Seuloksia kerätessäni näin ensimmäisen sitruunaperhosen. Pitkän talven jälkeen oli todella virkistävää nähdä, että kesä todella oli lähestymässä. No, muutamaa päivää myöhemmin iski takatalvi ja kunnon lumimyräkkä. Taas oli maa valkoisena, eikä edes viimeistä kertaa. Lumien sulaessa ja maan kuivuessa oli hyvää aikaa tarkkailla, mitä otuksia seuloksista kömpii ylös.

Kaikkiaan tunnistettavia lajeja kertyi reilu neljäkymmentä, mikä oli ihan hyvä määrä ajatellen sitä, ettei seulosten ottamiseen kulunut kuin ehkä kaksikymmentä minuuttia. Lisäksi monin paikoin maa oli yhä liian märkää seulosten ottamiseen, mikä rajasi seulosten monipuolisuutta. Tietysti todellinen lajimäärä on aina paljon korkeampi, koska jokaista yksilöä ei tule edes yritettyä määrittää, varsinkin jos lajiryhmä on itselle vieraampi tai tietää, että määrittäminen on muuten hyvin hankalaa ellei mahdotonta. Seuloksiin päätyy yleensä paljon keskenkasvuisia tai pienikokoisia hämähäkkejä, maaperäpunkkeja ja monia valokuvaamisen kannalta liian pieniä otuksia.

Tavoitteenani oli kuitenkin yrittää tunnistaa seuloksista mahdollisimman monia lajeja, jotta sain vuoden havaintomäärälle alkustartin, havaintoja kirjasin sitä mukaa laji.fi:n tietokantaan, kun niitä seuloksista kömpi ylös. Kaikkia lajeja ei tullut valokuvattua, mutta tässä nostoina muutamia seuloksesta löytyneitä lajiryhmiä.

Kärsäkkäät

Kärsäkkäät ovat hyvin tyypillisiä seuloksiin päätyvistä kovakuoriaisista. Toki niitä löytää helposti myös haavimalla sen jälkeen kun kasvillisuus alkaa vihertää. Kaikki kärsäkkäät ovat kasvinsyöjiä. Toukat elävät monesti kasvien juuristoissa ja aikuiset nakertelevat lehtiä tai neulasia. Tällä kertaa seuloksista löytyivät seuraavat kärsäkkäät: mykerökärsäkäs, rosokorvakärsäkäs, sukaskeräkärsäkäs ja silkkinorkokärsäkäs. Mukaan voidaan myös laskea kärsäkäsmäisiin kuuluva koivunirppu.

Mykerökärsäkäs (Hypera meles) elää mm. apilalla.

Koivunirppun (Betulapion simile) tunnistaa valkoisten karvojen ympäröimistä silmistä. Nirput muistuttavat kärsäkkäitä, mutta kuuluvat omaan heimoonsa. Koivunirppu lienee heimonsa yleisin laji. Monesti yksilöitä löytyykin seuloksista useita, varsinkin jos seulosta on tullut kerättyä koivujen lähettyviltä.

Luteet

Seulominen on helpoin tapa löytää maanpinnan tasalla elävää ludelajistoa. Suurin osa tällaisista lajeista kuului aiemmin samaan varjoluteiden heimoon, mutta heimo on sittemmin jaettua useammaksi. Varjoluteiden lisäksi seulomalla löytää keväisin ja syksyisin aikuistalvehtijoita, jotka ovat siirtyneet talvehtimaan karikkeeseen. Tällä kertaa löytyi seuraavat lajit: jaspislude, äkälude, kalvolude, kyssäkarikelude, rantakirjolude, nokkoskirjolude, metsäruutulude, lehvänokkalude, hallavanokkalude, tumpuralude, ketosamettilude, pamppuharmolude, jauhosavikkalude, haulitarriainen ja kiiltomyyrälude. Myös sammalluteiden nymfejä löytyi, jotka otin kasvatukseen. Viimeisen nahanvaihdon jälkeen lajiepäily sai vahvistuksen ja selviää kuvatekstistä. Sammalluteiden osalta syksyllä löytyneiden nymfien kasvattaminen on huomattavasti hankalampaa samasta syystä kuin monilla muillakin lajeilla: ne tarvitsevat ”kylmäkäsittelyn” ennen kuin aikuistumisprosessi käynnistyy. Helpompaa on siis ottaa yksilöitä kasvatukseen kevätseuloksista, yleensä luteet aikuistuvat huoneenlämmössä muutamissa päivissä.

Pamppuharmolude (Peritrechus angusticollis) on hieman eri mallinen kuin muut harmoluteet, lisäksi sen tuntosarvet ovat paksummat.

Aikuiseksi kasvatettu leveäsammallude (Acalypta carinata). Kaikki sammalluteet ovat kauniin pitsimäisiä. Varsinkin nymfit ovat hyvin hidasliikkeisiä, joten niiden etsiytyminen seuloslaatikoiden sisälle asetetuille talouspaperiarkeille kestä yleensä joitakin päiviä.

Maakiitäjäiset

Nimensä mukaisesti maakiitäjäiset kipittävät useimmiten maanpinnan tasolla, mistä syystä niitä päätyy lähestulkoon aina seuloksiin. Osa lajeista nousee seuloslaatikkoon asetetun talouspaperin päälle, mutta toiset tyytyvät piileskelemään karikkeen seassa laatikoiden pohjalla, minkä vuoksi niitä kannattaa etsiä materiaalia varovasti kääntelemällä, erityisesti laatikon reunat kannattaa tutkia. Tällä kertaa löytyivät seuraavat lajit: ristirunkokiitäjäinen, rantakurekiitäjäinen, laikkupeilikiitäjäinen, lehtopeilikiitäjäinen. Lisäksi mukaan tuli lajit joilla ei ole suomenkielistä nimeä: Limodromus assimilis, Dicheirotrichus placidus ja Bradycellus caucasicus.

Bradycellus caucasicus -maakiitäjäinen on pienikokoinen ja väritykseltään punertava.

Ristirunkokiitäjäinen (Philorhizus sigma) on pieni, mutta kivan värikäs maakiitäjäinen, yleisyytensä vuoksi varmasti monesti aliarvostettu laji. Se kiipeilee myös jonkin verran kasveilla, joten voi osua silloin tällöin haaviinkiin.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.