Kuvat: Samuli Haapasalo

331/365

Ilves kuuluu aina retkeillessä niihin eläimiin, joihin toivoo osuvansa. Kerran kohtaaminen on toteutunut. Se tapahtui näin syksyllä ja aika hämärissä illalla.

 

Pellolla kävelevä nisäkäs osui silmiin Haapsalun pohjoispuolella. Oli niin hämärä, että maahan metsien ympäröimän pellon sängelle ”coolisti” heittäytyneen nisäkkään sain vasta kameran ensi kuvista varmistettua lajilleen: ilves.

Hernepussi antoi tukea, mutta valon määrä ja laatu olivat kyllä tosi haastavia. Oli lokakuun loppupuoli ja kello läheni jo iltaseitsemää.

Elämys oli kuitenkin suuri. Itsevarma ilvesnaaras makasi sängellä vartin, nousi sitten rauhallisesti ja jatkoi metsästysretkeään. Hyvällä itseluottamuksella viistoon eri suuntiin kävellen se eteni kunnes katosi metsäreunan puronvartta hetken seurattuaan puron yli metsään. Ilves ylitti saman puron, jossa reunassa kurjet kerran melkein pimeässä juoksentelivat kuin aaveet hahmottomina pikkujoutsenten takana.

Ilveksen tassuista ei lähtenyt vähäisintäkään ääntä. Lokakuun ilta oli täydellisesti pysähtyneen hiljainen. Tällaiset tilanteet ovat niin merkityksellisiä, että en koskaan unohda niiden tunnelmaa mielestäni. Niinpä nytkin palaan ilvekseen pimenevässä illassa!

Ilves poistui harmaaleppien reunustamaan mustaan metsään.

ilvesvuosi luonnossa