Katselen kalastelevia tiiroja, keittelen aamuteetä ja mietin uusia alkuja. Olen tilanteessa, jossa pohdin mihin suuntaan lähteä. Julkaisin talvella esikoiskirjani, tietokirjan linnuista ja ilmastonmuutoksesta. Kirjaprojekti oli intensiivinen, ja sen valmistuttua havahduin maaliskuussa ”Mitäs nyt”-ajatukseen. Tästä uudesta alusta tuli kummallisempi kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila muutti maailman hetkessä. Minun henkilökohtaisen uuden alkuni lisäksi koko maailma on uuden edessä.

Kopparnäsissä aurinko nousee hiljalleen korkeammalle. Yö on ollut tuuleton, ja meri on vieläkin täysin tyyni. Tiistaiaamuna kello viisi ei muita ihmisiä vielä näy, mutta kesäinen keli houkuttelee tänne taas päivän mittaan paljon retkeilijöitä. Korona-aikana virkistysalueet ovat nousseet valtavaan suosioon. Täällä Kopparnäsissä ulkoilijat pääsevät nauttimaan harvinaisuudesta, rakentamattomasta merenrannasta.

Kopparnäsin alue on tiheästi asutulla Uudellamaalla ainutlaatuinen. Kilometritolkulla vapaata merenrantaa, kalliota, hiekkarantoja, metsiä. Polkuja kävelyyn ja juoksemiseen, nuotiopaikkoja levähtämiseen, aurinkoisia kallioita merelle katseluun. Vuosittain täällä vierailee 30 000–40 000 ihmistä. Arvio on tehty aikana ennen koronaa. Nyt kävijämäärät virkistys- ja luontoalueilla kautta Suomen ovat nousseet valtavasti. Suosituimmilla alueilla on ollut ruuhkaa.

1970-luvulla Kopparnäsiin suunniteltiin ydinvoimalaa. Suuren voimalakokonaisuuden mahdollistava rakennuskaavaehdotus kaatui Inkoon kunnanvaltuustossa lopulta vain yhdellä äänellä.

2000-luvun alussa Fortum laittoi Kopparnäsin myyntiin. Siitä oli kiinnostunut muun muassa ostaja, joka ilmeisesti suunnitteli alueelle luksusasuntoja. Lopulta Fortum myi alueen markkinahinnalla Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle. Yhdistys on Uudenmaan kuntien hallinnoima, ja sen tavoitteena on edistää kuntalaisten mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen. Kopparnäsistä tuli kaikille avoin virkistysalue.

Moni ei olisi 1970-luvulla tai edes 2000-luvun alussa voinut arvata, millainen alueen suosio ja merkitys on nyt. Harva olisi osannut ennustaa maailmanlaajuista epidemiaa tai edes sitä, kuinka harvinaisia tällaiset paikat tiheään asutussa Etelä-Suomessa tänä päivänä ovat. Silti jotkut olivat riittävän kaukonäköisiä ymmärtääkseen alueen arvon.

Meillä ei ole nykyisiä virkistysalueita ja kansallispuistoja siksi, että ne ovat sattuneet säilymään. Ne ovat olemassa, koska ne on päätetty säilyttää.

Nykytilanteeseen on päädytty valintojen kautta.

Korona-ajan ulkoilijamäärät suojelu- ja virkistysalueilla paljastavat sen, että tällaisia alueita ei ole jäljellä liikaa. Monia alueita on myös aikojen kuluessa tuhottu tai nakerrettu pikkuhiljaa muuhun käyttöön. Päätetty tuhota ja nakertaa.

Moni muukin asia ympärillämme, joita pidämme itsestäänselvyyksinä, on valintojen tulosta. Suurien tai pienien, hyvien tai huonojen. Mutta yhtä kaikki, joidenkin ihmisten joskus tekemien.

Viime aikoina mielessäni on pyörinyt Pirkko Saision poikkeustilan alkupuolella Suomen Kuvalehden Iso kysymys -juttusarjaan viimeisestä ateriasta kirjoittaman hienon tekstin viimeiset kappaleet:

”Mutta samana en nouse, en samana joka pöytään istui. Ei kukaan meistä nouse. Voimme unohtaa koronan, luultavasti emme pysty. Voimme katsoa mitä meille jäi ajasta, jolloin menetimme jokainen jotakin, rikkaat paljon ja köyhät kaiken.

Tämän pääsiäisen pöytä on katettu koronalla ja heinäsirkoilla. Minulla on outo tunne, että tässä pöydässä istuu verevämpi ja elävämpi toivo kuin ainoassakaan pöydässä, jossa olen elämäni aikana istunut.”

Korona on, pakottaessaan meidät muuttamaan käytöstämme, tuonut mukanaan myös mahdollisuuden uuteen alkuun.

Nyt, kun poikkeustilaa on kestänyt pari kuukautta, olemme jo keskellä valintoja. Mihin suuntaan lähteä?

Koronan aikana ja sen jälkeen tehdään paljon päätöksiä, niin pieniä kuin suuriakin. Valintoja, joilla on kauaskantoiset seuraukset, joudutaan tekemään hyvin nopeasti.

Toivottavasti valitsemme viisaasti. Toivottavasti heitä, jotka pitävät vähiten melua oikeuksistaan, ei unohdeta. Luontoa. Ja ihmisiä, joilla oli jo valmiiksi vähän.

Näiden valintojen kanssa eletään vielä pitkään.