Kuvat Lammassaaren lintutornista: Samuli Haapasalo

30/2020

Kahden jo koulun luontokerhosta tuntemani hyvän ystävän kanssa kiersimme eilen pitkoksia myöten Viikin lintutorneissa katselemassa niittyjen – jotka olivat veden alla – ruovikoiden, metsäsaarekkeiden ja erikseen vielä peltojen lintuja.

Oli mukavan vilkasta lintumaailmassa.

Iso harmaahaikaraparvi majaili niityllä 30-päisenä. Olipa aamulla joukossa hetken yksi valkoinen jalohaikarakin.

Kanadanhanhia havaittiin jopa kolmisen sataa, suurin osa Viikin pelloilla. Hienot, tunnelmalliset töräytykset kaikuivat ilmoilla.

Kanadanhanhet olivat yllättävän runsaslukuisia.

Haapanaparvet viheltelivät tuttuun tapaan, nyt näin aikaisin. Laulujoutseniakin muutti.

Uuttukyyhkyt ovat palanneet.

Mukavaa oli myös katsella kevään ”perinnemuuttajia”, töyhtöhyyppiä ja kottaraisia, punarintakin oli jo äänessä. Taivaalta kuului välistä kiurun laulu niin kirkkaana kuin vain voi.

Merikotkapari keikkui pesäsaarekkeessaan. Osuimme näkemään myös kotkien parittelun niiden pesän lähellä olevassa vanhassa harmaahaikaran pesässä.

Naarasmerikotka mahdollisesti jo hautoi, koska se muutoin pysytteli pesässä hautovassa asennossa ja kuin suojasi vielä siivillään pesää varisten ärhentelyiltä.

Parittelu voisi viitata muninnan etenemiseen. Tämä kaikki on kuitenkin arvausta. Nuoret parit voivat myös ”harjoitella” pesimistä. Aika näyttää. Seurasimme kotkia Lammassaaren lintutornista.

Lintutorneista on riittävä ja turvallinen etäisyys tarkkailla merikotkia. Kaikkinainen häirintä on ehdottomasti vältettävä. Pesää valvotaan.

Yksi mielenkiintoinen ristiriita lintujen kesken voi syntyä Viikillä. Merikotkat ovat rakentaneet pesänsä keskelle harmaahaikarayhdyskunnan edellisvuotisia pesiä, ehkäpä pesän rakentaminen on aloitettukin harmaahaikaran pesän pohjalle. Miten haikarat käyttäytyvät oman pesimisensä suhteen niitä saaliina käyttävän merikotkan läheisyydessä? Ja miten merikotkat suhtautuvat harmaahaikaroihin, jos ne yrittävät pesiä kotkan pesän lähellä. Veikkaan, että harmaahaikarayhdyskunta hieman väistyy, mutta valitsee alueelta uuden paikan yhdyskunnalle. Mielenkiintoinen seurata.

Toinen ristiriita on sellainen, jota ei saa syntyä, ei missään olosuhteissa. Se on ristiriita ihmisen käyttäytymisen ja merikotkien pesimisen onnistumisen välillä. Pesimärauhan on oltava 100 -prosenttinen. Lintutorneista näkee riittävältä suojaetäisyydeltä pesälle. Kaikki muu liikkuminen pesän ympäristössä on ehdottomasti kielletty. Pesäpaikka on onneksi valittu niin, että se edesauttaa täyttä pesärauhaa, vaikka pari pesii ”keskellä” kaupunkia. Katsella voi torneista ja kulkea pitkoksia. Valvonta on järjestetty, kertoo Helsingin ympäristöpalvelut.

HaapanaHarmaahaikarajalohaikarakanadanhanhikiurukottarainenmerikotkapunarintatöyhtöhyyppäuuttukyyhkyViikkivuosi luonnossa

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!