Tätä metsätietä kävelin toissailtana Virossa. Kuvat: Samuli Haapasalo

94/365

Tämä pieni metsätie vie jännittävään paikkaan, soiden keskellä olevalle niitylle, jonka kapeat, kauniit reunametsät erottavat soista. Mutta matkakin on erityinen. Laaja harmaaleppämetsä holvaa koko reitin. Siinä on joka kerta erityistä tunnelmaa. Tie on Virossa. Kuljin sitä toissa iltana.

Tällä kertaa mietin, tulisiko jokin iso nisäkäs vastaan.

Ensimmäisenä törmäsin kuitenkin pikkutikkaan. Talitiaiset paljastivat sen – ehkä tikka oli käynyt tutkimassa tiaisten löytämää pesäkoloa. Sain muutaman kuvankin tästä vain hiukan talitiaista suuremmasta tikasta.

Sitten ihmettelin, mikä aivan mahdottoman pieni lintu pyrähtelee lepän kukinnoissa. Paikka ei mennyt yksiin sen pesimäbiotoopin kanssa. Kuusikoiden hippiäinen oli löytänyt tästä leyhkeän tankkauspaikan muuttomatkallaan, ehkä Suomeen, leikin ajatuksella. Se toi mieleeni: tässä laulaa loppukeväästä aina pikkusieppoja, jopa kuusi olen kuullut samalla kertaa toukokuun lopulla. Metsässä on hyvä levähtää muutolla. Ehjä tuore lepikko.

Nyt laulaa kolmekin punarintaa, ehkä niistäkin joku jatkaa Suomen seuraavan yön muutolla. Ja samalla kulkee lahoa leppää omanlaisensa puukiipijä. Tämä tuntuu sille parhaalta paikalta, mutta osittaismuuttaja sekin on.

Hippiäinen yhdessä muuttomatkan biotoopissa.

Pyrstötiainen pyrähtää aivan editseni.

Toinenkin tikka. Se tavailee djyb -ääntä:. Se on harmaapäätikka. Tämä on valkoselkätikankin metsää. Olen useasti nähnyt.

Poikkean kärritieltä kuvaamaan. Lehtokurppa on saapunut lepikkoonsa. Se lentää sujuvasti vähän matkaa pakoon edestäni.

Kaikki kertomani tapahtui ensimmäisen sadan metrin matkalla. Lähes yksin leppää kasvavan metsän monimuotoisuus on hyvä, kun se on saanut kasvaa ja tuottaa lahopuuta, -pökkelöitä ja latvoissa kasvaa hieno lehvästö, reunoilla haapaa ja koivua, niityn reunassa pajua ja tuomia. Niityllä kasvaa myös omenapuu.

Kun saavun soitten keskellä olevalle historialliselle niittyaukioille, on niin hiljaista, että taidan saada korvani kalibroitua. Kävelen lenkin, kuuntelen hiljaisuutta, olen onnellinen ja nautin alle kymmenen asteen keväisestä lämmöstä ja ilta-auringon paisteesta, hiljaisuuden voimasta. Kohtasinkin yhden nisäkkään, itseni.

Tuolla latvoissa keikkui hippiäinenkin.

Harmaaleppähippiäinenmetsätiepikkutikkavuosi luonnossa