Kuva: Markus Sirkka
Metsien kykyä viilentää ilmastoa tarvitaan auttamaan ilmastonmuutoksen hillinnässä. Suomen mallilla päästöt eivät kuitenkaan laske tulevana vuosikymmenenä.
Tunnustetaan aluksi tosiasiat: emme ole kyenneet torjumaan ilmastonmuutosta tarpeeksi nopeasti. Politiikka laahaa jäljessä ja Pariisin sopimuksessa sovitut tavoitteet uhkaavat romuttua nykymenolla hyvinkin nopeasti. Tämän vuoksi pelkkä kasvihuonekaasujen päästöjen vähentäminen ei enää riitä, vaan tarvitsemme entistä tehokkaampaa hiilen sidontaa pois ilmakehästä.
Näinä Euroopan unionin hajaannuksen aikoina voisi olla houkuttelevaa ajatella, ettei EU-politiikalla ole väliä. Mutta EU-politiikka on sisäpolitiikkaa ja meidän omat päättäjämme tekevät päätöksiä siitä mihin suuntaan yhteisö kehittyy. Ilmastopolitiikka kuuluu EU:n ytimeen.
Euroopan päättäjät kiistelevät pääasiassa siitä, miten saada omille eturyhmilleen helpotuksia päästökaupassa, taakanjakosektorilla ja maankäyttösektorilla. Suomi on kunnostautunut erityisesti maankäyttösektorin (land use, land use change and forestry, LULUCF) heikennysten ajamisessa. Metsillä on Suomelle suuri kansantaloudellinen painoarvo, minkä vuoksi metsien käytölle ei haluta rajoitteita, vaikka se olisi ilmaston ja metsälajiston säilymisen kannalta tarpeen.
Loppu tilastokikkailulle
Suomen metsät ovat merkittävä hiilivarasto, ja ne sitovat itseensä vuosittain enemmän hiiltä kuin mitä niistä vapautuu ilmakehään. Hakkuut vapauttavat metsiin varastoitunutta hiiltä. Jos hakkuita kasvatetaan nykyisestä, metsien kyky hillitä ilmastonmuutosta heikkenee.
Hiilivarastot voivat kyllä kasvaa jatkossakin, mutta hitaammin kuin aiemmin. Suomen energiapolitiikka on johtamassa tilanteeseen, jossa hiilinielujen heikkenemisen seurauksena nettopäästömme pysyvät nykytasolla vuoteen 2030 asti. Emme siis toimi Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisen mukaisesti.
Sipilän hallitus tahtoisi verrata metsien hiilinielun kehitystä itse asettamiinsa tavoitteisiin. Tällä tavalla metsien käsittelyssä tapahtuvat muutokset eivät käytännössä pääsisi vaikuttamaan päästölaskentaan. Jos nielutavoite asetettaisiin alhaiseksi, lisähakkuiden aiheuttamat negatiiviset ilmastovaikutukset voitaisiin jättää huomiotta. Tämä laskentatapa koettelisi Euroopan ilmastopolitiikan uskottavuutta.
Tässä on Suomen LULUCF-politiikan suurin ongelma. Sillä ilmastoa ei voi huijata. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa nielujen pienenemisen vuoksi, vaikka väliaikaisestikin, lämpötila nousee.
Keskustelu metsien hiilensidontakyvystä ja biotaloudesta yritetään kääntää väittelyksi, jossa argumentit ovat tasavahvoja. Mutta ilmastotiede on varsin selkeää, kuten käy ilmi Suomen ilmastopaneelin vuoden takaisesta raportista. Sen keskeinen johtopäätös on, että ilman merkittäviä muutoksia puun käytössä, hakkuiden kasvattaminen ei tuota ilmastohyötyjä, päinvastoin.
Loppujen lopuksi suomalaiset päättävät itse kuinka paljon metsiä hakataan tai suojellaan. Maankäyttösektorin säännöillä on tarkoitus vain mitata metsien ilmastovaikutusta ja sen muutosta. Ilman uskottavaa laskentaa olemme sokeita ilmastovaikutuksille.
Negatiiviset päästöt – ainoa mahdollisuutemme?
Jotta ilmastonmuutoksen rajoittaminen selvästi alle kahteen asteeseen olisi mitenkään mahdollista, kansainvälisen ilmastopaneelin mallinnukset osoittavat, että jo lähitulevaisuudessa tulemme tarvitsemaan negatiivisia päästöjä.
Kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa tehdään todellisilla tavoitteilla. Metsät mahdollistavat negatiiviset päästöt halvemmalla ja luotettavammin, kuin monet muut tällä hetkellä tarjolla olevat teknologiat. Tämän vuoksi tarvitaan ohjauskeinoja, jotka kannustavat nielujen kasvattamiseen. Tämä ei kuitenkaan saa heikentää kunnianhimoa fossiilisten polttoaineiden päästöjen vähentämisessä, saati uhata biodiversiteettiä tai muita maankäyttömuotoja.
Metsän kasvun ja nielujen kasvattamisen tarpeeseen on herätty myös valtiovallan tasolla. Keinoiksi metsien kasvun lisäämiseen on ehdotettu muun muassa lannoitusta, ojittamista ja puulajien geneettisesti tarkempaa seulontaa. Ensimmäisen kahden keinon aiheuttamat haavat luonnolle ja vesistöille ovat yhä olemassa. Selvästikin nielujen kasvattamisen keinojen valinnassa tulee olla varovainen. Jos tavoitteisiin pyrittäisiin mm. lahopuun määrää lisäämällä ja metsien kiertoaikoja pidentämällä, myös luonnon monimuotoisuuden suojelu hyötyisi.
Tällä hetkellä Suomen ajama politiikka maankäyttösektorin päästöille on karhunpalvelus ilmastolle eikä kannusta uusiin ilmastotoimiin. Jos valitsemme Suomen tien, kärsijöinä eivät ole vain tulevat sukupolvet vaan nykyiset.
Meidän suomalaisten ja eurooppalaisten käsissä ovat rakennuspalikat vahvan yhteisen ilmastopolitiikan tekemiseen. Itsekkyyden aika on ohi.
Hanna Aho
Kirjoittaja on entinen Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija ja FERNin ilmasto ja metsä kampanjoitsija.
Lue lisää:
SLL: Lyhyt oppimäärä metsien roolista ilmastopolitiikassa
Fern: Arctic Limits – How Finland’s forest policies threaten the Sámi and the climate
SLL: Kestävä biotalous luonnon ja ilmaston ehdoilla