Vielä muutama kuukausi sitten vedin vaativaa viestintäprojektia työpaikallani Helsingissä. Nyt olen pestautunut kahdeksi viikoksi palkattomaan työharjoitteluun koiravaljakkoajeluita järjestävään matkailuyritykseen Kuusamoon. Koska olen saanut toimistotyöstä tarpeekseni.

Jo usean vuoden ajan olen halunnut paeta työpöydän äärestä. Olen haaveillut työstä ulkona, katsellut työmatkallani kateellisena rakennusmaalareita, puistotyöntekijöitä, ja jopa lumenpudottajia. Lomillani olen hakeutunut vapaaehtoistöihin, joissa saa olla ulkona. Olen ollut rakentamassa festivaalia, korjaamassa autiotuvan kattoa, hoitamassa lampaita. Tietokoneen loimuun palattuani olen yhä enemmän ja enemmän alkanut epäillä haluanko viettää seuraavat 30 vuotta konttorissa. Juosta ensin työprojektien deadlinejen perässä ja sitten työpäivän jälkeen kuntosalin juoksumatolla, että kroppa kestää luonnotonta kököttämistä koneella.

Pari vuotta sitten aloin myös miettiä enemmän arvojani. Totesin rakastavani luontoa yhtä paljon kuin silloin lukiolaisena kun unelmatyöpaikkani oli Greenpeace. Niinpä lähdin suuresta pörssiyrityksestä, jossa minulla oli vakituinen työpaikka, ja hakeuduin ympäristöjärjestöön pätkätöihin.

Mutta silti, sama haave ulkona työskentelystä säilyi, vaikka työn aiheena oli luonnonsuojelu eikä rahan kerryttäminen osakkeenomistajien taskuun. Niinpä aloin enemmän tosissani googletella luontoalan ammatteja ja kiinnostuin esimerkiksi luonto-oppaan ja ympäristönhoitajan tutkinnoista. Kun määräaikainen työni sitten viime vuonna päättyi eikä uutta työtä ollut heti tiedossa, päätin kahdeksan vuoden hektisen työputken jälkeen pysähtyä ja miettiä asioita uudelleen.

Pian löysin itseni köröttelemästä eräopaskoulun tiedotustilaisuuteen pientä metsätietä pitkin. Opettajan kertomus opiskelusta kuulosti innostavalta, mutta silti mieleen jäi epäilys. Olenko tosiaan valmis hylkäämään siistit sisätyöt ja heittämään akateemisella uralla vesilintua (en osuisi, älkää pelätkö)?

Kokeile, neuvoi hyvä ystävä, kun ties kuinka monetta kertaa ajattelin asiaa ääneen. Ja niinpä huomattuani hiihtolomakohteen tapahtumatarjontaan tutustuessa koiravaljakkosafareita tarjoavan yrityksen sivuilla työharjoittelijahaun, päätin ottaa neuvosta onkeeni ja kirjoitin hakemuksen.

Ja täällä sitä nyt ollaan, Rukajärvellä, Erä-Susi Huskies -yrityksen tallissa. Kirjaimellisesti, nimittäin harjoittelijan majoitustilat on rakennettu entiseen talliin. Ensimmäisen illan haasteesta eli takan sytyttämisestä selvisin kyllä, mutta huomenna päästään tositoimiin, kun sunnuntaiaamu alkaa koirien häkkien siivoamisella. Siis sen itsensä lapioimisella.