Yksi tämän kesän mieleenpainuvimmista hetkistä oli se, jolloin seisoimme parin kaverin kanssa iltayöstä metsän keskellä kalliolla ja katselimme edessämme olevalle aukealle. Olimme yhdellä Suomen 40–50 tunnetusta susireviiristä.

Nousevan usvan keskellä näkyi yhtäkkiä liikettä. Pullea eläin lyllersi touhukkaasti polkua pitkin.

Sitten kuulimme jotain. Sointuva ääni ei ollut kova. Mutta se oli hiljaisuudessaan voimakas.

Se ei ollut oikeastaan ulvontaa, se oli laulu.

Me, mäyrä ja susi. Tämä hieno kohtaaminen kesäyössä tuli mieleeni lukiessani Luonnonvarakeskuksen  elokuussa julkaisemaa tutkimusta suomalaisten suurpetopeloista.

Huomio kiinnittyi yllättäen suurten päätähtien sijasta sivuroolissa olevaan pieneen mäyrään. Tutkimus keskittyi suurpetoihin, ja mäyrä oli otettu mukaan ei-pelottavaksi kontrolliksi.

Mäyrää ei pelännyt lainkaan noin puolet vastaajista, mutta noin kolmannes pelkäsi jo vähän tai jonkin verran. Paljon tai erittäin paljon mäyrän kohtaamista metsässä pelkäsi noin kahdeksan prosenttia.

Mitä pelottavaa on mäyrässä? Tuossa keskimäärin noin kymmenkiloisessa likinäköisessä tuhisijassa, jonka lempiherkkua ovat kastemadot.

Jos olisimme vaikkapa sammakoita, matoja tai marjoja, mäyrien pelko olisi hyvin ymmärrettävää. Mutta ihminen?

Pelot eivät tietenkään ole välttämättä rationaalisia, pelätäänhän hiiriä ja vaarattomia hämähäkkejäkin. Hämmästyttävintä kyselyn tuloksissa olikin se, että mäyräpelko oli aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna yleistynyt.

Miksi mäyriä pelkääviä on enemmän kun ennen?

Tietävätkö mäyriä paljon tai erittäin paljon pelkäävät lainkaan, millaisesta eläimestä on kyse? Ovatkohan he koskaan tavanneet mäyrää?

Tuntematonta on helppo pelätä, ja valitettavan usein taitaa olla helpompaa piiloutua pelon taakse kuin yrittää tutustua ja ymmärtää.

Suomen mäyräkannan koosta ei ole olemassa tarkkaa tietoa, koska talviunta nukkuvista otuksista ei saa lumijälkiaineistoa. Ei siis ole tiedossa, onko mäyrä luonnossa harvinaisempi tuttavuus kuin ennen.

Mäyriä ei täällä meillä nykyisin juuri tutkita, eikä laji tai sen perusbiologia ole paljoakaan esillä missään. Mäyrä ei kiinnosta. Sillä ei ole taloudellista merkitystä.

Toista on esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Siellä mäyrät ovat todella suosittuja, niitä tutkitaan ja ne tunnetaan. Britannian Badger Trust -säätiö toteaa verkkosivuillaan mäyrän olevan yksi Ison-Britannian tunnetuimmista ja suosituimmista nisäkkäistä ja tuovan iloa monille ihmisille.

Onneksi noin puolet elokuiseen kyselyyn vastanneista ei edelleenkään kokenut mäyrää pelottavana tai uhkaavana. Jostain pelon lisääntyminen kuitenkin kertoo.

Etenkin sosiaalista mediaa seuratessa tulee nykyisin usein tunne, että villieläimiin ei osata suhtautua neutraalisti. Niitä, joita ei tunneta tai joita on vähän, pelätään. Ja niitä, joita on paljon, inhotaan.

Suomen mäyrien tilanteesta ei paljoa tiedetä, mutta se tiedetään, että yleisesti tieto eläinlajien biologiasta lisää ymmärrystä ja vähentää pelkoja.

Pelosta ja inhosta on huolestuttavan lyhyt matka vainoon. Siksi tarvitaan tietoa. Ihan kaikista lajeista.