Kysely kerrytti Luonnontieteellisen keskusmuseon Laji.fi-palvelun mäyrätietoja jopa reilulla kolmanneksella.
Tuhatpäiset hanhiparvet kansoittavat Mietoisten peltoja jo varhain keväällä. Jään väistyessä matalaan lahteen laskeutuu hanhien seuraksi sankoin joukoin sorsalintuja. Kirjavat kahlaajaparvet astelevat lieterannoilla ja hetteiköissä.
Yritimme selvittää, mitä Suomen mäyrille kuuluu. Tehtävä osoittautui vaikeaksi.
Mäyrän jälki on noin viisisenttinen, selvästi pienempi kuin ihmiskäsi.
Usein mäyrä tekee jätöksensä käymälään, joka sijaitsee lähellä pesää.
Heikki Willamo ihastui muutama vuosi sitten mäyriin ja alkoi seurata niiden elämää. Lue tai kuuntele artikkeli.
Mitä paljastui, kun taiteilijapari keskittyi vuosien ajan seuraamaan luontoa talossaan ja sen ympärillä?
Janne Salomeri lähetti Suomen Luonnon Havaintokirjaan hienon videon mäyränpentujen touhuista. Video on kuvattu etelä-suomalaisessa metsässä kesäkuussa 2021.
Elokuussa julkaistun kyselytutkimuksen mukaan mäyrän kohtaamiseen liittyvä pelko on kasvanut. Siis mäyrän, sen pullean likinäköisen ...
Emon varovainen kurkistus pesäaukosta ennakoi, että mäyränpentujen leikit ulkosalla ovat alkamassa.
Mäyrän näkeminen ilman houkuttelua tai pakkoa on sattuman kauppaa.