Kajakit kohti valtamerta
Meri hohtaa turkoosina saarten hiekkarantaisissa matalissa laguuneissa. Siellä, missä kajakkiemme alla merenpohja laskeutuu auringonvalon ulottumattomiin yli 200 metriin, meren väri on tumma. Syvyys huimaa, onhan se tavallaan myös korkeutta. Olemme melomassa Ruotsin länsirannikolla ja ylittämässä syvää vajoamaa Kosterhavetin kansallispuistoon.
Veden tummuudesta leijuvat esiin punaisenruskeat ja kirkkaan siniset meduusat, joiden kellon halkaisija suurimmillaan yltää ruokalautasen kokoon. Niiden lonkerot ulottuvat jopa metrin päähän verkkaisesti supistelevaa uimakelloa. Nämä lajit polttavat, joten parempi on olla kaatumatta kajakilla. Uimapaikkakin on valittava huolella.
Kosterhavetin kansallispuisto on keikkunut pitkään retkilistallani, ja nyt olen viimein siellä. Viiden päivän aikana ehdin kurkistaa pinnanalaista maailmaa moneen kertaan, melomaan luotojen sokkeloissa ja patikoimaan saarten luontopoluilla.
Kulttuurikohteita luotsikylästä majakkasaareen
Kosterhavetin kansallispuisto on perustettu vasta 2009, joten kyseessä on suhteellisen uusi puisto. Se on myös Ruotsin ainoa merikansallispuisto. Kansallispuisto koostuu kahdesta isommasta asutusta pääsaaresta ja noin kolmesta sadasta muusta saaresta ja luodosta. Pääsaarilla, joille kulkee yhteysalukset, asuu 300 vakituista asukasta.
Rantaudumme Sydkosterin saarelle, jossa sijaitsee kansallispuiston luontokeskus. Sen näyttelyt avaavat etenkin puiston vedenalaisen luonnon rikkautta. Teemme saarella myös lähes 10 kilometrin kävelyretken luontopolkuja pitkin. Kierros on pienoinen pettymys, sillä saari ei ole mielikuvieni idylli. Se, miten matkailu, mökkeily ja vakituinen asuminen tullaan jatkossa sovittamaan yhteen, on ollut keskustelun aihe saarella.
Sen sijaan Norrkosterin saaren luotsikylästä löydän sitä, mitä tulin kyläsaarista hakemaan: puutaloidylliä, pikkusieviä pihoja ja tunnelmallisia kujia. Ravintola pitää vielä ovensa avoimena. Molemmilta saarilta löytyy myös pieni kauppa. Pääsaarten välillä pääsee liikkumaan lossikyydillä.
Kolmas kulttuurikohde on avomeren laidalla sijaitseva Ursholmenin majakkasaari. Sinne meloessa ohitamme pienikokoisten kirjohylkeiden valtaamat luodot. Majakkasaarella törmäämme melojiin sekä vuoroveneellä saarelle saapuviin matkailijoihin.
Elämyksiä pinnan alla
Yksi syy tulla Kosterhavetiin on sen vedenalaisen maailman eksotiikka, vaikka 18,5 asteisessa vedessä ei ilman märkäpukua kauaa viihdy. Siitä huolimatta piipahdukset pinnan alla snorkkelin ja maskin kanssa ovat ehdottomasti reissun parhaita elämyksiä.
Meri on täynnä läpinäkyviä meduusoja, joita oli vaikea havaita. Ne eivät onneksi polta. Kun tarkemmin katsoo, kulkee hyytelömäisissä elimistöissä sateenkaaren väreissä hehkuvia valojuovia. Myöhemmin opin, että kyseessä haitallinen vieraslaji, amerikankampamaneetti.
Lisäksi pohjassa vilistää taskurapuja, joiden lajilleen tunnistaminen on vaikeaa. Suurimpien panssarit yltävät kämmenen kokoluokkaan. Pehmeämmillä pohjilla käy vilskettä enemmänkin, kun malttaa hetken olla paikoillaan. Silloin erakkoravut tulevat esiin piiloistaan; ne kantavat kotilojen kuoria pehmeän ruumiinsa suojana. Pohjasta löydän myös meritähtiä. Miten eksoottista! Pinnan alta olisi voinut tavata myös kylmänveden koralleja, useamman hailajin ja rauskuja. Niistä tosin ei liene varaa tällaiselle matalissa vesissä pintasukeltavalle.
Telttailua laidunsaarilla
Teltan pystytämme yö toisensa jälkeen lampaan laiduntamille puuttomille saarille. Kajakit vedämme vuoroveden ulottumattomiin. Laidunnus on luonut hiekkarantojen tuntumaan laajoja ruohokenttiä, joille on helppo pystyttää teltta. Ainoana miinuksena ovat lampaanpapanat ja hanhien ulosteet, joita löytyy kaikkialta.
Telttailla saa pääsaarilla vain virallisella telttapaikalla, muilla saarilla muutamia lintujen pesimäluotoja lukuunottamatta voi viettää jokaisenoikeudella muutaman yön. Tulipaikkoja löytyy muutamista saarista, mutta ne eivät ole huollettuja; omat polttopuut tai grillihiilet on tuotava mukana.
Emme suinkaan ole ainoita melojia, vaan parhailla telttasaarilla on kuumimman kesäsesongin jälkeen vielä useita muita melontaporukoita. Kosterhavetissa käy noin 90 000 kävijää vuosittain, ja niistä valtaosa kesäsesonkina. Siksi olemme valinneet elokuun loppupuolen käyntiajaksemme.
Meritulen lumoa
Herään viimeisenä yönä kesken unien ja lähden teltasta ulos. Edessä olevassa lahdessa välähtelee sinisiä valoja. Kävelen lähemmäs rantaa kajakkiemme luo ja huomaan olevani keskellä revontuliin verrattavaa luonnonnäytelmää.
Yöllä rantaan on noussut panssarileviin kuuluvaa tulirakkoa, joka loistaa pimeässä sinistä valoa. Mutta joukossa on luultavasti muitakin bioluminoivia eliöitä. Ruotsissa ilmiö tunnetaan nimellä mareld eli merituli. Suomessa sitä kutsutaan myös noidantuleksi ja vesisäihkyksi.
Meri edessäni on kuin maailmankaikkeus, jossa galaksit ja tähtisumut sykkivät epärytmissä sinistä, syvää valoa, välillä voimistuen ja taas himmeten. Niiden lisäksi yksittäiset kirkkaat tähdet tuikkivat miljoonittain. Kun heitän veteen kiven, muodostuu sen ympärille laajeneva, mutta hetkessä hiipuva valorengas. Sormella pystyn piirtämään veteen kipunoivan viivan.
Kokemus on niin vahva ja kaunis, etten malta mennä telttaan takaisin, vaan jään lumoutuneena seuraamaan näytelmää lähes tunniksi. Tämä on koettava joskus uudelleen!