Tuntomerkit: Kuikkaa vähän pienempi ja sirompi (53–69 cm), etäältä hyvin saman näköinen. Kaula ohuempi, nokka hieman yläviistoinen, myös pään tyypilliseltä asennoltaan. Ruskea selkä, kauniin tummanpunainen kolmiomainen kaulalaikku. Molempien, kuikan ja kaakkurin talvipuku on tummanharmaa selkäpuolelta ja vatsapuolelta valkea.

Elintavat: Taitava sukeltaja. Ruokailee aina kirkasvetisillä selkävesillä, myös merellä ja arktisella alueella.  Saapuu pesimälammille heti kun jäät antavat siihen mahdollisuuden.

Ravinto: Vaikka pesii pienillä metsälammilla ja soiden lampareilla, käy aina kalassa järvenselillä tai merellä. Molemmat vanhemmat hakevat poikasille kalan poikittain nokassaan monia kertoja päivässä. Vähäisessä määrin syö äyriäisiä, vesihyönteisiä ja nilviäisiä. 

Lisääntyminen: Pesii pienillä ja pienehköillä lammilla ja soiden lampareilla, aina pienemmillä kuin kuikka. Pesä kelluvalla saarekkeella tai lammen tai suolampareen rannassa, muutaman kymmenen senttimetrin päässä vesirajasta. Munii toukokuussa tai kesäkuun alussa jokseenkin aina kaksi munaa, hautoo noin neljä viikkoa. Kalassa kaakkurit käyvät aina selkävesillä ja tuovat kalan nokassaan poikasille. Poikaset lentokykyisiä noin kuuden viikon iässä. Pesäpaikka- ja pariuskollinen sekä pitkäikäinen lintu.

Levinneisyys ja runsaus: Suomessa Salpausselältä alkaen Tunturi-Lappiin, mutta laikuittaisesti muillakin alueilla, joissa sille on tarjolla sekä sopiva pesimälammet että erilliset selkävesien kalavedet. Kanta vaikea arvioida tarkkaan esimerkiksi suurilta suoalueilta, yleensä arviot 700–1500 parin välillä. Soiden ennallistamisohjelmissa olisi hyvä pyrkiä myös kaakkurin palaamiseen niille suolampareille, joista kaakkuri ojitusten vuoksi on joutunut viime vuosikymmeninä väistymään. Arktisten vesilintujen muuton aikana kaakkureita muuttaa toukokuulla Suomenlahdella Euroopan ja Aasian pohjoisosiin arviolta noin 50 000–70 000 lintua. 

Tiesitkö, että kaakkurille on annettava pesimälammillaan täysi pesimärauha. 

Kuva: Samuli Haapasalo