Metsäpolun keskelle on ilmestynyt kasa papanoita ja lahoa kantoa on selvästi käsitelty sitten viime retken. Olisikohan asialla ollut tässä metsässä viihtyvä palokärki? Papanat taas ovat sen verran pieniä, että ne taitavat olla usein tavatun naapurini, valkohäntäkauriin tekosia.

Talvella lumi on pettämätön eläinten jälkien tallentaja, mutta näin kesälläkin luonnosta löytää monenlaisia jälkiä sen lukuisista asukkaista. Iiris Kalliolan ja Matti Nummelinin mainio uutuusopas Eläinten kesäjäljet (Karttakeskus 2021) on hyvä apu jälkiretkelle ja jälkien tunnistamiseen, joten nappaan sen mukaani. Löytäisinköhän kääriäisen suojatötterön tai vaikkapa komean linnunsulan?

Tuttuakin tutummalla metsälenkillä tulee nyt katsottua tarkemmin puiden runkoja, sammalmättäitä ja polun varsia. Keitähän muita täällä on ollut liikkeellä?

Kuinka ollakaan, haavan oksasta roikkuu tötterölle kääritty lehti, joka on tiukasti suljettu. Voisikohan se olla nyt kääriäisen koti? Oppaasta selviää, että näitä pikkuperhosia tunnetaan Suomesta yli 400 lajia. Joidenkin kääriäislajien toukat taiteilevat ravintokasvinsa lehdestä itselleen tötterön, jossa ne ovat suojassa saalistajilta. Aika nerokasta.

Polulta rannalle päin on useammankin kerran tepastellut valkohäntäkauris. Niiden sorkanjälkiä jää joskus soratien pintaan, jos kauriille tulee oikein hoppu ja on pistettävä juoksuksi. Nyt rannan pehmeään hiekkaan painunut jälki paljastaa, että eläin on käynyt tässä juomassa tai lähtenyt kukaties uimaan.

Kuva: Johanna Mehtola

Rannan kiveliössä lepää tyhjiä simpukankuoria. Nekin ovat ihan selviä kesäjälkiä, vaikka itse kuorten isäntiä ei näykään. Oppaasta selvitän, että kyseessä täytyy olla liejusimpukka, runsaslukuisin Itämeren simpukkalajeista. Se voi elää jopa 70 metrin syvyydessä. Liejusimpukan vaalea kuori on kuultavan hauras.

Kuv: Johanna Mehtola

Ihmiseen verrattuna muut luonnon kulkijat jättävät jälkeensä vain vaivihkaisia merkkejä, jätöksiä, asumuksia ja syömäjälkiä, jotka häviävät ajan saatossa. Ne ovat kirjaimia luonnon suuressa päiväkirjassa ja joka päivä kirjoitetaan uusi luku.

Kuva: Johanna Mehtola