Sammalten kirja lojuu sohvapöydällä ja Metsäkasvio unohtui nyt yläkertaan. Ja missähän ne paremmat lukulasit taas ovat? No, kyllä näilläkin näkee.

Etätyöläinen haahuilee kotikonttorissaan ja pudottelee ja unohtelee tavaroita jälkeensä kuin Hannu ja Kerttu leivänmuruja nimikkosadussaan.
Kevään etätyötunnelmat ovat laskeneet kevyestä innostuksesta ajoittaiseen epätoivoon. Kuinka kauan tätä oikein kestää?

Työ on ajan kuluessa valloittanut hiljalleen olohuoneen sohvapöydän, siirtynyt sieltä keittiön työtasolle, koukannut piirongin päälle – yläkerran pikkuhuoneesta puhumattakaan. Sen sisustin työpisteeksi jo keväällä kuin innokas lintuemo konsanaan.

Kaikenlainen yhteydenpito on siirtynyt verkkoon. Nettipalaverissa äänekkäimmät kertovat mielipiteitään ja muut nyökyttelevät. En nyt ole ihan samaa mieltä, mutta olkoon. Kahden tunnin tuijottelu ruutuun jämähtäneisiin kasvoihin alkaa jo puuduttaa niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.

No nyt pätkii! Joku katoaa kuvasta hakemaan teetä ja joku viemään lasta bussille. Hei hei!

Ei tietenkään pitäisi valittaa. Pitäisi olla tyytyväinen, että on työtä, mutta onko ihmistä – alkujaan laumaeläintä – luotu tällaiseksi yksinpuurtajaksi, jos jossain on lauma, johon tuntee kuuluvansa?

Ja mitä kodille tapahtuu, kun siellä kalisevat päivästä toiseen työn sapelit ja sinne tulviva lämpö on peräisin iltamyöhään hehkuvista läppäreistä ja kännyköistä. Vielä tämä yksi sähköposti, vastaan ihan nopeasti…

Ai niin, perhe.
”Et taida ehtiä kävelylle”, huikkaa tytär koiran kanssa ulos mennessään. Saan kiivaan ajatustyön lomasta vastattua ”Ömh, tota…” ja havahdun, kun he palaavat puolen tunnin päästä lenkiltään.
”Joks te kävitte?” ”Vieläks sä oot koneella?”
Äitiyskään ei taitaisi kestää nyt mitään tarkempaa tutkiskelua edes niillä heikkotehoisilla lukulaseilla, ehkä paremminkin tarvitaan itsetutkiskelua – ja armollisuutta.

Hengittäminen on kaikille eläville olennoille elinehto. Voisiko mitään pahempaa globaalia uhkaa kuvitellakaan kuin hengityksen kautta leviävää vakavaa sairautta? Me elämme nyt tätä aiemmin vain tieteiselokuvista tuttua uhkaa todeksi. Totuuden ja itsensä väliin tarvitseekin juuri nyt armollisuutta.

Joka päivä ei voi eikä tarvitse olla paras versio itsestään ja kesken työpäivän voi hyvin lähteä pienelle metsäkävelylle. Työn ja vapaa-ajan rajalle kannattaa maalata selkeä kirkasvärinen rajapyykki, etteivät ne ala riitelemään keskenään reviireistään.

Mitenkäs se satu päättyikään?
Grimmin veljesten Hannu ja Kerttu -sadussa sisarukset pitävät tiukasti yhtä ja loppu on onnellinen. Paha noita tuupataan uuniin ja linnut napsivat tyytyväisinä merkeiksi jätetyt leivänmurut kupuunsa.
Lopulta kaikki on taas hyvin!

Lue Työtervyslaitoksen katsaus: Korona-ajan etätyö sujunut pääsääntöisesti hyvin.

Lue 10 tutkittua syytä mennä metsään juuri nyt.

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!