123/365

Toinen kahlaaja, joka ansaitsee päästä blogiin tällä viikolla on mustaviklo, siitäkin huolimatta että pohjoisen takatalvi on pysäyttänyt muuton ja saattanut monet lintulajit ainakin hetkeksi vaikeuksiin.

Vikloista on ensimmäisenä saapunut metsäviklo, metsälampien piristys. Myös järvenrantojen tuttu rantasipi on liikkeellä. Ja vielä valkoviklon ja äänestään nimensä saaneen liron muutto on vauhdissa. Kaikki viklot ovat pirteitä lintulajeja!

Mustaviklon tunnistaa etäältäkin voimakkaasta tyvit -äänestä, jossa paino lopussa, pitkästä nokasta, komean tummasta höyhenpuvusta ja valkoisesta kiilasta yläperässä. Sen jalat ovat punaiset.

Viimeinen kuvista on otettu vapunpäivänä muutama vuosi sitten. Lukijalle ja katsojalle annan pienen pähkinän arvioida mielessään, mitä kuvassa tapahtuu ja mitkä linnut ovat siinä osallisina. Kerron huomisessa blogissa oikean vastauksen ja sen, mihin tilanne päättyi.

Kysymys siis kuuluu: mitä lintuja ja mitä tässä tapahtuu?

mustaviklovuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.