Minä ja lapset matkasimme ystävän ja hänen lastensa kanssa Yllästunturin kupeeseen Äkäslompoloon pääsiäisen jälkeen. Sovimme reissusta jo syksyllä, kun ystävä houkutteli meitä mukaan hänen vanhempiensa mökille. Yöjunaliput varasimme kohtuuhinnalla heti niiden tultua myyntiin marraskuussa, ja siitä alkoi pitkä odotus.
Olen käynyt Ylläksellä useamman kerran lapsena ja nuorena. Ensimmäisestä kerrasta on jäänyt erityisesti mieleen se, että Seinäjoella kotipihassa vähän ennen vappua kirmasin T-paita päällä, mutta kun ajoimme noin 700 kilometriä pohjoiseen, Äkäslompolossa oli täysi talvi. Fiilis olikin nostalginen, kun Helsingin lämpimien pääsiäiskelien jälkeen nousimme yöjunaan ja Kolarin asemalla aamun pakkanen nipisteli nenää.
Heti junan saavuttua Kolariin asemalta lähti bussikuljetus Äkäslompoloon. Siellä meillä oli edessä neljä yötä ja kolme kokonaista päivää keväthangilla. Lapset hyppivät mökin pihassa lumikinoksiin ja kaivoivat tunneleita, mutta aikuisten suureksi ihmeeksi he myös hiihtivät reippaasti kolmena päivänä. Päivämatkat vaihtelivat kahdeksan ja kymmenen kilometrin välillä, mikä on varsin hyvä Etelä-Suomen vaihtelevissa talvikeleissä, ja osin Englannissa, varttuneille lapsille. Samantasoinen ja -ikäinen seura kannusti jaksamaan eteenpäin, ja pienin istui tyytyväisenä ahkiossa.
Kaikki tämän porukan lapset ovat kiinnostuneita erätaidoista. Suuri kannustin taukopaikoille hiihtämiseen olikin mahdollisuus päästä harjoittelemaan tulentekoa sekä lämmittämään eväitä nuotiolla. Sopivan hiihtomatkan päässä parhaat mahdollisuudet nuotion tekoon tarjosi Karilan Navettagallerian pihapiirissä oleva kota, jossa ei ollut koskaan tungosta. Lisäksi Navettagallerian pihassa pääsimme tekemään tuttavuutta vuohien kanssa.
Hiihdimme yhtenä päivänä myös Kesänkijärven laavulle, mutta tulenteon ja evästyksen kannalta paikka ei ollut yhtä hyvä. Tuli oli valmiina, ja eväät piti kypsentää nopeasti, jotta seuraavalle hiihtäjälle oli taas tilaa paistaa makkaraa. Muuten reitti Kesängin Keitaalle oli kaunis. Järven eteläreunan latu kulkee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston sisällä, ja sen varrella saimme ihailla lahopuita, vanhoja raitoja ja eri-ikäisiä havupuita. Järven jäältä puolestaan avautuivat upeat tunturimaisemat sekä Kesängin että Kellostapulin suuntaan, ja laavulla törmäsimme tämän reissun ainoaan kuukkeliin.
Olisi kiva päästä hiihtämään myös omia reittejä ilman yhtään tungosta, mutta meidän taitotasolle, tässä elämäntilanteessa retket latuja pitkin toimivat. Niilläkin pääsi välillä erämaatunnelmaan, kun reitti kulki metsän siimeksessä, luppoja roikkui puiden rungoilla sekä oksilla ja tunturipurot alkoivat solista kevättä. Pesueen lapset toki olisivat halunneet testata myös laskettelua tai lumilautailua, mutta täysin kokemattomina jätimme sen odottamaan toista kertaa jossain edullisessa pienessä hiihtokeskuksessa. Nyt meille enemmän kuin riittävästi luksusta tarjosivat ladut, kevätaurinko, taukopaikat sekä hyvä seura.
