”Lapsuuteni kansakoulu sijaitsi neljän kilometrin päässä. Kovilla pakkasilla sinne vietiin hevosreellä. Matka vei mutkitellen vanhan salaperäisen ja satumaisen kuusikon kautta. Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma ja kotia on pitkä matka lauloi Puavo rekeä ajaessaan”.

Näin alkaa Katriina Nenosen käsin kirjoitettu kirje, jolla hän halusi lahjoittaa Varkauden Kangaslammilla sijaitsevan 35 hehtaarin tilansa Suomen luonnonsuojeluliitolle.

Ja millainen tila se olikaan!

Minulla oli ilo käydä inventoimassa aluetta yhdessä metsäasiantuntija ja lintuharrastaja Janne Leppäsen kanssa sateisena toukokuun päivänä. Kuiviston palstatila Syvä-Särkijärven kaakkoispuolella osoittautui todelliseksi helmeksi.

Mäntykankailla oli palokoroisia ikipuita, joista tarkkasilmäinen havaitsee vanhimpien puiden selvinneen jopa kolmesta metsäpalosta. Ikää vanhimmilla nestoreilla lienee kolmisensataa vuotta. Ylispuumäntyjen alla ja ympäröivillä kosteammilla mailla vanha kuusikko luppopartoineen lumoaa kulkijan.

Korpiluppo on Etelä-Suomessa ja Varkauden seudullakin harvinainen vanhojen metsien laji. Se on kuukkelille tärkeä varastopaikkana.

Korpialue on ojittamaton. Lahopuumäärä on monin paikoin kymmeniä kuutiometrejä hehtaarilla. Kaikki alueen metsät eivät ole näin satumaisia, mutta nuoremmatkin ovat vauhdilla kehittymässä luonnonmetsiksi.

Vanhimpien palokoroisten ikipuiden voi havaita selvinneen jopa kolmesta metsäpalosta.

Hömötiainen on Katriinan – niin kuin myös kirjoittajan – sielunlintu. Uhanalaistunut, vaatimattoman harmahtava pallero piiskuttaa kuusen oksalla varoitustaan. Pohjantikka ja palokärki naputtelevat. Metsäsopuli on nakertanut sammalia.

Kuukkelia emme toukokuisella kierroksellamme näe, mutta sekin on lähistöllä aiemmin havaittu. Kuiviston palstatilan tuleva suojelualue on näet pohjoisin jo viiden aiemman suojelualueen ketjusta. Suojelualueketjusta muodostuu toisiinsa kytkeytyneiden vanhanmetsän alueiden joukko, juuri sellainen mitä kuukkelin kaltainen metsälajisto tarvitsee. Mahdollisesti kuukkelikin siis piilottelee jossakin.

Kallio-omenasammal muodostaa jyrkänteelle hauskoja palloja, kuin omenia.

↓ Haapavanhuksen rungolla haavanlaikkujäkälän vaaleat kiehkurat erottuvat jo kauas.

Katriina kertoo suojelualueketjun synnystä: ”Metsänsuojeluun kypsyin eläinsuojelun kautta. Eihän voi olla eläinsuojelija olematta luonnonsuojelija. Nuorena työskennellessäni lentoemäntänä näin maailmalla monenlaista eläinten ja luonnon alistamista, sekin jätti syvän jäljen. Ensimmäinen suojelualueeni perustettiin vuonna 2004. Sen perustaminen oli ollut suuri unelma jo äitini aikana. Hän oli aikoinaan huolissaan siitä, että vaatiiko valtio kaivettavan hiekkaa Kokkolanharjusta. Kokkolanharjun suojelualue perustettiin korvauksetta jo ennen METSO-ohjelmia. Sitten halusin saada metsäsuunnitelman, josta selviäisi luonnonsuojelullisesti arvokkaimmat metsäni. Metsätalousinsinööri Janne Leppänen toteutti toiveeni ja hänen avullaan saatiin METSO-ohjelmassa perustettua Kokkolanharju 2. ja Nyyti, yksityiset luonnonsuojelualueet”.

Katso konreettiset ohjeet

Näin perustat yksityisen suojelualueen

Näiden lisäksi alkuaan saman kartanon alueisiin kuuluneita metsiä on vielä kolmella muullakin suojelualueella. Ja kun Katriinan serkku Piritta myi samaan aikaan tilan ekologisen kompensaation luontoarvojen tuottamiseen, syntyy jälleen uusi suojeltu metsäalue.

Katriina kirjoittaa: ”Hyvin kiitollinen olen niille monille taiteilijoille, kirjailijoille ja kuvaajille, jotka ottavat kantaa eläinten ja luonnon puolesta. Luonnonsuojelu vaatii rahaa, ”innovaatioita”, tietoa, taitoa, asennekasvatusta – ja sitä että luontoa arvostavat ihmiset luonnosta nauttimisen ohella uskaltavat – ja viitsivät – avata suunsa luonnon puolesta kaikkialla.”

Kuiviston esimerkki osoittaa, että aitoa vapaaehtoisuuttakin on yhä olemassa omien metsien suojelussa.

Menestyneen ja asenteita luonnonsuojeluun positiiviseksi muuttaneen METSO-ohjelman myötä luonnonsuojelualueiden perustamisesta tuli hakkuun vaihtoehto, osalle maanomistajista jopa bisnestä.

Myyjät saattavat odottaa, että ELY-keskuksen verovapaa suojelukorvaustarjous on paras, siis tuottaa eniten rahaa. Ja nyt kun valtion rahat ovat lopussa, METSO-ohjelmaan pääsyn kriteerejä on kiristetty jo naurettavan tiukoiksi. ”Vapaaehtoinen” suojelu on lähes pysähtynyt, eikä suunnittelussa oleva uusi kausikaan taida lisätä rahoitusta niin paljoa kuin tarvittaisiin. Lienevätkö kriteeritkin yhä tiukkenemassa?

Mutta hetkinen, Kuiviston esimerkki osoittaa, että aitoa vapaaehtoisuuttakin on yhä olemassa!

Ja itse asiassa varsin moni näinä aikoina perinnöksi metsätilan saava ei todellisuudessa tarvitse metsästään tuloja. Tämä näkyy myyntipalstoilla.

Suomea myydään lähes pelottavalla vauhdilla ulkomaisten sijoittajien hallitsemille rahastoille ja suurille firmoille. Myyjät ovat kaupunkiin sukupolvi tai kaksi sitten muuttaneita, heitä, jotka nyt perivät metsätilan.

Ilmasta katsottuna Suomi näyttää metsältä ja tällä paikalla se todellakin on metsää.

Kaatuneen kuusen runkoa lahottavat rivikääpä ja ruostekääpä. Rivikääpä on päätynyt hyönteisten ravinnoksi.

Olisi sekä Suomelle että maailmalle paljon parempi, jos myynnin sijaan tiloja perustettaisiin korvauksetta luonnonsuojelualueiksi. Luonto kiittäisi ja omistajatkin saattaisivat innostua kesälomalla käymään suojelumetsässään retkellä. Ja he, joilla ei ole varaa suojella perintötilaa ilman korvausta, voisivat tuottaa ekologisen kompensaation lisäluontoarvoja.

Näin myytävä tuote olisi luonnolle tuotettua hyvää sen sijaan, että luontoarvot tilakaupan jälkeen nopeasti ja varmasti hävitetään avohakkuilla. Miksei myytäisi luontoarvoa luonnon ja Suomen hävittämisen sijaan? Se on mahdollista!

Luonnonsuojelualueiden lisääminen on välttämätöntä, jos haluamme pysäyttää luontokadon. Myös ilmaston kuumenemista voi hillitä uusilla suojelualueilla tehokkaammin kuin monellakaan muulla keinolla. Samalla tuetaan lajiston sopeutumista muuttuvaan ilmastoon.

Kaikki tämä palvelee myös omaa etuamme; elinkykyisen planeetan säilymistä. Koska elämä itsessään on arvoista suurin, päätöksen elämän puolesta ei pitäisi olla vaikea.