Eräs tutkijan tärkeimmistä tehtävistä on huomata se, mitä emme vielä tiedä. Kyse ei ole vain tutkimustulosten seuraamisesta, vaan myös tutkimusten kriittisestä tarkastelusta. Millaisia menetelmiä on käytetty, ja mitä niiden perusteella voi tarkkaan ottaen päätellä? Mitä oletuksia on tehty? Mitä on jätetty huomiotta?

Viljelykasvien pölytystutkimusten parissa minulle on valjennut, että näkymättömän näkeminen ei ole aina helppoa. Joitain vuosia sitten tutkin rypsin ja kuminan hyönteispölytystä. Tein pelloilla kukkakäyntilaskentaa vakiintuneen tavan mukaisesti päivisin aurinkoisella ja lämpimällä säällä, jolloin mesipistiäiset ja päiväperhoset ovat aktiivisimmillaan. Tutkimus tuotti tärkeää tietoa eri pölyttäjien tekemistä kukkakäynneistä ja niiden suhteellisista osuuksista, mutta – kuten jälkeenpäin tajusin – vain tilanteesta päivällä ja hyvällä säällä.

Myöhemmin luin sattumalta tutkimuksesta, jossa puna-apilan pölytystä oli seurattu kameroilla eri vuorokaudenaikoina. Tutkimus paljasti, että yöperhoset tekivät huomattavan osan puna-apilan kukkakäynneistä. Tulos oli hätkähdyttävä, koska puna-apilan pölytystä on tutkittu vuosikymmenten ajan, eivätkä aiemmat tutkimukset ole maininneet yöperhosia puna-apilan pölyttäjinä. Ne ovat jättäneet yöaikaiset pölyttäjät systemaattisesti huomiotta.

Hyönteisten vierailuja puna-apilalla on perinteisesti tarkkailtu vain päivällä. Kuva: Marjaana Toivonen

Jutun luettuani tajusin, että käsityksemme viljelykasvien pölyttäjistä saattaa olla pahasti vinoutunut. Vuosikymmeniä tutkijat ovat havainnoinet pölyttäjien kukkakäyntejä viljelykasveilla lähes yksinomaan päivällä, mieluiten aurinkoisella ja lämpimällä säällä. Tämä on johtanut siihen, että päiväaktiivisten ja sään suhteen kranttujen pölyttäjien kuten tarhamehiläisten merkitystä viljelykasvien pölytykselle on todennäköisesti yliarvioitu. Sääolosuhteiden suhteen vaatimattomampien lajien kuten kimalaisten merkitystä on saatettu puolestaan aliarvioida, ja yöaktiiviset lajit ovat jääneet kokonaan huomiotta.

Lisäksi osassa tutkimuksista on havainnoitu vain merkittävimpinä pidettyjä pölyttäjäryhmiä, erityisesti mehiläisiä ja kimalaisia, kun taas vähemmän tärkeinä pidetyt ryhmät kuten kärpäset ja kovakuoriaiset on jätetty usein huomiotta.

Jotta eri pölyttäjien pölytystyöstä saadaan tasapuolista tietoa, kaikenlaisten pölyttäjien kukkakäyntejä on seurattava eri vuorokaudenaikoina ja säästä riippumatta. Tällaista seurantaa on hankala toteuttaa perinteisellä menetelmällä, jossa ihminen havainnoi kukkakäyntejä paikan päällä. Jonkun pitäisi seistä pellolla ympäri vuorokauden ja erottaa pölyttäjät myös pimeässä. Ymmärrän hyvin käytännön syyt, jotka ovat johtaneet vinoutuneeseen pölyttäjätietoon.

Onneksi on kameroita. Tänä kesänä testaan valokuvataiteilija Paula Humbergin kanssa lähelle tarkentavia riistakameroita omenan ja kuminan hyönteispölytyksen seuraamisessa. Ajoitamme kamerat ottamaan kuvia kukista tasaisin väliajoin vuorokauden ympäri. Lisäksi teen samoilla paikoilla perinteistä kukkakäyntiseurantaa menetelmien vertaamiseksi. Kameraseurannan toimivuuden osalta suurimmat kysymykset liittyvät siihen, kuinka hyvin pölyttäjät näkyvät ja ovat tunnistettavissa kuvista, edes karkealla tasolla.

Omenapuun oksa aamuyöllä tutkimuskameran kuvassa. Kuva: Marjaana Toivonen

On mahdollista, ettei kameraseuranta paljasta mitään merkittävää, mikä muuttaisi käsitystämme viljelykasvien pölyttäjistä Suomessa. Iloitsen silti ajatuksesta, että annan tämänkertaisessa tutkimuksessani erilaisille pölyttäjille tasapuolisemman mahdollisuuden tulla näkyviin.