Hankoniemellä retkeillessä kuulee näihin aikoihin usein hiljaista pulputusta – ikäänkuin veden alle laitetusta pullosta nousisi ilmakuplia. Tarkemmalla kuuntelulla ääni tuntuu paikantuvan pieniin rantaviivan läheisyydessä sijaitseviin lammikoihin. Kun lamparetta lähestyy, ääni vaimenee heti.

Varovainen pulputtelija on viitasammakko Rana arvalis. Tavallisen sammakon, eli ruskosammakon Rana temporaria, lähisukulainen muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi yleisempää sukulaistaan, mutta äänissä on iso ero. Ruskosammakko kurnuttaa ja viitasammakko pulputtaa.

Viitasammakko pulputtaa vilkkaimmin hämärissä, mutta ääntelyä voi kuulla keskellä päivääkin. Viitasammakot tuntuvat viihtyvän vuodesta toiseen samoilla paikoilla, mikäli elinympäristö säilyy muuttumattomana. Kovin vaativaiselta viitasammakko ei vaikuta, vaan kelpuuttaa kodikseen monenlaiset lampareet, melko karutkin pysyvät vuorovesilammikot, ojat ja allikot, suolammet sekä tulvaniityt. Kutulammikon ympäristö saa mieluusti olla kosteahko ja rehevä, mihin lajinimikin viittaa. Laji esiintyy lähes koko maassa, puuttuen vain Lapin pohjoisosista.

Nyt on juuri oikea aika tutustua viitasammakkoon. Kutu alkaa tavallisesti huhti-toukokuun vaihteessa tulva-aikaan. Ääntely on aktiivista vain 2-3 viikon ajan, joten liikkeellä pitää olla oikeaan aikaan. Nyt on ollut niin kylmiä öitä, että kutu ei vielä ole päässyt parhaaseen vauhtiin. Heti kun yöt lämpenevät, myös viitasammakot aktivoituvat kudulle pulputtamaan. Ääntelijöitä ei kannata lähestyä, sillä viitasammakot häiriintyvät helposti, lopettavat ääntelyn ja painuvat veden pinnan alle piiloon.

Oletko sinä kuullut viitasammakon pulputusta? Ilmoita havaintosi kyselyymme 30.6.2021 mennessä. Kerro paikan lisäksi myös päivämäärä ja vuorokaudenaika jolloin äänen kuulit, niin saamme kuvan viitasammakon kudun ajoittumisesta.

Viitasammakon ääntä voit kuunnella täällä: Viitasammakot kudulla

Ruskosammakon ja viitasammakon erottaminen toistaan ulkonäön perusteella katso: Ruskosammakko vs viitasammakko

Viitasammakko

Rana arvalis

Ulkonäkö: Suomalaiset viitasammakot ovat täysikasvuisina 6–7 sentin mittaisia ja noin 40 gramman painoisia. Naaraat ovat koirasta hieman kookkaampia. Toukat ovat pisimmillään 3–4 sentin mittaisia.

Viitasammakon selkäpuolen väritys vaihtelee ruskeasta harmahtavaan ja kellertävään. Se on usein tummien laikkujen kirjailema. Kutevat koiraat voivat olla sinertäviä. Vatsapuoli on tasaisen vaalea, lanteiden seudulla usein kellertävä. Varmin tuntomerkki sammakosta erottamiseen ovat takajalkojen sisimmän varpaan juuressa olevat metatarsaalikyhmyt, jotka ovat pituudeltaan vähintään puolet sisimmän varpaan pituudesta. Sammakolla kyhmyn pituus on noin kolmannes varpaan pituudesta.

Lajien toukkien erottaminen toisistaan ei onnistu ilman mikroskooppia.

Elinympäristö: Laji pitää kosteammista paikoista kuin tavallinen sammakko. Kosteat niityt, metsät, suot ja jopa puutarhat kelpaavat.

Levinneisyys: Lähes koko maassa, pohjoisin havainto on Ivalosta. Maailmanlaajuinen levinneisyys kattaa Itämeren ympäristön, Itä-Euroopan sekä Venäjän Keski-Aasiaan saakka.

Ravinto: Toukat raastavat suuhunsa leviä, kasvimateriaalia ja planktonia. Muodonvaihdoksen läpikäyneet aikuiset ovat petoja, jotka syövät kaikenlaisia pieniä selkärangattomia.

Lisääntyminen: Kutu talvehtimisen jälkeen, etelässä huhti–toukokuun taitteessa. Poikaset kasvavat muutaman kuukauden ja muuttuvat sen jälkeen muodonvaihdoksen kautta maaelämää viettäviksi aikuisiksi.

Erityistä: Viitasammakko on tavallisen sammakon tavoin rauhoitettu, ja Suomella on EU:n määräämä vastuu lajin suojelusta.