Lähetä kuvasi ja tarinasi alla olevalla lomakkeella. Havaintokirjan kuvia ja tarinoita julkaistaan Suomen Luonnon nettisivuilla. Toimitus poimii parhaat myös Suomen Luonto -printtilehden Havaintokirja-palstalle. Voit lähettää meille myös linkin esimerkiksi Youtubessa tai Vimeossa julkaisemaasi luontoaiheiseen videoon.
Kuvan lähetys havaintokirjaan
Allit yllättivät
Kävin pilvisessä jo hämärtyvässä marraskuun illassa järven rannalla, josta nousi pari lintua lentoon. Kiikaroin järveä, joka näytti ensin tyhjältä, mutta sitten huomasin 3 joutsenta ja 2 mustaa pilkkua kaukana vastarannan tuntumassa. Sitten huomasin pisteen lähempänä, joka kiikareiden läpi näytti mustalinnulta. Tarkistin vielä netistä. Kun 2-3 mustaa pistettä kellui myös järvellä, enkä nähnyt, mitä lajia ne olivat, palasin pyörälle ja aloin pystyttämään kaukoputken jalustaa. En ehtinyt muuta kuin nostaa sen pystyyn, kun kuului läheltä läiskähdys. Pari allia laskeutui veteen molskahtaen! Niinpä otin varovasti repusta kameran ja aloin kuvaamaan, vaikka vaikeaa se oli, kun oli jo hämärää. Allit eivät näyttäneet välittävän juuri mitään minusta, vaan katsoivat välillä kohti ja pitäen pientä ääntä uidessaan alkoivat sukellella . Välillä ne sukelsivat yllättävän lähelle ja sitten taas kauemmaksi. Otin pieniä pätkiä videotakin.
Aloin tarkistamaan mustia pisteitä järveltä kauempaa, jolloin allit lähtivät uimaan ja uivat keskemmälle ehkäpä telkän luo. Pimeällä en nähnyt enää kunnolla, mutta tyytyväisenä lähdin polkemaan kohti kotia.