Puutiaisten levittämistä taudeista on uutisoitu sen verran ahkerasti, että ainakin borrelioosi ja puutiaisaivokuume ovat varmasti kaikkien tiedossa. Sen sijaan liha-allergia on oudompi ja paljon harvinaisempi ilmiö.
Luin siitä ensimmäisen kerran Heikki Henttosen kirjasta Tauteja luonnosta. Henttonen, joka tunnetaan ennen kaikkea myyrätutkimuksistaan, tarjoilee kirjassaan paljon mielenkiintoista tietoa zoonooseista eli eläimistä ihmisiin (ja päinvastoin) tarttuvista taudeista, kuten myyräkuumeesta, pogostantaudista, jänisrutosta, ekinokokista ja rabieksesta.
Punkkien levittämä liha-allergia kuulostaa ällistyttävältä.
Selityksen tarjoaa eräs nisäkkäissä esiintyvä hiilihydraatti, josta käytetään lyhennettyä muotoa alfa-gal. Nisäkkäältä verta imiessään punkki saa itseensä alfa-galia, jota se sylkensä mukana siirtää seuraavaan kohteeseensa – joka puolestaan voi olla ihminen. Me ihmiset ja muut vanhan maailman kädelliset olemme siitä poikkeuksellisia, että meissä alfa-galia ei luonnostaan ole, ja siksi elimistömme pitää sitä vierasaineena ja alkaa muodostaa vasta-ainetta. Kun sitten ihminen syö jonkin nisäkkään lihaa, josta taas alfa-galia imeytyy verenkiertoon, elimistö herää vastareaktioon. Hälytystilan voi aiheuttaa myös jokin muu nisäkkäästä peräisin oleva ruoka-aine, kuten juusto, maito tai gelatiini.
Allergiset reaktiot vaihtelevat suuresti. Se voi olla ihon punoitusta, nokkosrokkomaista ihottumaa, käsien turpoamista, vatsavaivoja, kuumeilua, pyörtyilyä ja hengitysvaikeuksia. Pahimmillaan seurauksena on anafylaktinen shokki, jopa kuolema.
Ensimmäiset havainnot punkkien aiheuttamasta liha-allergiasta saatiin vuosituhannen alussa. Eniten tapauksia on todettu Yhdysvalloissa ja Australiassa – Yhdysvalloissa ilmeisesti ainakin 450 000 – mutta Ruotsissakin on tehty jo kolmisen sataa diagnoosia pelkästään Tukholman alueella. Diagnosoimattomia sairastumisia voi olla toki paljon enemmän. Koska oireet tulevat yleensä vasta usean tunnin kuluttua lihan syömisestä, yhteyden hoksaaminen on vaikeaa, etenkin kun liha-allergia tuskin tulee ensimmäiseksi mieleen. Suomessa mahdollisesti ensimmäisestä tapauksesta uutisoitiin vuonna 2017.
On hyvin mahdollista, että punkinpuremia pitää saada paljon, ennen kuin vasta-aineita kertyy sen verran runsaasti, että allergiakohtaus iskee. Herkistyminen voi myös tasaantua ja hiipua, jolloin ainakin pienten lihamäärien syöminen on mahdollista. Yksilöllisten erojen vuoksi mitään varmaa on vaikea sanoa. Ja kuten sanottu, kyse on hyvin harvinaisesta ilmiöstä.
Pakko tunnustaa, että ilmiö herättää ristiriitaisia ajatuksia. Kenellekään ei toivo anafylaktista shokkia, ei edes nokkosrokkoa, mutta silti… Mielikuvitus lähtee laukkaamaan, eikä voi olla leikittelemättä ajatuksella luonnon vastaiskusta. Mitä jos hyttysetkin alkaisivat levittää alfa-galin myötä liha-allergiaa, tai jos se jotenkin muuten nopeasti yleistyisi? Jos jo lähitulevaisuudessa miljardit ihmiset potisivat liha-allergiaa?
Ainakin eläinten massakasvatusta ja liukuhihnateurastuksia protestoiva vegaani saattaa tuumia, että siinä olisi ihmiskunnalle tervetullut, terveellinen ja hyvin ansaittu vaiva.
Viron saaristossa asuessamme punkit tulivat tutuiksi. Tässä tutkitaan niiden esiintymistä pihamaallamme – paljonko maassa vedettävään kankaaseen punkkeja takertuu.
Virossa meillä oli kolme koiraa, joten punkkien nyppiminen oli jokapäiväistä puuhaa. Nappi tuntui olevan erityinen punkkimagneetti. Kuvassa punkki hipsii korvan ja silmän välissä. Sen sijaan meihin ihmisiin verenimijät kiinnittyivät yllättävän harvoin.