Lukuja retkeltä

Olen tehnyt tarkistuslaskelmat melottuihin kilometreihin, ja laskelmissani on ollut virheitä. Lopullinen virallinen Sinivalkonauhan pituus on 1610 kilometriä ja siihen tulee vielä päälle Ruotsin puolella melotut kymmenkunta kilometriä. Reissupäiviä oli 72, joista ensimmäinen ja viimeinen olivat vajaita. Taukopäiviä, jolloin emme meloneet lainkaan, oli kaikkiaan seitsemän. Taukopäivistä valtaosa johtui liian kovista melontaolosuhteista. Vain yhden päivän paikallaanolo johtui huoltopäivän tarpeesta ja toinen siitä, että edessä oli Puolustusvoimien ammunnat, joista emme pääsisi ohi.

Mökeissä nukuttuja öitä kertyi 15, loput vietimme teltassa. Hyödynsimme meille tarjottuja majoituksia auliisti.

Meloimme 155 lintuatlasruudun läpi. Lintulajeja havaitsimme koko reissun aikana 156 lajia. Lintuhavaintoja kirjasimme muistiin kaikkiaan noin 5 000, joista atlashavainto tulemme tallentamaan Luomuksen Lajitietokeskuksen tietokantaan ja muut tarkat lintuhavainnot BirdLifen Tiira-lintutietopalveluun. Kokonaislajilista löytyy oheisesta kuvan lintuatlaslomakkeesta, johon rastitimme lajeja sitä mukaa, kun niitä havaitsimme.

Varustelistausta

Tässä on lista mukana olleista tavaroista. Huom. lista ei ole täydellinen ja vaatteiden suhteen Panulla oli hieman eri vaatetta mukana.

Leiripaikka Inkoon Stora Fageröllä

Mitä meni rikki?

Rikimenneitä asioita kertyi pitkä lista. Mitään yllättävää, mihin emme olisi varautuneet, tai mikä olisi hankaloittanut reissua, ei mennyt hajalle.

Kuivapusseihin on tietenkin tullut useita pieniä reikiä, eivätkä ne ole täysin vesitiiviitä enää. Kulutin lisäksi loppuun yhdet merinovillaiset pitkät kalsarit, merinovillapaidan sekä sukat.

Kajakit säilyivät ehjinä kareilleajosta huolimatta.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Minulta on kysytty, mikä on ollut parasta ja pahinta reissussa, ja mikä yllätti negatiivisesti ja positiivisesti. Parasta on ollut nähdä koko Suomen rannikon kirjo. Rannikko ja saaristot ovat erilaisia eri puolilla Itämerta niin geologialtaan, luontotyypeiltään kuin lajistoltaan. Hurmaavan hienoja saaria ja kiehtovaa luontoa löytyy kaikkialta Suomen rannikolta! Samalla olen oppinut arvostamaan entistä enemmän Itämertamme, joka on niin ainutlaatuinen saaristoineen ja murtovesineen.

Iltatunnelmia Tammisaaren saaristosta.

 

Positiivisia yllätyksiä itse reissun tekemisessä oli se, että kärsimme yllättävän vähän kehon tai mielen ongelmista. Syynä oli se, että meillä ei ollut tiukkaa aikataulua. Pystyimme myös ottamaan lepopäiviä tai tekemään lyhyempää päivää, mikäli keho tai mieli sitä vaati. Ainoa vaiva oli ja on edelleen saamani tenniskyynärpää. En ole koskaan ennen kärsinyt kyseisestä vaivasta, joten se tuli täytenä yllätyksenä. Kipu alkoi aika tarkalleen kuukausi lähdön jälkeen, kun olimme menneet Porista ohi. Ouran saariston jälkeen kipu ja ennen kaikkea käden voimattomuus vaikutti melonnan etenemiseen. Vaihdoin silloin perinnemelan euromelaan, jolloin myös melonta-asento muuttui. Se auttoi, ja pystyin jatkamaan melontaa aina Tornioon saakka.

Pahinta reissussa oli viimeisten päivien kalvava ahdistus siitä, että reissu on loppumassa. Nyt kotona ja töissä seinät kaatuvat päälle, keskittyminen takkuaa tietokoneen äärellä, mieli tahtoo jonnekin aivan muualle, enkä tahdo saada nukuttua kunnolla. Pitkien fyysisten retkien jälkeisestä ahdistuksesta puhutaan harvoin, sillä pitäisihän luonnon elvyttää mieltä. Minulla on niin kutsuttu post-trail depression, joka kääntyy suomeksi vaelluksen jälkeiseksi masennukseksi. Melontavaellus on vaellusta siinä missä patikointikin. Melontareissulla keho on tuottanut jatkuvasti endorfiinejä, kehon omia mielihyvähormoneja, jotka auttavat jaksamaan fyysisissä ponnistuksissa. Olen 72 päivän aikana kehittänyt jonkinasteisen riippuvuuteen verrattavan tilan ja kärsin ikään kuin vieroitusoireista. Aiemmista kokemuksista tiedän, että pahinta vaihetta kestänee viikon tai pari. Hoidan ahdistusta käymällä juoksulenkeillä ja kiipeilemällä. Seuraavan kerran melomaan pääsen onneksi jo viikon kuluttua!

Se, mikä yllätti negatiivisesti, oli Vattajanniemeltä alkaneet matalikot, jotka jatkuivat lähes Ouluun saakka, ja miten paljon ne vaikuttivat melontaan. Melonta oli todella hidasta, sillä jouduimme jatkuvasti varomaan hiekkasärkkiin juuttumista ja monin paikoin myös hiekkapohjilla makaavia kivenmurikoita. Välillä avoimen reitin etsiminen oli hankalaa, sillä jouduimme ottamaan rantaan etäisyyttä yli kilometrin verran, jotta löysimme melontakelpoista vettä. Erään 12-tuntisen melontapäivän päätteeksi olimme edenneet noin 40 kilometriä pitäen vain kaksi maksimissaan puolen tunnin taukoa. Eteneminen oli turhauttavan hidasta! Myös navakka vastatuuli asetti tuohon päivään oman vastuksensa.

Monet ovat kysyneet, että mitä seuraavaksi. Tällä hetkellä meillä ei ole tarkkoja suunnitelmia pitkien tutkimusretkien tekemiseksi. Takana on jo 15 vuotta yhdessä meloen toteutettuja moniviikkoisia luonnontutkimusretkiä koskien lintujen lisäksi kääväkkäitä, lahopuuta, limasieniä, eloperäisiä rantavalleja, vieraskasvilajeja, uhanalaisia kasvilajeja, suojelunarvoisia metsiä ja ulkosaariston metsätyyppejä.  Sen tiedämme varmasti, että tämä lista tulee kasvamaan, sillä haluamme jatkossakin yhdistää retkeilyn luonnon hyväksi tehtävään työhön.

Lintuatlashavaintoja tekemässä Torsön saarella Uudenkaarlepyyn edustalla.

lintuatlasmerimelontarannikkomelontaretkimelontasuomen rannikkomelonta

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.