Uhan alla – suolajeista jo 120 on uhanalaisia
Haapasuo on peittynyt paksuun lumivaippaan, ja valkopukuiset männynkänkkyrät näyttävät suolla vaeltavilta vanhuksilta. Tämä Leivonmäen kansallispuiston suojassa lepäävä suo on kansainvälisestikin merkittävä, eteläisen Keski-Suomen huomattavin luonnontilainen suo. Soita on maassamme kaikkiaan noin yhdeksän miljoonaa hehtaaria, joista ojittamattomia on noin neljä miljoonaa hehtaaria.
Viime kesänä täällä Haapasuolla ja sen länsipuolella olevalla Kivisuolla uurasti luontokartoittaja Petri Parkko ja teki Metsähallituksen Luontopalvelujen hyönteiskartoitusta.
Parkon aikaansaannokset päätyivät uutiseksi.
Haapasuon ja Kivisuon alueelta löytyi useita uhanalaisia nivelkärsäisiä hyönteisiä sekä yksi Suomelle kokonaan uusi laji. Merkittävin löydöistä oli korpikirpukas, erittäin uhanalainen kaskaslaji. Tämän lisäksi sitä on löydetty vain kahdesta muusta paikasta Suomessa. Toinen niistä on Haminan Kajasuo, jossa Parkon kaveri Petri Metsälä teki vastaavan löydön.
Korpikirpukas on erittäin uhanalainen kaskaslaji. Kuva: Petri Metsälä
”Kun menin Metsähallituksen hommiin Kivisuolle ja Haapasuolle kesäkuussa, oli laji heti mielessä, sillä Kivisuolla on paljon Kajasuon löytöpaikan kaltaista habitaattia, puustona harvakseltaan hieskoivua ja jouhisaravaltainen kenttäkerros”, Parkko kuvailee.
Harvinaisia, muutaman millimetrin pituisia hyönteisiä on mahdotonta määrittää maastossa, joten ne päätyvät kenttähaavista hyönteisimuriin ja sieltä kotona pakastimeen.
”Määritys varmistui vasta kotona mikroskoopilla.”
Suomelle uutena lajina Parkko löysi kannuskaskaisiin kuuluvan Kelisia siman. Tämän kaskaan lähin tunnettu esiintymispaikka on Ruotsin Gotlannissa.
”Sen määrittäminen oli selvästi korpikirpukasta vaikeampaa, ja jouduimme toisen kaverini Arto Muinosen kanssa käymään monen ulkomaisen kaskaskirjan määrityskaavat läpi ja mittaamaan muun muassa koiraan peniksen. Suomen kaskaista ei ole olemassa kattavaa suomenkielistä määrityskirjaa, vaan tietoja joudutaan poimimaan muun muassa saksalaisista ja ranskalaisista lähteistä. Joskus joudutaan turvautumaan ulkomaisten asiantuntijoiden apuun, eikä kaikkia näytteitä saada määritettyä lajilleen”, Parkko kertoo.
Korpikirpukkaan ja Kelisia siman lisäksi Haapasuon ja Kivisuon alueen hyönteiskartoituksessa löytyi muitakin arvokkaita lajeja, kuten vaarantuneiksi arvioidut kaskaat luhtakaunokas ja kuljuponsikas sekä silmälläpidettäviin lajeihin kuuluvat siniheinäkirpukas ja kuljukirpukas.
Nevojen kaskas luhtakaunokas on vaarantunut. Kuva: Petri Parkko
”Haapasuon ja Kivisuon alue osoittautui mainioksi nivelkärsäisten hyönteisten eli hemipterojen suoksi ja sieltä löytyi hyvin monipuolisesti suoympäristöjen luteita ja kaskaita”, Parkko sanoo.
Harvinaisten ja jopa kokonaan uusien lajien löytyminen ei ole luontokartoittajankaan työssä ihan jokapäiväistä, joten sellaisten sattuessa kohdalle on syytä paitsi pieneen monimuotoisuusjuhlaan myös henkilökohtaiseen juhlaan.
”Mikroskoopin ääressä tunnelma nousi kyllä kattoon sekä korpikirpukkaan että Kelisia siman määritysten varmistuttua, ja joimme vaimoni kanssa kaskaslöytöjen kunniaksi skumppaa”, Parkko paljastaa.
Lettosuot ja niiden lajit ovat uhan alla
Uhanalaisten lajien kartoittaminen ja löytäminen vaatii Petri Parkon kaltaisten luontokartoittajien sinnikästä työtä, mutta niin myös niiden elinympäristöjen säilyttäminen ja suojeleminen. Luonnon monimuotoisuuden kiivas hupeneminen on täyttä totta – myös soilla.
Korpikirpukkaan lisäksi maamme soilla elää ensisijaisesti suoympäristöä vaativia uhanalaisia – siis äärimmäisen uhanalaisia, erittäin uhanalaisia tai vaarantuneita – lajeja 120 kappaletta. Jos mukaan lasketaan myös Suomen lajien Punaisella listalla olevat silmälläpidettävät lajit, määrä nousee 229:ään.
Rehevien korpien korpihohtosammal on vaarantunut. Kuva: Esa Ervasti / Vastavalo
Eniten uhanalaisia lajeja on soilla elävissä putkilokasveissa, sammalissa sekä hyönteisissä, joista etenkin suoperhosten tilanne on heikentynyt.
Ensisijaisesti suoympäristössä elävistä putkilokasveista uhanalaisia on 20 lajia.
”Osa soista on äärimmäisen karuja ja niukkaravinteisia. Kasvit ovat kuitenkin erittäin joustavia ominaisuuksiltaan, joten soillekin on erikoistunut iso joukko lajeja, jotka vaativat märän ja karun suoympäristön”, sanoo vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta.
Ryttäri on ollut kokoamassa Suomen lajien uhanalaisuutta ilmentävää Punaista listaa vuosina 2010 ja 2019 sekä toiminut putkilokasviryhmän puheenjohtajana.
Ravinteisuuden suhteen lettosuot ovat soisten elinympäristöjen toinen ääripää, ja juuri niillä elää yli puolet uhanalaisista suolajeistamme. Letot ovat kärsineet eniten ympäristön muokkauksesta, kuten pellonraivauksesta ja ojituksista.
Suoneidonvaippa on erittäin uhanalainen kämmekkä. Kuva: Tommi Syvänperä / Vastavalo
”Lettosoilla elää esimerkiksi monia kämmekkälajeja, kuten erittäin uhanalaisiksi luokitellut suoneidonvaippa ja sääskenvalkku sekä äärimmäisen uhanalainen kiiltovalkku. Kiiltovalkku on yksi maamme uhanalaisimpia kasveja. Sitä tavataan enää yhdeltä paikalta Ahvenanmaalla, mutta sieltäkin se on häviämässä”, Ryttäri kertoo.
Äärimmäisen uhanalaista kiiltovalkkua tavataan enää yhdeltä kasvupaikalta. Kuva: Esa Ervasti / Vastavalo
Lisäksi letoilla elää monia uhanalaisia saralajeja, kuten vaikkapa vaarantunut kuusamonnokkasara tai erittäin uhanalainen hostinsara.
Voimakas muokkaus sotkee tasapainon
Suot luokitellaan neljään päätyyppiin, jotka ovat neva, letto, räme ja korpi. Suot voidaan näiden lisäksi luokitella 50 suoluontotyyppiin suokasviyhteisön perusteella. Suoluontotyypeistä 54 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi ja 20 prosenttia silmälläpidettäviksi vuonna 2018 tehdyssä Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa. Yhdellä suolla voi olla jopa kymmenien eri suotyyppien kasvillisuutta.
Soilla ensisijaisesti elävistä lajeista 120 on uhanalaisia. Kuva: Riitta Weijola / Vastavalo
”Olen joskus opiskeluaikana kävellyt silloisen opettajani, emeritusprofessori Rauno Ruuhijärven perässä Janakkalan Suurisuolla, ja melkein joka askeleelta hän aina näytti, että tässä on nyt uudenlaista kasvillisuutta. Se oli kertakaikkisen hämmentävää”, Ryttäri naurahtaa.
Suotyypeistä uhanalaisimpia ovat runsaspuustoiset ja rehevät suotyypit, kuten letot, korvet sekä neva- ja lettokorvet. Etenkin Etelä-Suomen letot ja niillä elävät lajit ovat tukalassa tilanteessa.
Kasvit ja sammalet muodostavat yhdessä suon vesitalouden kanssa kostean, valoisan ja monimuotoisen elinympäristön, joka järkkyy voimakkaasta muokkauksesta. Pellonraivauksen ja ojituksen lisäksi myös turpeen- ja rahkasammalenotto, kaivostoiminta sekä muuttuva ilmasto uhkaavat soiden herkkää luontoa ja siellä elävää lajikirjoa.
Kalkkisiemenkotilo on vaarantunut lettolaji. Kuva: Pekka Malinen
”Esimerkiksi monille pitkäikäisille saroille on tyypillistä, että ojitusten jälkeen ne saattavat sinnitellä vielä kymmeniä vuosia kasvupaikallaan. Populaatiot eivät kuitenkaan pysty enää lisääntymään kasvupaikan kuivumisen takia. Niistä tulee niin sanottuja jäännöspopulaatioita: joukko pitkäikäisiä, paikallaan sinnitteleviä yksilöitä, joiden lisääntyminen ei enää onnistu”, Ryttäri kertoo.
Suoperhoset kärsivät soiden ojituksista
Soiden kuivatus ojittamalla on osoittautunut kohtalokkaaksi myös monille suoperhosille, kuten nevojen vaarantuneelle luumittarille, korpien erittäin uhanalaiselle kirjopapurikolle ja rämeiden vaarantuneelle rämekarvajalalle. Suoperhoset ovat riippuvaisia elinympäristöstään ja lentävät harvoin suon ulkopuolella. Eniten perhoslajeja on kitukasvuisilla rämeillä.
Kirjopapurikko on erittäin uhanalainen suonlaitakuusikoiden laji. Kuva: Pekka Malinen
”Perussyy suoperhosten huonolle tilanteelle on 1960-luvulla alkanut laajamittainen soiden ojitus. Maamme eteläosien alkuperäisestä luonnontilaisesta suoalasta on laajalti hävinnyt 80–90 prosenttia, joillakin alueilla enemmänkin”, sanoo erikoistutkija Juha Pöyry Suomen ympäristökeskuksesta.
Suoperhosista herkimmät häviävät välittömästi ojituksen jälkeen, mutta toisilla lajeilla se tapahtuu viiveellä. Niiden kannat häviävät usein vasta, kun suo on muuttunut metsäksi ja puuston latvuspeitto sulkeutunut.
”Suon pienilmasto muuttuu suoperhosille sopimattomaksi ojituksen seurauksena.”
Ojitusten lisäksi suoperhosten elintilaa uhkaavat muutkin tekijät.
”Turpeennosto tietysti hävittää kaikki lajit välittömästi. Lisäksi osalla lajeista ilmaston lämpeneminen on lisännyt vaikeuksia, ja elinympäristöjen pirstoutumisen ja lämpenemisen yhteisvaikutus voi hävittää viimeisiä jäännöspopulaatioita esimerkiksi kuumien ja kuivien kesien jälkeen”, Pöyry kertoo ja antaa esimerkin etelänaapurista.
”Virossa tietyt suoperhoslajit, kuten muurainhopeatäplä, ovat hävinneet kokonaan, vaikka siellä on luonnontilaisia soita jäljellä enemmän kuin Etelä-Suomessa.”
Etelästä ei siis ole ilmaston lämmetessäkään tulossa helpotusta tai elvytystä suoperhostemme tilanteeseen. Lisäksi luonnontilaisten soiden harva verkosto rajoittaa lajien leviämistä.
”Vaikka suoperhoslajeja olisikin tulossa etelästä, ne eivät pysty leviämään maahamme. Lisäksi eteläiseen Suomeen rajoittuneet suoperhoset eivät pääse leviämään pohjoisemmas, vaikka siellä olisikin luonnontilaisia soita paremmin tarjolla”, Pöyry sanoo.
Kairanokiperhonen on vaarantunut pohjoisten soiden laji. Kuva: Juha Jantunen
Ensisijaisesti soilla eläviä perhoslajeja on noin 170, joista uhanalaisia on 25. Silmälläpidettäviä suoperhoslajeja on 34. Edelliseen, vuoden 2010 Punaiseen listaan verrattuna 29 perhoslajin luokitusta jouduttiin muuttamaan uhanalaisemmaksi.
”Suoperhosten huonontunut tilanne ei ole yllätys. Soiden ojitus on ollut niin laajamittaista ja voimaperäistä. Lisäksi ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa suolajien tilannetta entisestään”, Pöyry sanoo.
Ilmastonmuutoksen arvellaan muuttavan myös soiden vesitaloutta ja siten suotyyppejä.
Suurin uhka on ihminen
Kasvi- ja ja perhoslajien lisäksi suon uumenissa elää paljon muitakin uhanalaisia lajeja, kuten vaikkapa letoilla elävä äärimmäisen uhanalainen pulleasilokotilo tai erittäin uhanalainen seitarisakas. Tämä sieni kasvaa pohjoisessa kalkkipitoisilla letoilla ja siitä tunnetaan vain muutama esiintymä maastamme.
Vaarantunut lettorisakas kasvaa kalkkivaikutteisilla avoletoilla. Kuva: Jukka Vauras
Suo on myös monen muuttolinnun, kuten suokukon ja vesipääskyn kesäinen elinympäristö. Koska linnut viettävät suuren osan vuodesta toisaalla, on syitä niiden kantojen muutoksiin vaikea selvittää.
Esimerkiksi äärimmäisen uhanalaisen suokukon tilanteeseen syynä ovat niin muutokset talvehtimisalueilla kuin maamme soillakin. Vaarantuneen vesipääskyn uhanalaistumiseen johtaneita syitä ei kuitenkaan tunneta.
Vaarantuneen vesipääskyn uhanalaistumisen syytä ei tunneta. Kuva: Pasi Parkkinen / Vastavalo
Se tiedetään, että kesät talvet maamme rämeillä ja soistuneilla kankailla viettävä vaarantunut riekko on puolestaan saanut siipeensä etenkin soiden ojituksista. Juuri nyt valkeassa talvipuvussaan tepasteleva lintu kärsii myös ilmaston lämpenemisestä johtuvasta lumipeitteisen ajan lyhenemisestä. Haapasuollakin pesimästä tavatun riekon levinneisyys on supistunut jo vuosikymmenien ajan, ja laji on vaarassa jopa kadota kokonaan eteläisestä Suomesta.
Riekko on 80 000 pesivän parin kannallaan hyvä esimerkki soilla elävän lajin uhanalaisuudesta. Uhanalaisen lajin yksilömäärä voi olla suuri, mutta se on joko jo pienentynyt voimakkaasti lyhyellä aikavälillä, tai sen oletetaan pienenevän voimakkaasti lähitulevaisuudessa.
Riekon valtakunnan, talvisen suon hiljainen rauha on kokemisen arvoinen. Siellä, suon avarassa valossa ihminen voi tuntea olevansa yksin, mutta samaan aikaan yhtä lukemattomien lajien kanssa.
Pohjoisilla avosoilla pesivä suokukko on äärimmäisen uhanalainen. Kuva: Timo Norkola / Vastavalo
Ehkä ihminen on juuri se, jota suolle vähiten kaivataan, ainakin jos asiaa kysyttäisiin näiltä uhan alla eläviltä lajeilta. Kaikki niiden uhanalaisuuteen johtaneet syyt ovat ihmislähtöisiä.
Voimakas maankäyttö aisoihin
”Eihän tämä todellakaan hyvältä näytä”, sanoo vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, kun kysyn häneltä maamme luonnon tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. ”Niin monella luontotyypillä on paineita valtavasti, puhutaan sitten metsistä, soista tai perinnebiotoopeista, joita erilaiset maankäyttötavat uhkaavat.”
Tutkija onkin uhanalaisten lajien lisäksi yhtä lailla huolissaan niin sanotusta tavallisesta luonnosta. Hän peräänkuuluttaa perusteellisia, systemaattisesti toistettuja seurantoja, jotka olisivat yleisimpien lajien kehitystrendien havaitsemisen sekä uhanalaisuusarvioinnin kannalta tärkeitä.
Letoilla elävä sääskenvalkku on erittäin uhanalainen. Kuva: Esa Ervasti / Vastavalo
”Maankäyttö on niin voimakasta ja laaja-alaista, että se todellakin koskettaa myös tavanomaisempaa luontoa, ei pelkästään vain harvinaisuuksia ja uhanalaisia lajeja. Onneksi luonnonsuojeluun on viime vuosina taas panostettu niin suojelun, elinympäristöjen hoidon kuin ennallistamisenkin kautta.”
Kiipeän Haapasuon maisematorniin ja katson yli avaran maiseman. Jos jostain kumpuaa nyt hieman iloakin, sitä tuo korpikirpukas: se on taas yksi erinomainen syy säilyttää tämäkin suoluonto koskemattomana.
Muuttohaukka pesii pohjoisen suurilla aapasoilla. Kuva: Matti Suopajärvi / Vastavalo
Lue lisää lajien uhanalaisuudesta verkkopalvelussa osoitteessa punainenkirja.laji.fi.
Soiden uhanalaiset lajit
Äärimmäisen uhanalainen laji
CR (Critically endangered), äärimmäisen suuri välitön uhka hävitä luonnosta.
Gelis avarus, rahkahyrrä, läätepeilikääriäinen, lounaanasekärpänen, ruopparuskokiiluri, suokukko, pulleasilokotilo, turvetorvijäkälä, saarnenjäkälä, täpläkesijäkälä, imelärisakas, suohytyvinokas, kenosammal, pohjansompasammal, puistotuppisammal, etelänkaulussammal, rantalovisammal, korpikaltiosammal, kiiltovalkku, nummikellokanerva, talvikkipaju, etelännokkasara, siperianlillukka.
Erittäin uhanalainen laji
EN (Endangered), erittäin suuri uhka hävitä luonnosta lähitulevaisuudessa.
Korpikirpukas, taiga-aamukääriäinen, läätekätkökääriäinen, läätelattakoi, lettokoi, kirjopapurikko, tulvamittari, vahakeltasiipi, kalkkisarakka, kolmiopuuhari, tundrametsähanhi, arosuohaukka, lahokultajäkälä, seitarisakas, pitkäperähiirensammal, pohjanväkäsammal, isonuijasammal, rannikkorahkasammal, nummirahkasammal, itupyörösammal, karhunlovisammal, suoneidonvaippa, sääskenvalkku, hostinsara, isotaarna, ruskoruosteheinä.
Vaarantunut laji
VU (Vulnerable), suuri uhka hävitä luonnosta keskipitkällä aikavälillä.
Aphis ruborum, Anthracosiphon hertae, luhtakaunokas, kuljuponsikas, suppaponsikas, tupasvillaponsikas, rimpijuoksulude, Bocchus vernieri, lettokiitäjäinen, korpikolva, kekokoi, vilukkokehrääjäkoi, lapinlattakoi, helmihitukoi, lompolohitukoi, kihokkisulkanen, kairanokiperhonen, kirjoheinäkoisa, rämekulmumittari, rämelehtimittari, lapinkenttämittari, pajumittari, sademittari, luumittari, rämekarvajalka, rusoharmoyökkönen, suovenhokas, Sciophila arizonensis, Sciophila spinifera, Mycomya britteni, Mycomya shewelli, Asindulum nigrum, sutihattara, Dicranomyia klefbecki, tundrasahakainen, kulohelosurri, Chetogena tschorsnigi, Smittia contingens, Panimerus przhiboroi, rämeristihämähäkki, lettokääpiöhämähäkki, letto-okajalkahämähäkki, lettorapuhämähäkki, taigametsähanhi, riekko, vesipääsky, sinisuohaukka, muuttohaukka, kalkkisiemenkotilo, kissantassujäkälä, lettotuhkelo, hakamaatuhkelo, lettorisakas, nevamesisieni, violettirusokas, otalehväsammal, rahkavarstasammal, notkoritvasammal, korpihohtosammal, lähdehammassammal, rahkalovisammal, veripunakämmekkä, lapinkämmekkä, pikkukihokki, röyhysara, vienansara, lettosara, kuusamonnokkasara, lettohernesara, himmeävilla, lettorikko.
Tiedot perustuvat vuoden 2019 uhanalaisuusarviointiin.