Mitä tapahtuu, kun metsään kokoontuu joukko jo valmistuneita ja vielä opiskelevia eräoppaita? Se on ainakin varmaa, että koleasta, tuulen ja tihkusateen piinaamasta syyssäästä huolimatta puiden lomasta raikuu nauru. Tämä on se päivä, jolloin aikuinenkin saa leikkiä. Vuosittaiseen tapaamiseen on jälleen saapunut kymmenittäin osallistujia eri puolilta Suomea.
Joukossa on minulle monta täysin ventovierasta, mutta myös muutama tuttu tai puolituttu. Silti kanssakäyminen tuntuu luontevalta aivan kaikkien kanssa. Ikään kuin käynnissä olisi suuri sukukokous. Meillä on kaikilla yhteinen nimittäjä, joka vaikuttaa identiteettiimme. Olemme Viguja, joka on lyhenne ruotsinkielisestä vildmarksguide -sanasta.
Päivä ei ole vain yhdessäoloa ja hauskan pitoa varten, vaan paikalla on myös kursseja suorittavia. Aamupäivällä olisi voinut suorittaa opiskleuun kuuluvia lajitenttejä. Laavujen välistä kohoaa savun lisäksi herkulliset tuoksut, sillä nuotioruokakurssilaiset pistävät parastaan. Kolmen ruokalajin menu koko joukolle on valmistumassa. Sitä ennen tarjoillaan nuotiolla paistettuja keksejä ja lämmintä puolukkamehua niille, jotka osallistuvat Vigujen oman yhdistyksen vuosikokoukseen. Metsässä kokouksetkin hoituu, kuinkas muuten!
Kokouksen jälkeen on luvassa leikkejä, jotka haastavat ryhmää. Nämä aikuisten metsäleikit tulevat tarpeeseen. Leikkihän on lähtökohtaisesti hyödytöntä hauskanpitoa, jota harrastetaan itsensä vuoksi. Ja juuri siksi se on niin terveellistä. Leikin avulla voi solmia uusia sosiaalisia kontakteja ja vahvistaa vanhoja. Leikin varjolla saa liikuntaa. Enkä muista, milloin olen nauranut näin paljon!
Samaan aikaan seikkailuihin ja elämyksiin keskittyvä kurssi tarjoaa hurjapäisempää toimintaa osallistujille. Puiden väliin pingotetulla seikkailuradalla haastaa mukavasti kehon tasapainoa. Radan jälkeen pääsee testaamaan puiden välissä keinumista, joskin ensin on kiivettävä heiluvia tikkaita pitkin kymmenen metrin korkeuteen ja uskallettava hypätä köysien varaan. Hetken aikaa saa kokea vapaapudotuksen tunnun. Kolmannessa toimintapisteessä pääsee testaamaan korikiipeilyä. Navakassa tuulessa ja epätasaisella, pehmeällä sammalella koritornia on hankala saada pysymään kasassa. Epäonnistuminenkin kirvoittaa hyvät naurut.
Metsäkirpputorille kuka tahansa voi tuoda omia retkivälineitä ja -vaatteita myyntiin. Ja tehdä ostoksia. Kiipeilyvaljaat vaihtavat omistajaa, samoin teltta. Retkihousut heiluvat vielä narulla odottaen uutta löytäjää.
Kun ilta alkaa tummua, on aika saunoa ja istua nuotion lämmössä ennen telttoihin ja laavuihin kömpimistä. Tämä on myös hyvä hetki tutustua uusiin vielä opiskeleviin eräoppaisiin ja antaa heille neuvoja, miten suoriutua opiskeluista. Kuulumisia ja vinkkejä vaihdetaan lisäksi retkikohteista ja eri lajeista. Iloinen puheensorina jatkuu pitkälle yöhön.
Kotiin lähden seuraavana päivänä savuntuoksuisena ja aivot lataantuneina. Mieleen jää kytemään kysmyksiä: Mistä tämä yhteenkuuluvuuden tunne kumpuaa? Voisiko metsäympäristöllä saada samanlaisia vaikutuksia myös työyhteisöihin tai harrasteyhteisöihin? Onko leikki se, mikä yhdistää vai opiskeluista saatavat kokemukset, joita voi myötäelää vielä useamman vuoden jälkeenpäin?