29/2020

”Hömppäri”, hömötiainen, on niin aito metsän lintu kuin vain ikinä voi olla.

Hömötiainen viihtyy hyvissä sekametsissä, kaivaa itse pesäkolonsa lahopökkelöön ja viettää kesät talvet samassa metsässään. Kaksi ensimmäistä kuvaa hömötiaisesta on Sipoosta ja kolmas Kuusamosta.

Yksiniitiset metsät, joissa luonnon monimuotoisuus ei toteudu, eivät anna elintilaa hömppärille.

Äänet, tsi tsi tsäääää tsääää tsäääää ja keväisin lisäksi haikea laskeva vihellyssarja tjyyy tjyyy tjyyy, kuin sirittäjällä, luovat osaltaan metsän tunnelmaa.

Hömötiainen on melkoisen kesy ja peloton. Metsän kulkija voi kohdata hömpän hyvinkin läheltä. Talviruokintapaikalla hömötiainen lennähtää monasti jopa istumaan sormen päälle ja poimii kämmenpohjasta siemeniä nokkaansa. Hieno kohtaaminen pienen linnun kanssa!

Hömötiaisen ja lapintiaisen olen vanhastaan arvioinut Kalevalan tiaiseksi. Tiainen nimeä on lisäksi käytetty yleisemminkin pikkulinnuista, joista tiaiset tunnettiin ehkä parhaiten. Sanat tiainen, myös vanha tiitinen ja Viron tihane tulevat tiaisten äänistä.

Hömötiainen ja sen metsä talviaamun valoissa Kuusamossa.