Ennen kuin käydään läpi omia kokemuksia, kerrotaan ensin faktoja saaresta itsestään. Hailuoto on Perämeren suurin saari. Sen pinta-ala on yli kaksisataa neliökilometriä. Saarella asuu tällä hetkellä noin tuhat vakituista asukasta. Saaren maaperä on muotoutunut ja kasvanut vuosisatojen kuluessa maankohoamisen seurauksena. Saari jatkaa kasvuaan, mutta vie vielä pitkään, ennen kuin se mahdollisesti yhdistyy mantereeseen. Nykyisin saareen pääsee lautalla, joka liikennöi Oulunsalosta. Rakenteilla on myös kiinteä silta, joka tulee helpottamaan saareen pääsyä tulevaisuudessa.

Kulttuurin puolesta saarta leimaa talonpoikaistyylinen rakentaminen ja merelliset kalastajakylät. Ei ole ihme, että niin monet taiteilijat ovat saaneet saaresta inspiraatiota. Esimerkkejä löytyy niin kuvataiteesta, kirjallisuudesta kuin musiikistakin. Luontoarvoiltaan Hailuoto on ainutlaatuinen. Sen rannoilla leviävät hiekkadyynit luovat mielikuvan huomattavasti eteläisemmästä sijainnista. Tuntuu kuin olisi enemmin Hangossa kuin Oulun korkeudella. Lisäksi saaressa on runsaasti mäntymetsää ja jäkälikköjä.

Kuten monella muullakin paikkakunnalla, myös Hailuodon historiasta löytyy omat varjopuolensa. Noin 300 vuotta sitten venäläiset miehittivät Suomea osana suurta Pohjan sotaa ja Hailuoto nappasi osakseen Isovihaksi kutsutun miehitysajan pahamaineisimman ennätyksen. 29. syyskuuta 1714 saarella tapettiin yhdessä yössä enemmän ihmisiä kuin missään muualla. Jopa kahdeksansataa saareen paennutta ihmistä sai surmansa, mikä oli silloiseen väestömäärään suhteutettuna valtava luku. Verinen yö nimettiin sittemmin murhaperjantaiksi.

Kansantarinoissa saaren länsirannalla korostuvat erityisesti traagiset haaksirikot. Eräiden tarinoiden mukaan merenpohjaan on vajonnut aarteita. Haaksirikoissa menehtyneet ovat olleet inspiraationa useille kummitustarinoille. Esimerkiksi saaren luoteisosiin kerrotaan ajelehtineen haaksirikkoutuneen Sergein ruumis, joka sittemmin on aiheuttanut kummittelullaan alueella yöllistä häiriötä.

Mennään itse asiaan, eli omaan matkaamme tälle tarujen saarelle. Olimme ajoittaneet lähtömme Helsingistä niin, että ehtisimme saareen alkuillasta. Oulunsalossa meitä odotti kuitenkin tavanomaista pidempi lauttajono. Saimme vasta silloin tietää, että toinen päälossina toiminut alus oli korjattavana ja sijaisuutta hoitava pienempi alus pystyi kuljettamaan huomattavasti vähemmän autoja kerrallaan.

Jonoa Hailuodon lautalle oli sen verran että odotellessa ehti ottaa kuvankin.

Lopulta pääsimme saareen ja ajoimme saaren eteläosassa sijaitsevaan Pöllään. Itärannalta matkaa oli parisenkymmentä kilometriä. Periltä löytyi majoituspaikkanamme toiminut pieni punainen mökki, joka oli rakennettu hiekkarannan päälle.

Ihan hirveästi en ollut etukäteen perehtynyt siihen, mitä kaikkea saaresta voisi löytää hyönteis- ja hämähäkkimielessä, mutta hiekkarannat kiinnostivat eritoten rantavehnäpusikoiden tarjoamien rantapyllistysmahdollisuuksien vuoksi. Suurissa toiveissa oli, että onnistuisin löytämään paikalta dyynitäplähypykin, josta oli havaintoja lähinnä Hailuodosta ja läheisiltä mantereen rannoilta. Sami Karjalainen löysi Suomen hyppyhämähäkit -kirjaa tehdessään lajin myös etelärannikolta Virolahdelta.

Tuskin olimme ehtineet asettautua, kun tutkailin mökin vieressä kasvavien rantavehnätuppaiden tyvejä. Sieltä löytyi odotetusti suuri määrä rantavehnäluteen nymfejä. Laji on esiintyessään hyvin runsas ja yksilöitä tuli nähtyä sadoittain.

Vähän aikaa kaiveltuani näin myös muutamia hyppyhähämäkkejä. Alkuun vastaan tuli kultakiiltohypykkejä, jotka nekin viihtyvät merenrannoilla. Kun erotin hiekanvärisen hämähäkin hyppäävän sormieni juuresta, tiesin löytäneeni etsimäni. Hiekkarannoilla elää myös hietatäplähypykki, jonka suojaväritys on samankaltainen kuin dyynitäplähypykillä, mutta hämähäkin suuren koon perusteella sen pystyi heti sulkemaan pois. Oli suuri helpotus saada laji ikään kuin pois alta, vaikka yksilöitä oli mukava löytää myöhemmin lisää ja onnistua valokuvaamaan molemmat sukupuolet. Laji tuntui lopulta olevan saarella suhteellisen runsas.

Uudet hyppyhämähäkit eivät kuitenkaan jääneet tähän. Kotona kuvia käsitellessä tutkailin muutamaa kuvaamaani hämähäkkiä tarkemmin ja selvisi, että ne molemmat olivat itselleni uusia hyppyhämähäkkilajeja: rahkatäplähypykki ja soraikkotäplähypykki.

Dyynitäplähypykin (Attulus distinguendus) ilmeikäs koiras.

Naaraspuolinen dyynitäplähypykki on varsinkin kasvojen väritykseltä vaatimattomampi. Molemmat naamioituvat erinomaisesti avoimeen hiekkaympäristöön.

Rahkatäplähypykki (Attulus caricis) elää normaalisti soilla, mutta jonkin verran sitä on löydetty myös paahteisemmilta paikoilta.

Soraikkotäplähypykki-koiraalla (Attulus zimmermanni) on takaruumissaan kaksi selvää vaaleaa laikkua. Se muistuttaa jonkin verran keskenkasvuista ruokotäplähypykkiä, mihin lajin itsekin aluksi sekoitin.

Mökkimme sijaitsi kivenheiton päässä Hailuodon lentokentästä, joka kartalta katsoessa tuntui houkuttelevalta kohteelta. Kentän reunukset eivät kuitenkaan olleet niin monipuoliset kasvilajistoltaan kuin olin toivonut, eikä sieltä löytynyt mitään mainitsemisen arvoista. Toisaalta paikkaa ei tullut koluttua kovin systemaattisesti. Yksi syy tähän oli muurahaisten runsaus. Valitettava tosiasia on, että siellä missä on paljon muurahaisia, löytyy huomattavasti paljon vähemmän muita hyönteisiä, jollei muurahaisista riippuvaisia lajeja (eli myrmekofiilejä) oteta huomioon.

Eniten aikaa tuli vietettyä Pöllän kärjessä olevassa Pöllännokassa, jonka laajoissa dyynimaisemissa silmä lepää. Lisäksi alueella on monipuolisuutta tuovaa kosteampaa ympäristöä, jossa kasvoi ruokoja ja muunlaista kosteikkokasvillisuutta. Alueen tutkimiseen olisi voinut käyttää useampia päiviä ja todeta silti vain raapaisseensa pintaa.

Hailuodon lentokenttä. Kiitorata on pelkkää sorakiveä, joten laskeutuminen pienkoneella ei ehkä ole kaikista mukavin kokemus. Jälkikäteen ajatellen kiitorata voisi olla myös varteenotettava habitaatti soraikkotäplähypykille.

Lentokentällä käyskenteli useampia kuoveja, jotka pyrähtivät herkästi lentoon.

Pöllännokan ”tyven” maisemaa, hiekkaa, rantavehnäheinikoita ja matalia mäntyjä.

Joissakin kohdissa rannat ovat reheväkasvuisia.

Nokan kärjessä maisemat ovat huomattavasti hiekkaisempia ja avoimempia. Näkymä suorastaan houkuttelee rantapyllistelemään.

Paikallisia asukkaitakin tuli Pöllännokassa vastaan.

Saarella tuli vastaan ensimmäistä kertaa täplänuppo (Morychus aeneus). Laji elää mm. sammaleilla.

Rantaviherikäs (Apalochrus femoralis) on silmälläpidettäväksi luokiteltu laji. Sitä esiintyy Perämeren rannikon lisäksi etelässä saaristossa. Ulkonäöllisesti laji on sekoitettavissa muutamaan muuhun viherkuoriaisiin kuuluvaan lajiin. Pienempi koko, vaaleammat tuntosarvet sekä peitinsiipien kärjistä puuttuvat punaiset täplät ovat hyviä tuntomerkkejä.

Thryogenes nereis -luhtakärsäkäs on yksi Perämeren rantojen erikoisuuksia.

Käväisimme oleskelupäivien aikana myös saaren länsirannalla, jossa sijaitsee Marjaniemen kalastajakylä. Sen maamerkkinä toimii kahdenkymmenenviiden metrin korkeuteen kohoava, 1870-luvulla rakennettu Marjaniemen majakka. Tarkoitus oli piipahtaa majakan sisällä, mutta myöhäistyimme aukioloajoista vartin verran, emmekä viitsineet enää lähtöpäivänä tehdä uutta yritystä.

Marjaniemen majakka.

Näkymiä Marjaniemen rannasta, jonne on rakennettu esteetön luontopolku. Ei tietysti paras mahdollinen ratkaisu hyönteisten löytämisen kannalta. Sisilisko laudoilla sen sijaan tuli nähtyä.

Saarella sijaitsee satojen vuosien perinteet omaava Kujalan tila, jossa tuotetaan luonnonlaidunlihaa ja oheistuotteita. Pitihän sitä tilalta käydä pihvit hankkimassa ja kyytipojaksi tilan valmistamia lööki-kastikkeita. Marjaniemen satamassa myytiin myös Kujalan burgereita, joita oli pakko päästä testamaan. Liha oli selvästi tiiviimpää kuin perusnaudanliha ja maistui erinomaiselta. Löökejä hamstrattiin kotiin useampia eri makuja. Niiden avulla oli helppo palata muistelemaan saarella vietettyä aikaa.

Kujalan burgeriauto Marjaniemen satamassa tarjosi maukkaita herkkuja.

Kiitos että luit loppuun asti. Lopussa vielä kuva kalvaskilpikuoriaisen (Cassida flaveola) vatsapuolesta. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.