Ehkäpä ensi viikolla palataan taas tuomen kukintaan? Kuvat: Samuli Haapasalo

124/365

Olisi näin jos ei olisi tullut takatalvi. Ehdin vappuna kuvata ensimmäisen avautuneen tuomen kukan.

Hyönteissyöjälintuja ehti tulla lajeina laskien jo paljonkin, ehkä lukumääräisesti voi kuitenkin tehdä onneksi rajallisemman arvion. Siellä missä on hanki maassa ja päivälämpötila nollassa tai miinuksella, ei paljon hyönteisiä lennä. Ja lintujen muutto on kuluttanut voimia.

Pelloilta voi löytää kuovin tai töyhtöhyypän, joka on pysytellyt pesällä lumisateessa ja yrittää edelleen hautoa lumen keskellä. Sen omatkin eväät ovat vähissä. Jos säätiedot pitävät paikkansa, maanantaina olisi kuitenkin selvästi lämpimämpää. On oikeastaan yllättävää, että jo tämänlainen takatalvi tuotti monella mittausasemalla Suomen mittaushistorian alhaisimman vuorokausilämpötilan.

Lumi peittää ruoan.

Ps. Eilisen kuva-arvoituksen vastaus. Kuvassa on yli satapäinen mustavikloparvi ja muuttohaukka jahdissa. Muutohaukasta pelästyneet mustaviklot ovat nousseet varsin korkealle ja muodostamassa tiiviin pallon. Yksittäinen mustaviklo olisi oiva saalis muuttohaukalle. Haukan taas on varottava, ettei se loukkaannu, jos syöksyisi suin päin tiiviiseen parveen. Ajoissa havaittu muuttohaukka ja tiiviin parven muodostaminen pelastivat siis mustaviklot. Muuttohaukka luopui yrityksestään. Yllätys on nopeallekin saalistajalle tärkeä.

hyönteissyöjätkuoviLinnuttakatalvituomitöyhtöhyyppä