös muuttaa meitä.

Koska jotkut näistä olennoista voivat liikkua, et voi koskaan varmasti tietää, missä ne sijaitsevat. Tämän vuoksi hyvien suhteiden säilyttäminen maisemaa asuttaviin voimiin on myös tärkeä osa jokapäiväistä elämää.

Kävelyllämme ilmaisimme suhteellisuutta näihin voimiin kiertämällä stupia, mani-kiviä ja temppeliä. Kiertäminen oli kehon asemointia suhteessa gnasiin, samoin kuin rukoukset pyhillä patsailla tai avaimella, ryömiminen ja pyöriminen hiekassa.

Tällä kävelyllä ei nautittu mitään, mutta se on yksi tapa osoittaa suhteellisuutta. Esimerkiksi Pyhillä vesiputouksilla vettä juodaan ja kerätään pulloihin. Myös kerääminen on suhteellisuutta, jota ilmaisin poimimalla kiven ryömiessäni kolon läpi. Korut, rukoushuivit ja vaatekappaleet puissa ja kivissä ovat ilmaisevat suhteellisuutta vaihtamisen kautta. Ja sitä ilmaistaan myös kuuntelemalla ja vokalisoinnein, kuten mantroin, rukouksin ja huudahduksin.

Käveleminen on moniaistista, kehollista, osallistuvaa maisemassa olemista ja kokemista. Emme siis vain katsele maisemaa, vaan olemme maisemassa, jatkuvassa vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Käveleminen on myös tapa tehdä maisemaa. Se kokoaa yhteen paikkoja ja niiden ominaisuuksia sekä tapahtumia ja kohtaamisia ihmisten, kasvien ja eläinten kanssa. Nämä kohtaamiset toimivat sysäyksinä, mahdollisuuksina uuteen tietoon. Käveleminen on siis tapa oppia, varsinkin kun kävelemme ihmisen kanssa, joka asuu tässä maisemassa.

Jos näihin kohtaamisiin lisätään kohtaamiset ja suhteellisuus pyhän kanssa, pääsemme lähemmäksi tiibetiläistä ymmärrystä maisemasta ja maailmasta.

En pyydä teitä uskomaan vuorijumaliin tai henkiin, mutta mielestäni voisimme oppia tiibetiläisestä suhteellisuudesta maailmaan. Ainakin sen, että teoillamme voi olla odottamattomia seurauksia, jos emme suhtaudu maailmaan suuremmalla kunnioituksella.