Istuin terassin reunalla ja kuuntelin Radiosuomen luontoiltaa. Siellä juuri kuuntelija kertoi kuinka pli ensin pahoillaan että oli joutunut menemään mökille yksin. Yksin ollessaan oli hän nähnyt luonnonelämää enemmän kuin ennen. Oli jutellut mm. linnun kanssa joka oli juomalasin reunalle istunut ja siihen meinannut kakkia. Tämmöisiä kuuntelin kun kertakaikkisesti pyrähti lintuparvi kallion lätäkölle juomaan- Ensin ajattelin että onko eläinkaupan ikkuna ja häkit jääneet auki? Lentoääni oli kuin seeprapeipolla. mutta paljon voimakkaampi ja nopeampi Siivenlyöntien tahti ja linnut olivat isompia. Vasta-aurinkoon huomasin että linnun nokka oli ristissä. Mutta käpylintu ei ole noin iso? Hetken ne olivat paikallaan ja käänsin matkapuhelimen ottaa kuvan ja kyselin linnuilta että keitä te olette ja mihin olette menossa ja mistä tulossa? Linnut eivät minusta välittäneet, vilkuilivat vain kunnes liikahdin ottaakseni paremman kuvan. Silloin ne pyrähtivat pois eivätkä enää palanneet. Olisiko ollut parempi pakahtua yksinään ainutlatuiseen tilanteeseen jossa on kuulo, maku, haju, näkö ja tunto läsnä, sen asemesta että haluaa tallentaa tilanteen matkapuhelimen muistille, jotta voisi jakaa osan siitä tunteesta ettei huomaa olevansa elossa? Ja pelottaa elävät olennot pois? Jäiköhan niille jano? Pärjäävätkö ne, minusta huolimatta? Onneksi en ole ainoa häiriö linnun maailmassa, muutoin en kestäisi itseäni.